Kaksi paavia: Franciscukseen keskittyvä kuvaus kahden paavin erikoisesta ystävyydestä
Suoratoistopalvelu Netflixin joulukuussa 2019 julkaisema elokuva Kaksi paavia on fiktionaalisen tarinan kerronnan keinoin luotu kuvaus kahden paavin, Benedictus XVI:n ja Franciscuksen, välisestä suhteesta. Elokuva rakentuu kahden historiallisen käännekohdan ympärille: vuoden 2005 ja 2013. Paavi Johannes Paavali II:n kuoltua vuonna 2005 kardinaalit kokoontuvat Vatikaaniin valitsemaan uuden maanpäällisen johtajan kirkolle. Vahvimpina ehdokkaina ovat liberaalina tunnettu argentiinalainen Jorge Bergoglio ja konservatiivisena esitetty saksalainen Joseph Ratzinger. Ratzinger tulee valituksi Rooman piispaksi ja ottaa itselleen nimen Benedictus XVI. Seuraavien kahdeksan vuoden aikana elokuva seuraa Benedictuksen, nykyisen emerituspaavin, ja Bergoglion eli paavi Franciscuksen keskinäistä suhdetta aina vuoteen 2013 asti, jolloin Benedictus ilmoitti jättävänsä Pietarin istuimen.
Liberaali-konservatiivi -jakauma näkyy Anthony McCartenin käsikirjoituksessa niin pienissä yksityiskohdissa kuin paavien välisessä dialogissa. Ratzingerin suusta kuullaan lausahduksia, kuten ”Kaikki oli helpompaa, kun kaikki puhuivat latinaa” ja ”Muutos on kompromissi”. Vastapainoksi Bergoglion vuorosanat ja olemus ylistävät muutosta ja avoimuutta. Eräässä kohtauksessa Bergoglio viheltää käsienpesualtailla ABBA:a Ratzingerin seisoessa vieressä ja tunnistamatta kappaletta. Toisessa taas Ratzinger kertoo pianoa soittaessaan Bergogliolle päässeensä levyttämään musiikkiaan samassa paikassa kuin Beatles – tietämättä mikä Beatles on. Intensiivisiltä dialogeiltakaan ei vältytä, kun miesten kahden keskisissä keskusteluissa aiheet kuten homoseksuaalisuus ja pappien selibaatti nousevat nopeasti esille.
On hankala sanoa, onko Fernando Meirellesin ohjaamassa elokuvassa kyse negatiivisesta vastakkainasettelusta vai yksinkertaisesta erilaisuuden esille tuomisesta. Elokuvassa on nojauduttu vahvasti mielikuvitukseen ja otettu luovia vapauksia mitä tulee paavien persooniin kuin myös historian tapahtumiin. Kärjistysten ja keksittyjen keskustelujen ideana on oletettavasti luoda keveän humoristista dialogia miesten välille, mutta kenties myös nostaa esiin yleismaailmallisen kirkon kohtaamaa jakautuneisuutta ja pirstaloitumista.
Ironista kyllä, ei elokuvan keskiössä itseasiassa ole kaksi paavia – vaan yksi. Elokuva rakentuu täysin Franciscuksen taustatarinan ympärille. Elokuvan aikana Bergoglio kuvataan niin nuorena avioliitosta haaveilena miehenä kuin 1970-luvun sodan järisyttämän Argentiinan johtavana jesuiittapappina. Siinä missä Bergoglion elämään syvennytään takaumien avulla monipuolisesti pohtien kutsumuksen, rakkauden ja uhrauksien suhdetta, ei Ratzingerin taustasta kerrota mitään. Tästä johtuen hänestä rakennettava kuva jää yksipuoliseksi keskittyen traditionaalisuuden ja konservatismin painottamiseen. Elokuva menee jopa askeleen liian pitkälle esittäessään Ratzingerin kokeneen niin suuria tunnontuskia vanhanaikaisuudestaan, että erosi paavin virastaan juuri Bergoglion vuoksi toiveenaan hänen valitsemisensa seuraajakseen.
Vaikka Kaksi paavia on yleisti ottaen toimiva ja jopa lämminhenkinen kuvaus paavien suhteesta ja erilaisuuksista, jää moniulotteisuuden puute harmittamaan. Joseph Ratzingerin persoonan yksipuolinen esittely ja kehittäminen on elokuvan suurin pettymys. Elokuvan tarkoituksena ei selkeästi ole toimia dokumentaarisena kuvauksena paaveista ihmisinä, mutta suurimmalle osalle katsojista jää uskottavasti epäselväksi, mikä elokuvassa loppujen lopuksi oli totta ja mikä ei. Epäselvyyden välttämiseksi olisi tasavertainen molempien paavien taustojen esille tuominen voinut auttaa, jotta elokuva olisi nimeensä nojaten toiminut läpiluotaavana kuvauksena kahdesta paavista yhden sijaan. Vaikka Kaksi paavia käsitteleekin rankkojakin aiheita kuten Argentiinan ”Likaista sotaa”, on se loppujen lopuksi hyvänmielen elokuva ystävyydestä. Bergoglion vitsit ja Ratzingerin reaktiot saavat katsojan hymyn huulille. Myöskin elokuvan fiktiivinen loppukohtaus, jossa paavit katsovat yhdessä jalkapallon mestaruuskisoja juoden Fantaa ja olutta, korostaa elokuvan sympaattista sanomaa erikoisesta ystävyydestä. Unohtaessa hetkeksi historiallisen epätarkkuuden ja hahmojen yksipuolisen esillepanon on Kaksi paavia humoristisen lähestymistapansa ansiosta elokuva, jonka mielellään katsoisi uudestaankin.
Iida Leinonen
– Artikkelikuva on kuvakaappaus elokuvan virallisesta trailerista.
