Valitse Sivu

Herran vastaanottaminen

Herran vastaanottaminen

Jumalan Sana tuli lihaksi ihmisten syntien vuoksi, sovittamaan ne ja saamaan aikaan jumalallisen elämän uudestisyntymisen ihmissieluissa, jotta niistä voisi taas tulla Jumalan hyväksymiä ja ne antaisivat kunniaa ja ylistystä hänelle sekä tässä maailmassa että tulevassa. Rakkaudesta meitä kohtaan Jeesus otti tietyllä tavalla osakseen ihmiskunnan synnit ja antoi itsensä sovitusuhrina Isälleen. Hän teki sen palauttaakseen ihmisille Pyhän Hengen elämän, jumalallisen rakkauden elämän, elämän, jonka saamme tullessamme osallisiksi hänestä, hänen omasta elämästään, josta on tullut ihmiskunnan ainoa elämän ja pelastuksen lähde. Ristin uhri, Jeesuksen uhri, tulee täten esiin valona, joka loistaa pimeydessä. Jumala välittää tämän valon, tämän elämän meille. Vaikka on vain yksi uhri ristillä, Jeesus itse, tästä Jeesuksen kerran edeskantamasta uhrista tulee alttarillamme messu-uhri, joka samalla saa aikaan Jeesuksen läsnäolon alttarin pyhässä sakramentissa. Otamme vastaan ehtoollisen saadaksemme osallisuuden Jeesuksen elämästä.

Kaikki tämä johtaa siihen, että messun vietto on korkein rukouksen ja ylistyksen muoto, jonka me, yhdessä, voimme osoittaa Jumalalle. Omassa rukouksessamme, siinä miten arkielämässä seuraamme Jumalaa, miten teemme uhrauksia elääksemme kristittyinä, on aina kyseessä ihminen, joka antaa itsensä Jumalalle. Messussa Jumala antaa itsensä. Jumalan anteliaisuus on tässä rajaton, mutta meidän kelvollisuutemme ja mahdollisuutemme ottaa vastaan sen, mitä hän antaa, on kuitenkin usein rajoitettu: meidän syntimme, kiintymyksemme maallisiin mukavuuksiin ja huviin, kaikenlaiset häiriötekijät, tietämättömyys jne. alentavat kykyämme ottaa Herramme vastaan, kun hän tulee luoksemme messun vietossa. Siksi haluan osoittaa ja valaista muutamia osia siitä, mitä kuulemme ja sanomme ehtoollisen vietossa.

Uhrilahjojen valmistamisen jälkeen meitä muistutetaan, että se, mitä vietetään ja tapahtuu, ei ole vain jotakin, jonka pappi tekee ja jossa muu seurakunta on katsojina. Meitä kehotetaan rukoilemaan: ”Rukoilkaa kaikki, että tämä minun ja teidän uhrinne olisi otollinen Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle.” Uhri, joka esiinkannetaan, on Jeesuksen oma uhri, sama uhri, jonka hän kerran kantoi Isälle. Tuossa rukouksessa sanotaan ”minun”, koska messua viettävä pappi toimittaa sen, ja ”teidän”, koska uhri kuuluu kaikille uskoville, koska Jeesus asetti sen kaikkia varten: kaikkien meidän ja koko kirkkonsa hyödyksi.

Kehotuksella ”ylentäkää sydämenne”, joka toimii muistutuksena myös papille, meitä kannustetaan irrottautumaan kaikista maallisista huolista ja ajatuksista ja keskittymään Jumalaan, jolle annamme kiitoksen kaikesta siitä, mitä hän on antanut ja antaa meille, ennen kaikkea antamalla itsensä. Sen vuoksi seuraa johdonmukaisesti: ”Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme.” Tämä vuoropuhelu on yhtä vanha kuin kirkko itse.

Seuraava osa vaihtelee kirkkovuoden aikojen ja juhlapyhien mukaan, mutta kiitoksen ja ylistyksen antaminen Kaikkivaltiaalle Jumalalle Kristuksen kautta on aina sen yhteinen tekijä ja pääaihe. Kristuksen kautta kiitoksemme toimittaminen on varmaa ja saapuu Jumalan eteen. Mutta ei vain meidän ihmisten kiitos ja ylistys, vaan myös enkelten ylistys, kiitos ja yhteys Jumalan kanssa käy Jeesuksen Kristuksen kautta.

Kun laulamme ”Pyhä, pyhä…”, emme tee sitä vain seurakuntana, joka on kokoontunut suhteellisen pieneen kirkkoon, vaan liitämme hetkeksi omat heikot äänemme pyhien ja enkelten yhteiseen, taivaalliseen lauluun. Tästä voisi sanoa paljon enemmänkin, mutta erityisesti on huomattava sanat ”Hoosianna korkeuksissa. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa.” Kuulemme ne myös evankeliumissa: ”Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen! Hoosianna korkeuksissa!” Hoosianna, heprean sana, joka merkitsee ”oi auta” tai ”pelasta”, on riemuhuuto, joka tunnustaa, että pelastus on Jumalassa ja sen vuoksi varma. Hoosiannaa huudettiin ja laulettiin, kun Jeesus saapui Jerusalemiin. Yhtä sopivasti, tai sopivamminkin, me laulamme sitä nyt, kun hän tulee tänne meidän keskuuteemme.

Tämän jälkeen alkaa messun vieton pyhin ja juhlallisin osa. Jeesuksen kanssa ja kautta astumme Isän Jumalan eteen, liitymme Jeesuksen uhriin, jossa hän itse tule läsnäolevaksi meidän keskellämme. Pyhien ja enkelten kanssa, joihin rukouksessa vedotaan, seuraamme Herraamme, joka kantaa meidät mukanaan Isä Jumalalle, antaakseen meille osallisuuden koko pyhän Kolminaisuuden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen elämään.

Pitämällä mielessä, mitä tapahtuu, mitä vietämme, kun kokoonnumme, valmistautumalla siihen, olemalla läsnä muutenkin kuin vain ruumiillisesti, kasvaa kykymme ja mahdollisuutemme ottaa vastaan se, mitä Jumala antaa meille. Se tarkoittaa, että voimme ottaa vastaan enemmän ja enemmän hänestä ja yhä paremmin elää häntä seuraten, osallisena hänen elämästään, joka on kaiken elämän ja ikuisen pelastuksen lähde. Juokaamme runsaasti tuosta lähteestä, niin että voimme olla osallisia hänen elämästään ei vain tässä katoavassa maailmassa, vaan myös ikuisuudessa.

isä Anders Hamberg
saarnasta 22.1.2017

Tietoja kirjoittajasta

Anders Hamberg

Isä Anders Hamberg on Jyväskylän Pyhän Olavin seurakunnan kirkkoherra.

Uusin lehti ja arkisto

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme