Kutsu uskon tuntemiseen
— Kysymyksiä uskonnonopetusmateriaalista
FIDES onnistui toukokuun alkupuolella haastattelemaan Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherraa, isä Tuomas Nyyssölää.
Minkälaista on ollut toimia Kaakkois-Suomessa pienen seurakunnan kirkkoherrana?
Oikein antoisaa. Tämä on pieni mutta potentiaalinen seurakunta. Olen täällä ollessani voinut myös työstää katolisen uskon verkkokurssia, mikä on ollut toiveeni jo pidempään.
Toimitat ja kirjoitat paljon materiaalia verkkoon. Mihin tarkoitukseen se on tehty ja onko sillä jo paljon lukijoita?
Suurin työ liittyy tuohon verkkokurssiin. Sen tarkoitus on tarjota ihmisille mahdollisuus tutustua uskoon kotoa käsin. Kaikki eivät asu lähellä kirkkoa eivätkä pääse arki-iltoina seurakunnissa järjestettäville kursseille. Myös työajat ja perhetilanteet asettavat rajoitteita. Kurssin tarkoitus on tarjota jokaiselle mahdollisuus asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Kurssilla on jo nyt ihan kohtuullisesti lukijoita, ja olen varma, että tulee vielä paljon lisää.
Miten materiaaliin voi tutustua?
Verkkokurssi on tällä hetkellä luettavissa seurakunnan sivuilla osoitteessa ursula.katolinen.fi. Valitse etusivulta linkki “johdantokurssi”. Materiaaliin voi tutustua, vaikka ei suorittaisikaan kurssia. Useimpien oppituntien lopussa on kysymyksiä, jotka auttavat miettimään läpi käytyjä aiheita. Kurssin voi suorittaa rekisteröitymällä ja lähettämällä sitten noita vastauksia. Tähän saa ohjeet rekisteröityessä.
Uskotko, että katekeettisella tai uskoa esittelevällä materiaalilla on kysyntää?
Aivan varmasti.
Keille se on tarkoitettu?
Jokaiselle, joka haluaa perehtyä uskoon paremmin. Kurssi on kirjoitettu ennenkaikkea niille, jotka haluavat tutustua kirkkoon, mutta se tarjoaa mielenkiintoista materiaalia myös niille, jotka ovat jo kirkon täysiä jäseniä.
Miltä Kouvolan seurakunnan tulevaisuus näyttää – myös taloudellisesti?
Jos useampi jäsen maksaisi jäsenmaksunsa tai aktiiviset jäsenet tukisivat seurakuntaa enemmän, talous olisi kunnossa. Tällä hetkellä se on tappiollinen. Tämä on taloudellinen realiteetti.
Omalta osaltani pyrin siihen, että seurakunta tavoittaisi yhä enemmän ihmisiä, että liturgian taso paranisi ja opetustyö jatkuisi. Siis perusasioita. Mutta tulevaisuudesta puhuttaessa mielessäni on erityisesti se, että huomattava osa seurakunnan jäsenistä on langennut pois armon elämästä; toisin sanoen yhteydestä Kristukseen hänen mystisen ruumiinsa eli kirkon elävinä jäseninä.
Meidän ensisijainen ongelmamme ei ole jonkin teknisen ratkaisun puuttuminen vaan niin monen ihmisen yliluonnollisen elämän puuttuminen. Armon tilassa elävässä asuu Pyhä Henki monine lahjoineen. Se on todellisen hedelmän kantamisen edellytys. Jeesus itse on luvannut: “Minä olen viinipuu, te olette oksat: se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5). On opittava uskon totuudet syvemmin ja opittava elämään niiden mukaan.
Kiitos haastattelusta, isä Tuomas!
Marko Tervaportti