Valitse Sivu

Myös julkiset messut loppuvat toistaiseksi

Myös julkiset messut loppuvat toistaiseksi

– Kodin rukouksia

Täydennetty klo 22.00. Hallituksen neuvotteluissa tehtyjen päätöksen perusteella myös julkiset messut loppuvat toistaiseksi kaikissa katolisissa seurakunnissa.

Hiippakunnan asiainhoitajan antamassa tiedonannossa todetaan näin:

Katolinen kirkko Suomessa haluaa omalta osaltaan tukea hallituksen esittämiä tavoitteita ja toimintaperiaatteita. Näin ollen Helsingin hiippakunnassa kaikkien aikaisempien toimenpiteiden lisäksi lopetetaan toistaiseksi myös julkisten messujen vietto seurakunnissa alkaen keskiviikkoaamuna 18.3.2020. Kirkko haluaa kuitenkin korostaa, ettei sakramenttien vietto sinänsä tai varsinkaan sairaiden ja kuolevien uskovien sielunhoito ole uhattuna. Kirkot pysyvät myös edelleen päivittäin auki rukousta ja sielunhoitoa varten. Tarkempia ohjeita on kysyttävä omasta seurakunnasta.

Näin ollen kaikki ohjelmallinen toiminta seurakunnissa on keskiviikkoaamusta 18.3. alkaen tauolla toistaiseksi määräämättömän ajan. Rukoilkaamme Jumalaa, että jo pian pääsisimme takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

KATT

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...