Valitse Sivu

LUKIJOILTA: Eettinen, naista kunnioittava ja luontoa säästävä

LUKIJOILTA: Eettinen, naista kunnioittava ja luontoa säästävä

Tässä Fides-lehdessämme ovat eniten äänessä paavi ja papit, sen tärkeimpinä asioina ovat tietysti kirkolliset asiat, pyhät ja kirkon tapahtumat. Tavallisten hiippakuntalaisten jokapäiväisestä arjesta on vähän. Seuraava aihe koskettaa aika montaa ihmistä hiippakunnassa. Jos se ei kosketa ihan itseä, se voi olla tärkeä opetettava asia suvun nuorille.

Katolinen lääkäri Miikka Nummenpää on kirjoittanut vakuuttavan kirjan elämäntavasta ilman kemiallista  tai mekaanista ehkäisyä. Luonnollinen perhesuunnittelu on Katolisen tiedotuskeskuksen tuotantoa vuodelta 2022. Kirja on suunnattu kaikille suomenkieltä lukeville. Oletan että sitä on otettu Suomen kirjastoihin. Katolinen kannanotto on vasta kirjan lopussa. Nummenpään esittelemä luonnollinen perhesuunnittelu on siis katolisen kirkon hyväksymä. 

Kirja olisi tärkeää opiskeltavaa nuorille ja tietysti pariskunnille. Jotkut vanhemmat ihmiset joukossamme voivat kauhistella, että tällainen aihe lehdessämme. Tämä on kuitenkin elämää, nykyviisautta ja samalla uskomme mukaista. Menetelmä on terveellinen ja  naista kunnioittava. 

 Se on myös luontoa kunnioittava. Hormonaaliset ehkäisykeinot tuhoavat vesistöjämme, koska niitä ei saada pois vedenpuhdistuslaitoksilla.  Kaikki muut kuin luonnollinen perhesuunnittelu ovat myös naiselle haitallisia. Kirja on tohtorin tekemä, siis se on perusteellinen ja käsittelee ensin tieteen kehityksen aiheesta ja vasta sitten selittää menetelmän. 

Luonnollinen perhesuunnittelu eli LPS-menetelmä  on eettinen ja turvallinen, mutta se vaatii suurta huolellisuutta, tarkkuutta: on muun muassa mitattava lämpöä puolen asteen tarkkuudella. Miika Nummenpää tarjoaa www-sivuillaan tarkkailutaulukoita ilmaiseksi printattavaksi. Naisen on myös muilla tavoilla tutustuttava omaa elimistöönsä rohkeasti — itseään ja Luojan luomaa elimistöään ujostelematta. Kirja selittää asian tarkkaan ja näyttää tarkoin kuvin. 

Tämä on eettinen asia, siksi Nummenpään www-sivutkin on nimetty  ehkäisyn etiikaksi.

 Meistä,  siis Fideksen lukijoista,  vain osa lukee suomenkielisiä kirjoja. Tieteellistä tietoa on muillakin kielillä saatavissa netissä, kun tietää mitä etsiä, tietää menetelmän katolisen kirkon hyväksymäksi ja osaa sen etsimisen tehdä. Menetelmä kannattaa opetella koko elämää varten. Toivottavasti katoliset nuoret puhuvat aiheesta keskenään — kielimuurien rajoittamatta. 

Miika Nummenpää tarjoaa asiasta koulutusta kaikille ja vapaasti sivulla www.ehkaisynetiikka.com.  Sieltä voi ladata ja lukea  ilmaiseksi kolme kirjaa aiheesta.

Lemmikki Louhimies

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...