Valitse Sivu

Asiainhoitajan kirje koronarajoitusten päivittämiseksi

Asiainhoitajan kirje koronarajoitusten päivittämiseksi

Rakkaat katolilaiset,

kirjoitan teille, koska hallituksen antamien päätösten ja ohjeiden mukaan koronaepidemian takia tehtyjä rajoituksia puretaan asteittain. Tämän takia haluaisimme aloittaa hiippakunnassammekin uuden vaiheen messujen suhteen. Seuraavat toimenpiteet otetaan käyttöön:

  • 11.5. alkaen seurakunnissa ja muissa yhteisöissä voidaan jälleen viettää julkisia messuja arkipäivisin (ei sunnuntaisin) noudattaen kuitenkin viranomaisten suosituksia, ennen kaikkea sitä, ettei messuissa pitäisi olla enempää kuin 10 uskovaa.
  • 1.6. alkaen julkisia messuja voidaan viettää myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä, kuitenkin niin, ettei messuissa pitäisi olla enempää kuin 50 uskovaa. Seurakunnissa tutkitaan mahdollisuutta järjestää ensikommuunio- ja vahvistusmessuja. Seurakunnat tiedottavat itse uusista mahdollisista järjestelyistään. Samoin häämessuja ja hautajaisia voidaan viettää normaaliin tapaan viranomaisten asettamien kokoontumisrajoitusten puitteissa.
  • Vapautus niin sanotusta sunnuntaivelvollisuuden täyttämisestä osallistumalla messuun on toistaiseksi edelleen voimassa. Kirkko kuitenkin kutsuu kaikkia uskovia seuraamaan messuja internetin välityksellä ja pitämään yllä säännöllistä rukouselämää oman perheen kesken. Se, että kirkkoon ei pääse normaaliin tapaan, ei ole vapautus ajan antamisesta Jumalalle.
  • On kirkkoherrojen vastuulla huolehtia siitä, että myös viranomaisten antamia ohjeita noudatetaan seurakunnissa. Samoin on yhteisöjen esimiesten vastuulla huolehtia siitä, että ohjeita noudatetaan yhteisöjen tilaisuuksissa. Toivon, että me kaikki voisimme olla kirkkoherrojemme apuna ja huolehtia siitä, että seurakunnissamme noudatetaan hallituksen suosittelemia turvallisuuskäytäntöjä.
  • Jokaisen kirkkoon tulevan on pidettävä tarkasti huolta omasta käsi- ja muusta hygieniastaan ja noudattaa pyhän kommuunion vastaanottamisessa ehdotonta huolellisuutta, rauhallisuutta ja varovaisuutta seurakunnan ohjeistuksen mukaan.
  • Hiippakunta valmistaa lähiaikoina turvallisuusohjeistuksen, jotta olisi selvä, miten messun vieton yhteydessä toimitaan tässä tilanteessa. 

Koronavirus on aiheuttanut kaikille ja myös meille katolilaisille uudenlaisen tilanteen, jossa olemme joutuneet osallistumaan kirkon elämään lähinnä virtuaalisesti. Jumalan sanaa lukien, rukouksen hengessä ja pyhää kommuuniota kaivaten olemme kuitenkin voineet ylläpitää elävää suhdetta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme. Toivon vilpittömästi, että tämä tietynlainen pakolaisuuden aika on vahvistanut meidän tahtoamme päästä jälleen osallistumaan pyhään messuun ja ottaa vastaan sakramentteja, erityisesti parannuksen sakramentin ja eukaristian, jotka ovat Jumalan rakkauden ja armon tärkeimpiä kanavia meille kaikille.

Lopuksi pyydän teitä kaikkia vielä rukoilemaan yhdessä pyhän isämme Franciscuksen kanssa ruusukkorukousta tämän toukokuun ajan ja sen jälkeenkin, pitäen mielessänne erityisesti kaikki koronaviruksen uhrit, heidän hoitajansa ja omaisensa sekä koronaepidemian erilaisista seurauksista kärsivät. Pyydän myös, että rukoilisitte oman hiippakuntamme puolesta ja myös toinen toistenne puolesta. Rohkeutta kaikille! Kristus on noussut kuolleista!

Helsingissä, 8.5.2020

isä Marco Pasinato
hiippakunnan asiainhoitaja

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...