Valitse Sivu

Kuulummeko me maailmaan?

Kuulummeko me maailmaan?

Joulun kosmis-ekologinen sanoma

.

Joulun salaisuus

Joulun prefaatio, joka johdattaa meidät joulumessuissa Sanctus-hymniin, tiivistää upeasti joulun mysteerin. Paavi ja kirkonopettaja Leo Suuren (k. 461) opetukseen tukeutuen siinä kiitetään Isää Jumalaa näillä sanoilla: ”Sillä lihaksi tulleen Sanan salaisuuden kautta on sinun kirkkautesi uusi valkeus koittanut sielumme silmille, jotta tuntiessamme Jumalan näkyväisesti meidät vedettäisiin hänen kauttaan näkymättömien rakkauteen” (Quia per incarnati Verbi mysterium nova mentis nostrae oculis lux tuae claritatis infulsit: ut, dum visibiliter Deum cognoscimus, per hunc in invisibilium amorem rapiamur).

Joulun salaisuus on siinä, että kaiken olevaisen salattu alkulähde ja päämäärä ottaa näkyvän muodon seimen lapsessa. Jumalaa ei enää tarvitse etsiä kaukaa äärettömyydestä, vaan hän on tullut luoksemme Jeesuksessa Kristuksessa. Transsendentti Jumala itse asuu valossa, jota kukaan ei voi lähestyä, saati nähdä (vrt. 1. Tim. 6:16), mutta silti hän salatulla tavalla antaa itsensä kokonaan meille Pojassaan Kristuksessa. Katsellessamme Marian kansa joulun lapsen kasvoja, katselemme samalla Isän Jumalan ääretöntä rakkautta maailmaa kohtaan (vrt. Joh. 3:16). Maria opastaa meidät tosi kristilliseen visio beatificaan, Jumalan autuaaseen katseluun, niin kuin Giotto unohtumattomasti esittää Cappella degli Scrovegnin joulufreskossa.

Syväinkarnaatio

Joulun ilmoitus ihmisiä rakastavasta Jumalasta on niin käsittämättömän ihmeellinen, suorastaan vallankumouksellinen ihmiskunnan uskonnollisessa evoluutiossa, että kiinnitymme helposti Betlehemin lapseen niin totaalisesti, että näköpiirimme voi kaventua kaikelta muulta Jumalan toiminnalta. Varsinkin moderni eurooppalainen kristillisyys on pitkälti keskittynyt juuri Jeesuksen hahmoon ja hänen ja yksittäisen uskovan väliseen suhteeseen. Angelus Silesiuksen sanoin Jumalan Sanan historiallisella syntymisellä Betlehemissä ei olisi mitään väliä, jos hän ei myös synny minun sydämessäni.

Tällainen omakohtainen hengellisyys on arvokasta ja oikeaa, mutta samalla on hyvä muistaa, että Uuden testamentin näkökulma joulun salaisuuteen on paljon laajempi, suorastaan kosminen. Etenkin Johanneksen evankeliumi (vrt. Joh. 1:1–18) sekä Efesolaiskirje (vrt. Ef. 1:3–14) ja Kolossalaiskirje (vrt. Kol. 1:15–20) esittävät Jumalan lihaksi tulemisen mysteerin koko maailmankaikkeutta koskevana todellisuutena. Kristuksessa kaikki on luotu, hän pitää kaiken koossa ja hänessä kaikki saa täyttymyksensä. Kristukseen tiivistyy Jumalan läsnäolo tässä maailmassa (vrt. Ef. 1:10). Samaten koko luomakunta huokaa ja vaikeroi odottaessaan lopullista lunastustaan Kristuksessa (vrt. Room. 8:22). Näin Jumalan kirjoitettu sana avaa todella kosmisen näkökulman inkarnaatioon eli Jumalan lihaksi tulemiseen. Seimen lapsi ei ole vain inhimillisen historian vaan koko universumin kehityksen keskus ja käännekohta.

