Valitse Sivu

Pohjoismaiden katoliset perhepäivät 2022: Perheiden helatorstaiviikonloppu

Pohjoismaiden katoliset perhepäivät 2022: Perheiden helatorstaiviikonloppu

Pohjoismaiden katoliset piispat kutsuvat kaikkia katolisia perheitä mukaan kolmansille pohjoismaiden katolisille perhepäiville, jotka järjes-tetään eteläisessä Norjassa helatorstaiviikonloppuna 26.–29.5.2022. Perhepäivien teema on ”Rakkaus perheessä – kirkon voimavara”.

Alun perin kolmannet pohjoismaiset katoliset perhepäivät oli tarkoitus järjestää Norjassa Haugetunin sisäoppilaitoksen tiloissa Fredrikstadin ja Sarpsborgin välillä kesän kynnyksellä vuonna 2020. Ikävä kyllä koronaepidemia tuli väliin eikä tapahtuma toteutunut silloin eikä seuraavanakaan vuonna. Tänä vuonna piispat haluavat yrittää vielä kerran. Perhepäivien järjestäminen sopii hyvin myös siihen, että kirkko viettää – synodiin valmistautumisen ohella – samanaikaisesti myös Amoris laetitia -perhevuotta ja valmistautuu lisäksi kesäkuussa Roomassa pidettävään Maailman perhetapaamiseen.

Perhepäivien tarkoitus on ensinnäkin tarjota kaikille katolisille perheille mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuutta, ei vain omassa maassa tai seurakunnassa vaan nimenomaan yhdessä niin monien ja monista maista tulleiden perheiden joukossa. Pohjoismaat on hyvä ja luonnollinen alue tällaiselle tapaamiselle, koska maitamme yhdistävät niin monet kulttuuriset ja yhteiskunnalliset piirteet, paikalliskirkkojemme asema vähemmistökirkkoina ja niiden jäsenten monikulttuurisuus. Perhepäivien virallinen kieli on englanti.

Perhepäivät tarjoavat kiinnostavia luentoja, jotka käsittelevät päivien teemaa. Sen keskiössä on perhe, jossa vallitseva rakkaus on kirkolle todellinen voimavara ei vain nykyhetkeä vaan ennen kaikkea tulevaisuutta ajatellen. Teemaa valaistaan monipuolisissa luennoissa ja ryhmätöissä mutta ennen kaikkea yhdessäolon, toisiin tutustumisen, kokemusten vaihtamisen ja yhteisen rukouksen avulla. Haugetun antaa rauhallisen ja turvallisen ympäristön tälle tapahtumalle. Tarkempi ohjelma tulee näkyviin perhepäivien kotisivuille, kun ne avataan lähiaikoina. Mukaan mahtuu noin 200 osallistujaa. Lapsille on tarjolla omaa ohjattua ohjelmaa.

Kustannukset

Perhepäiville osallistuville kuuluu päivien ajan täysihoito ja majoittuminen 1-2-3-hengen huoneisiin. Yli 12-vuotiaille kustannus on 1700 NOK (n. 170 €), 4-11-vuotiaille 850 NOK (n. 85 €), sitä nuoremmat tulevat ilmaiseksi. Perhekohtainen ilmoittaumismaksu on lisäksi 250 NOK (n. 25 €). Jokainen perhe vastaa matkakustannuksistaan itse ellei sitä varten saa sitten tukea hiippakunnalta tai seurakunnalta, niin kuin joissakin maissa tehdään. Päätöksiä Suomessa ei tältä osin ole vielä tehty.

Pyyntö seurakunnille

Seurakuntien tasolla olisi hyvä löytää perhepäiville osallistumisesta kiinnostuneita perheitä. Siksi olisi tärkeää, että perhepäiviä mainostettaisiin ilmoitustauluilla ja messuissa sekä kertoen niistä suoraan mahdollisesti kiinnostuneille perheille. Kannatettavaa olisi tietysti myös perheiden yhteinen valmistaminen perhepäiviä varten yhtä lailla rukouksen kuin opetuksenkin avulla.

Lisätietoja saa parhaiten suoraan Norjasta perhepäivien vastuujärjestäjältä Maria Fongenilta, joka on Oslon hiippakunnan katekeettisen keskuksen neuvonantaja: Maria.Fongen@katolsk.no.

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...