Kirkon suloisesti kaikuva ääni – psalmit
21.8.: Pyhän paavi Pius X:n muistopäivän lukupalveluksesta.
Toinen lukukappale
Jumalan Hengen innoituksesta syntyneet psalmit, jotka on koottu pyhiin kirjoituksiin, ovat kirkon alkuajoista lähtien kyenneet ihmeellisellä tavalla vaalimaan uskovien hurskautta, kun nämä alati ovat uhranneet Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Jo vanhan liiton laista omaksutun käytännön mukaisesti psalmeilla on ollut merkittävä osuus pyhässä liturgiassa ja hetkipalveluksessa. Kuten Basileios lausui, niistä on syntynyt “kirkon oma ääni”, ja edeltäjämme Urbanus VIII on sanonut, että psalmien laulaminen on “niiden hymnien tytär, joita lauletaan lakkaamatta Jumalan ja Karitsan valtaistuimen edessä”. Athanasioksen mukaan psalmilaulu opettaa ihmisiä, varsinkin jumalanpalvelukseen vihittyjä, “millä tavalla heidän tulee ylistää Jumalaa ja millä sanoilla häntä pitää soveliaasti tunnustaa”. Augustinus sanoo tästä kauniisti: “Jotta ihminen kiittäisi Jumalaa oikealla tavalla, Jumala on itse ylistänyt itseään. Ja koska Jumala näki hyväksi ylistää itseään, siitä ihminen saa tietää, millä tavalla häntä ylistää.”
Tämän lisäksi psalmeissa on ihmeellinen voima, joka herättää sieluissa pyrkimyksen kaikkiin hyveisiin. “Kaikki pyhät kirjoitukset, sekä Vanha että Uusi testamentti, ovat jumalallisesta innoituksesta syntyneet ja hyödyllisiä opetukselle, niin kuin on kirjoitettu. Mutta erityisesti psalmien kirja on kuin paratiisi, joka sisältää itsessään kaikkien muiden kirjojen hedelmät, esittää ne lauluina ja tuottaa niitä laulettaessa lisäksi omia hedelmiä.” Näin Athanasios on sanonut, ja hän lisää vielä: “Mielestäni psalmit ovat laulajalle kuin peili, josta hän voi tarkastella itseään ja oman sielunsa liikkeitä, ja näin liikuttuneena laulaa niitä.” Siksi Augustinus lausuu Tunnustuksissaan: “Miten paljon itkinkään laulaessani sinun hymnejäsi ja laulujasi, syvästi liikuttuneena sinun kirkkosi suloisesti kaikuvista äänistä! Nämä äänet virtasivat korviini, totuus vuosi sydämeeni ja nostatti siellä rakkauden tunteita, niin että kyyneleet valuivat vuolaina, ja minun oli hyvä olla niiden kanssa.”
Ja todellakin, ketä eivät ne monet psalmien kohdat liikuttaisi, joissa julistetaan niin syvällisesti Jumalan suunnatonta valtasuuruutta, hänen kaikkivaltiuttaan, sanoin kuvaamatonta vanhurskauttaan, hyvyyttään, laupeuttaan ja kaikkia muita äärettömiä ylistyksiään? Ketä ne eivät innoittaisi samalla tavalla kiittämään Jumalaa hänen siunauksistaan, rukoilemaan nöyrästi ja luottavasti tulevia lahjoja, tai pyytämään katuvin mielin syntien anteeksiantoa? Kenessä psalmien huolellisesti hahmoteltu kuva Vapahtajastamme Kristuksesta ei sytyttäisi rakkauden tulta? Augustinuksen mukaan ”hänen äänensä kaikuu kaikissa psalmeissa ylistäen tai valittaen, iloiten toivossa tai huokaillen nykyhetkessä”.
(Pyhän paavi Pius X:n apostolisesta konstituutiosta Divino afflatu)
.
Responsorium
1. Tess. 2:4,3
E: Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia.
K: Me emme pyri olemaan mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle.
E: Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista.
K: Me emme pyri olemaan mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle.
.