Uusimmassa teologisessa keskustelussa puhutaan ”radikaalista” tai ”syväinkarnaatiosta” (deep incarnation). Käsitteen avulla pyritään tutkimaan sitä, miten kolmiyhteinen Jumala on kaikessa läsnä ja miten hänen lunastuksensa koskee koko maailmankaikkeutta. Erityisesti luonnontieteiden upea kehitys viime vuosikymmeninä sekä ikävä kyllä myös laajeneva ekologinen katastrofi haastavat meitä kristittyjäkin ajattelemaan uudestaan luontosuhteemme. Tunnistammeko todella Jumalan rakastavan ja armahtavan läsnäolon kaikessa olevassa ja elämmekö tätä kunnioittaen ja Luojan kanssa yhteistyötä tehden? Onko hetkellinen olemassaolomme tällä planeetalla siunaukseksi muulle luonnolle? Australialainen pappi ja teologi Denis Edwards tarjoaa hienon yleisesityksen syväinkarnatorisesta keskustelusta kirjassaan Deep Incarnation: God’s Redemptive Suffering with Creatures.

Mikä on sitten maailmankaikkeuden syväinkarnaation ja Jeesus Nasaretilaisen välinen suhde? Tiivistyykö Jeesuksessa ehkä se inkarnatorinen kehityskulku, joka muutenkin on käynnissä universumissa? Pikemminkin toisin päin: kohdattuamme Jeesuksen ja tultuamme kasteessa liitetyksi hänen yhteyteensä opimme vähitellen näkemään, kuinka sama Jumalan lihaksi tulemisen salaisuus on kätkettynä kaikkialla maailmassa, pienimmistä atomihiukkasista suurimpiin galakseihin ja näkymättömistä pieneliöistä sinivalaisiin. Jumala on aina suurempi kuin voimme kuvitellakaan, mutta juuri siksi hän voi olla läsnä kaikkialla, myös siellä, mistä emme ole tottuneet häntä etsimään. Koko Kristus, Christus totus, kattaa koko maailmankaikkeuden.

Tuntuu siltä, että tämänkin teologisen kysymyksen suhteen sääntökuntalaisajattelijat uskaltavat astua rohkeimmin peremmälle olemassaolon äärettömään mysteeriin. Kun on omistanut koko elämänsä lihaksi tulleen Sanan salaisuudelle, on ehkä valmiimpi näkemään saman salaisuuden toiminnan kaikkialla luomakunnassa. Sellaiset sääntökuntalaisteologit kuin Ilia Delio, Elizabeth Johnson, Ivan Nicoletto ja Richard Rohr tarjoavat inspiroivia virikkeitä syväinkarnaation omakohtaiseen tutkiskeluun – varsinkin kun tällaisen hengellisen tutkimusseikkailun ankkuroi vankkaan sakramentaaliseen elämään, etenkin säännölliseen pyhän messun viettoon. Keskustelut veli Ivanin kanssa kuluneena syksynä Incarnation Monasteryssä Berkeleyssä avasivat itselleni valtavan kiehtovia näkökulmia joulun salaisuuteen ja syväinkarnaatioon, ei ainoastaan teoreettisena käsitteenä vaan käytännössä elettynä todellisuutena.

Me kuulumme maailmaan

Syväinkarnatorisen tietoisuuden elvyttäminen on sitäkin tärkeämpää, koska nykymaailmassa on levinnyt laajalti hyvin toisenlainen ajattelutapa maailmankaikkeuden luonteesta ja ihmisen paikasta siinä. Perinteisen luonnontieteen mekanistinen metodi on opettanut meitä tarkastelemaan ainetta hengettömänä massana, jota sokeat luonnonlait vastustamattomasti ohjailevat. Eläinten kasvava itsetietoisuus ja ihmisten ajattelukyky näyttäytyvät tässä valossa (tai pimeydessä) vain maailmankaikkeuden kellokoneiston satunnaisena sivutuotteena. Ei ihme, että monet nykymaailmassa kyseenalaistavat sen, kuuluuko ihminen ylipäänsä tähän maailmaan missään syvemmässä merkityksessä. Henkinen anomia, mielekkyyden puute, vaivaa nykymaailmaa. Tämä on havaittavissa kaikilla elämän osa-alueilla politiikasta talous- ja koulujärjestelmäämme.

Uskon, että tällainen ajattelutapa on perimmiltään myös aiheuttamamme ympäristökatastrofin taustalla. Toisin kuin usein väitetään, perinteiset uskonnot ovat aina painottaneet ihmisen vastuuta luomakunnasta, joka varsinaisesti kuuluu Luojalle ja on meillä vain ikään kuin lainassa (vrt. 1. Moos. 2:15). Ei toisen omaa voi tuhota, vaikka se hetkellisesti meidän hallinnassamme olisikin. Jos sitä vastoin alamme ajatella, ettei luonnon toiminnassa ole mitään syvempää, transsendenttia, merkitystä, niin voimme helposti alkaa käyttää sitä itsekkäästi vain omaksi hetkelliseksi hyödyksemme (vrt. 1. Kor. 15:32–34). Ikävä kyllä juuri näin kävi länsimaisen moderniteetin aikana, minkä seurauksena maapallolla on nyt käynnissä suurin sukupuuttoaalto 65 miljoonaan vuoteen.

Joulun salaisuuden valossa maailmankaikkeuden luonne ja meidän suhteemme siihen näyttäytyy kovin eri lailla. Kaikki oleva on saanut alkunsa transsendentista Jumalasta. Joulun mysteeri vakuuttaa kuitenkin meille, ettei tämä olevaisen alkulähde ole halunnut jäädä luomakuntansa ulkopuolelle vaan on päättänyt johdattaa kaiken olevan pelastavaan yhteyteensä. Maailmankaikkeus on syvärakenteeltaan mielekäs ja tarkoituksenmukainen. Näin kristillinen ilmoitus vakuuttaa meille, että universumin on alusta alkaen ollut tarkoitus tuottaa sellaisia olentoja, jotka voivat tietoisesti tunnustaa Luojan ja antautua hänelle. Tässä on ihmisen olemassaolon lopullinen tarkoitus, hänen papillinen tehtävänsä. Tämän vuoksi meidän kuuluu olla maailmassa.

Tässä pitää olla tarkkana. Tarkoitus ei ole mitenkään kyseenalaistaa kosmologian ja evoluutiobiologian tutkimustuloksia sinänsä. Itse asiassa katolisen kirkon uskoa tunnustavan ei tulisi julkisesti kyseenalaistaa nykytieteen yleisesti hyväksyttyjä totuuksia, koska se asettaisi kirkon uskon vain tarpeettomasti naurunalaiseksi yleisessä tietoisuudessa. Näin on esittänyt esim. kardinaali ja kirkon yleiskatekismuksen päätoimittaja Christoph Schönborn Tuomas Akvinolaisen opetukseen tukeutuen (vrt. De potentia Dei, IV, 1).

Syväinkarnaatiossa on kyse tieteen tulosten tulkinnasta. Se haastaa meitä pohtimaan, millä tavoin kolmiyhteinen Jumala on läsnä maailmankaikkeutemme kehityksessä, jonka mittasuhteet ovat päätähuimaavia (13,7 miljardia vuotta, satoja miljardeja galakseja, lukemattomia tähtiä ja planeettoja…). Samaan aikaan meille on ilmoitettu, että Jumalan huolenpito kattaa niin taivaan linnut kuin kedon kukatkin (vrt. Matt. 6:25–30). Joulun salaisuudessa äärettömyys ja äärellisyys, ikuisuus ja ajallisuus, yhdistyvät erottamattomasti, kun Jumalan Sana tulee lihaksi, yhdeksi meistä. Tämän jos jonkin pitäisi innostaa meidät elämään vastuullisesti luomakunnassa, joka ei ole omamme mutta johon silti Jumalan tahdosta kuulumme. Jollakin tavalla Jumalan suunnitelma on koota koko luomakunta yhteen Pojassaan, Karitsassa, joka on ollut teurastettuna maailman luomisesta alkaen (vrt. Ilm. 13:8). Tähän liittyy myös kirkon mysteeri ”mitä läheisimmän Jumala-yhteyden ja koko ihmiskunnan ykseyden” merkkinä ja välikappaleena, niin kuin Vatikaani II:n kirkkokonstituutio Lumen gentium asian ilmaisee.

Valtavan mielenkiintoista on sellainen kosmologinen tutkimus, jossa maailmankaikkeuden kehitystä ei tarkastella tietoisuudesta erillään vaan järjen ja ajattelun mahdollisuus otetaan lähtökohtaisesti huomioon. Näin universumi ei enää näyttäydykään sokeana kellokoneistona vaan dynaamisena tarinana. Maailmankaikkeuden alkutilanne ei mekanistisesti määrää sen myöhempää kehitystä vaan sen tulevaisuus on radikaalisti avoin. Tällaista lähestymistapaa on kehitellyt esim. San Franciscossa työskentelevä kosmologi Brian Smith yhteistyössä teologien ja uskontotieteilijöiden kanssa. Maailmankaikkeus yllättää, se luo uutta, yhä kasvavaa moninaisuutta ja olevaisen verkostoa, johon me ihmisetkin kuulumme. Tieteiden kehittyessä opimme vähitellen lukemaan uutta kosmista tarinaa yhä paremmin ja löytämään oman paikkamme siinä. Tällaisesta näkökulmasta arvostettu fyysikko Freeman Dyson totesi jo aikoinaan, että mitä enemmän hän tutkii maailmankaikkeutta ja sen rakennetta, sitä enemmän hän saa todisteita siitä, että se on jollain tapaa tiennyt, että me ihmiset olemme tulossa. Kristityn on helppo yhtyä tähän ajatukseen joulun salaisuuden inspiroimana (vrt. Ef. 1:4).

Tällainen ajattelu on vielä vähemmistössä konservatiivisessa ja edelleen varsin materialistisessa tiedeyhteisössä, mutta uskon, että etenevä ympäristötuho viimeistään pakottaa meidät kaikki pohtimaan syvemmin suhdettamme ympäröivään maailmaan. Emme ole irrallaan maailmankaikkeuden kehityskulusta vaan osallistumme orgaanisesti olemassaolon mysteeriin. Näin myös uskonnot ja hengellisyys tulevat jälleen relevanteiksi modernin länsimaisen materialismin ja kulutuskeskeisyyden paljastettua tyhjyytensä ja tuhoisuutensa.

Joulun kutsu kosmis-ekologiseen kääntymykseen 

Joulupäivän lukupalveluksessa kirkko tarjoaa meille Leo Suuren saarnan, jossa hän kehottaa kristittyjä tunnustamaan äärettömän arvokkuutensa Jumalan lapsina (ravisuttavat Agnosce, o Christiane, dignitatem tuam). Kasteessa meidät on totisesti liitetty Kristuksen ruumiiseen ja olemme näin tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta, kun Pyhä Henki on asettunut asumaan meihin. Älkäämme siis enää astuko takaisin synnin pimeyteen vaan kulkekaamme eteenpäin valon lapsina, Leo kirjoittaa.

Ihmiskunnan nykyisessä tilanteessa Leon sanat saavat kuin itsestään kosmis-ekologisen tulkinnan. Meissä ihmisissä maailmankaikkeuden luova energia on tullut tietoiseksi itsestään. Emme voi supistaa universumin dynamiikkaa itseemme, mutta me voimme heijastaa sitä itsessämme ja olla osa sen yhä jatkuvaa laajentumista ja moninaistumista. Kristittyinä olemme saaneet armon nähdä koko olevaisen alkulähteen ja päämäärän loistavan seimen lapsen kasvoilla. Näin joulun salaisuus kutsuu meitä kulkemaan yhdessä koko ihmiskunnan kanssa kohti kestävää ja muun luonnon kanssa sopusoinnussa elävää ihmisyyttä, jotta koko luomakunta voisi yhä moninaisemmin ja kauniimmin ylistää Luojaansa.

Alpo Penttinen, Rooma

.

Lisälukemista

Delio, Ilia, OFM, The Emergent Christ: Exploring the Meaning of Catholic in an Evolutionary Universe, Orbis Books, Maryknoll, NY 2011.

Edwards, Denis, Deep Incarnation: God’s Redemptive Suffering with Creatures, Orbis Books, Maryknoll, NY 2019.

Haught, J.F., The New Cosmic Story: Inside Our Awakening Universe, Yale University Press, New Haven, CT 2017.

Johnson, Elizabeth A., CSJ, Ask the Beasts: Darwin and the God of Love, Bloomsbury, London 2014.

Nicoletto, Ivan, OSB Cam, Journey of Faith, Journey of the Universe: Lectionary and the New Cosmology, Liturgical Press, Collegeville, MN 2015.

Rohr, Richard, OFM, Universaali Kristus, Basam Books, Helsinki 2021.

Schönborn, Christoph, OP, Chance or Purpose? Creation, Evolution and a Rational Faith, Ignatius Press, San Francisco, CA 2007.

Swimme, Brian Thomas & Tucker, Mary Evelyn, Journey of the Universe, Yale University Press, New Haven, CT 2011.

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme