Valitse Sivu

OSMO PEKONEN IN MEMORIAM

OSMO PEKONEN IN MEMORIAM

Professori Osmo Pekonen 1960‒2022

.

Pyhän Olavin seurakunnan jäsen Osmo Pekonen kuoli äkillisesti 12. lokakuuta 2022 Etelä-Ranskassa. Pekonen palveli kotiseurakuntaansa monin tavoin. Hän toimi messussa raamatunlukijana ja eräällä tavalla kanttorinakin: muiden oli helppo seurata hänen lauluaan. Hänen hartautensa pantiin merkille. Joulujuhlassa hän lauloi tiernapoikanäytelmässä murjaanien kuninkaan osan ranskaksi. Pihatalkoisiin hän toi haravoinnin keskelle sivistyksen tuulahduksen. Osmo Pekonen oli mukana suunnittelemassa ekumeenista Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittiä. Hänen osaamisensa tieteen ja kulttuurin alalla pääsi oikeuksiinsa useassa Studium Catholicumin tapahtumassa.   

Osmon muistoksi Jyväskylän ortodoksisessa kirkossa toimitettiin panihida. Aloitteentekijänä oli ekumeeninen Keski-Suomen Pipliaseuran hallitus, jonka jäsen hän oli. Osmo oli nuorena ollut kiinnostunut ortodoksisuudesta. Metropoliitta Arseni laski kukkalaitteen hänen arkulleen.

Elämäkerrallista

Osmo Pekonen oli kotoisin Etelä-Savosta. Hänen isänsä oli karjatilallinen, kunnallispoliitikko ja kansanedustaja. Tilan lähellä olevat historialliset paikat saivat Pekosen jo varhain kiinnostumaan historiasta, mutta hän väitteli ensin matematiikasta (JY). Väitöskirjaa hän oli valmistellut Ranskassa ja Englannissa. Myöhemmin hän väitteli myös historian alalta (LY) väitöskirjalla, joka palkittiin Ranskassa. 

Jyväskylän yliopiston tavoitteena on monitieteisyys ja sitä yritettiin toteuttaa ehdottamalla Osmo Pekoselle monitieteistä professuuria. Tämä hanke ei kuitenkaan onnistunut. Pekonen oli neljän yliopiston dosentti. Hänen kansainvälisestä toiminnastaan voisi mainita vaikkapa hänen toimintansa maailman suurimman matemaattisen kustantamon, Springerin, aikakausilehden Mathematical Intelligencer kirja-arvostelijana ja artikkelien kirjoittajana (364 viitettä).

Vuodesta 2000 alkaen Osmo Pekonen oli vapaa tietokirjailija, esseisti, toimittaja, tiede- ja kulttuuritoimija sekä suomentaja, eri aikakausien ja erikielisten runoteosten kääntäjä. Muistokirjoitukset kuudessa sanomalehdessä ovat valaisseet Osmo Pekosen merkitystä maamme tiede- ja kulttuurielämässä. Mikkelissä ja Helsingissä on pidetty muistotilaisuuksia, Jyväskylän yliopistolla sellainen pidetään 2.2.2023. Jyväskylän kirjamessuilla marraskuussa 2022 häntä muistettiin monipuolisesti. Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2022 Pekoselle myönnettiin postuumisti tietokirjailijapalkinto hänen ainutlaatuisen monialaisesta kirjallisesta tuotannostaan; pienenä näytteenä mainitsen tieteenhistoriallisen teoksen Salaperäinen Venus (2012), pohdiskelevan Unikukkia, ulpukoita: päiväkirjastani 2018/2019 (2019) ja pian ilmestyvän uuden suomennoksen keskiaikaisesta Nibelungein laulusta (2023).

Vuonna 2021 tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Osmo Pekoselle professorin arvonimen hänen poikkeuksellisen monipuolisesta työstään Suomen tieteen ja kulttuurielämän saralla. 

Ystävyyttä ja yhteistyötä 

Kun näin Jyväskylän yliopistolla puolisoni kollegan Osmo Pekosen ensimmäisen kerran 1980-luvulla, häntä ympäröi ikään kuin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kehä. Hänen kykynsä verkostoitua ja tehdä yhteistyötä ei näkynyt. Ystävä- ja tuttavapiiri monipuolistui vähitellen. Osmo Pekonen avusti mm. ruotsinkielistä tietokirjailijaa Johan Sténia muokkaamalla hänen teostensa tekstejä julkaisukuntoon ja teki myös minulle saman palveluksen, niin että voin julkaista suomeksi. Yhteistyökumppaneihin kuuluivat esimerkiksi säveltäjä Kaija Saariaho, ystäviin mm. pariisilainen filosofi ja esseisti Elsa Godart, mutta myös perheellinen irlantilainen veturinkuljettaja Tom Broderick. Tämän läpeensä katolinen, sympaattinen olemus teki Osmoon suuren vaikutuksen, kun he tutustuivat Piritan luostarissa, jota Tom oli loma-aikanaan avustamassa. Myöhemmin he vaihtoivat sähköpostia, Tom rukoili Osmon puolesta ja suunnitteilla oli useita tapaamisia. Suruviestiin Tom vastasi näin: “Good lord i am in shock, Osmo has died, may the light of heaven shine upon him … tomorrow i will arrange with the local dominicans to have holy mass offered for Osmo, may he rest in peace the honourable gentleman he was.” 

Miten Osmo Pekonen löysi katolisen identiteettinsä

Runoilija Anna-Lisa Österberg on sanonut omasta katolisesta identiteetistään, ettei ole niin tärkeää tietää, mitä se pitää sisällään, vaan että se on (Fides 1/1993). Niinpä en vastaa kysymykseen, miksi Osmo Pekosesta tuli katolilainen, vaan miten.        

Eräällä tavalla sisääntuloporttina katolisuuteen toimivat Osmo Pekoselle hänen opiskeluaikanaan Jyväskylässä Kansan Raamattuseurassa saamansa kokemukset: hän oppi arvostamaan Raamattua ja kristillistä yhteisöllisyyttä. Osmo Pekonen kuului soluun, jota veti Tuomo Lahdelma, tuleva Jyväskylän yliopiston professori. Lahdelma on luonnehtinut itseään Pekosen “uskon isoveljeksi”, Osmo taas Tuomoa “edelläkävijäksi uskossa”. Tuomon katolilaiseksi tulo 1983 antoi Osmolle runsaasti miettimisen aihetta. Pariisissa 1980-luvulla Osmoa pyrittiin tutustuttamaan Opus Dein elämäntapaan. Vaikutus jäi vähäiseksi.  

Maamme tunnetuin katolilainen, Timo Soini, on kirjassaan Maisterisjätkä (2008) tehnyt selkoa tiestään katoliseen kirkkoon. Hän kertoo kokemuksistaan Killarneyn Pyhän Marian katedraalissa,  jotka leimasivat hänet loppuiäkseen ja toivat hänet pian kirkon helmaan. Jos Osmo Pekosella on ollut jokin vastaava kokemus, niin ehkä vuonna 1988 Chartres’n katedraalissa. Sinne hän teki pyhiinvaelluksen yhdessä evankelis-luterilaisen kirkon piirissä tunnetun runoilijan ja kirjailijan Anna-Maija Raittilan kanssa. Pekonen on toimittanut teoksen, joka sisältää Raittilan ja Pekosenkin suomentamat Charles Péguyn runot ja kirjoittanut siihen esipuheen. Péguy on Ranskan kristillisen kirjallisuuden klassikko. 

Tärkeä virstanpylväs Osmo Pekosen tiellä katoliseen kirkkoon oli Pyhän Olavin seurakunnan vuonna 1992 järjestämä koko hiippakunnalle tarkoitettu ja ekumeenisesti avoin pyhiinvaellus Norjan katolisen kirkon 150-vuotisjuhlaan Trondheimiin. Pekonen osallistui tähän matkaan kiinnostuksesta kulttuuriin. Hän sai nyt tuntuman siihen, että kirkko, joka on luonteeltaan hierarkkinen, on myös matkalla oleva Jumalan kansa. Kirkon universaalisuus havainnollistui: katolinen kirkko on Pohjoismaissa sama kirkko kuin Ranskassa. 

Timo Soinille yksi kimmoke liittyä katoliseen kirkkoon on ollut häneen syvälle juurtunut käsitys ihmiselämän pyhyydessä. Pekosta ei muuten voi rinnastaa Soiniin, mutta Osmokin puolusti julkisesti perimmäisiä arvoja. Hän otti kantaa aborttia ja eutanasiaa vastaan (Kanava 1995/8; 1996/1; 2000/7; 2001/8) ja artikkelissaan ”Onko olemassa luterilaista sosiaalietiikka?” (Kanava 1996/5) hän ilmaisi huolensa maamme poliittisten toimijoiden puutteellisesta tietoisuudesta kristillisten arvojen merkityksestä EU:ssa kysyen, millä tavalla luterilainen kirkko voisi vastata katolisen kirkon yhteiskuntapoliittiseen haasteeseen. 

Vuonna 1998 Osmo Pekonen valmistautui katoliseen kirkkoon liittymiseen. Hän oli jo Jyväskylässä melko säännöllisesti käynyt messussa, samoin Pariisissa 1990-luvulla. Tässä vaiheessa Pekosta askarrutti kaksi opillista kysymystä. 31. lokakuuta 1999 hän matkusti Augsburgiin, jossa allekirjoitettiin luterilaisten kirkkojen ja katolisen kirkon yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Toinen kysymys oli katolisen kirkon auktoriteetti. Vuonna 1999 Pekoselle tarjoutui useita tilaisuuksia tavata kirkon auktoriteettia henkilöiviä kardinaaleja ja piispoja ja keskustella heidän kanssaan: hän oli paikalla, kun syksyllä 1999 Euroopan katolisten piispainneuvostojen konferenssi kokoontui Valamossa. Hän osallistui myös Tukholman piispa Anders Arboreliuksen karmeliittamaallikkoyhteisölle pitämään retrettiin ja suomensi Arboreliuksen artikkelin katolisesta kirkosta Ruotsissa (Kanava 1999/6). Samana vuonna 1999 saatoin Osmo Pekosen kanssa viettää pyhän viikon Unkarin 1000-vuotisen Pannonhalman benediktiiniluostarin vieraana. Hänelle avautui siellä uusi näkökulma kirkon universaalisuuteen: pystyimme seuraamaan unkarinkielistä liturgiaa ruotsinkielisistä messu- ja hetkirukouskirjoistani.  

Vuosituhanteen vaihteen jälkeen Osmo Pekosen into väheni: totutusta poikkeavan opetuksen omaksuminen ei ollut helppoa, muutosvastarinta oli nostanut päätään, henkilöhyökkäys Kanava 2001/8 -artikkelin jälkeen satutti, ensimmäisenä Ranskassa ilmenneet seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset järkyttivät, paavinmessu Madridissa 4.5.2003 oli vieraannuttava. Karmeliittojen Avilan keskus sentään oli myönteinen kokemus.     

Anna-Maija Raittila oli Osmo Pekoselle ekumeenisuuden esikuva ja merkittävä hengellinen ystävä. Hänen perustamansa Morbackan hiljaisuuden yhteisö oli Osmolle tärkeä. Kanssakäyminen loppui vasta 2008, kun Raittilan voimat ehtyivät ja Morbacka lopetti toimintansa. 

Kauan pohjavirtana kulkenut kaipaus kirkon yhteyteen voimistui tällöin jälleen. Uutenavuotena 2009 Osmo kävi Tampereen Areenalla kuuntelemassa paavin hovisaarnaajan Raniero Cantalamessan raamattuopetusta. Yllätyin hieman, kun hän kaikessa hiljaisuudessa toistamiseen valmistauduttuaan syksyllä 2010 ilmoitti minulle liittyvänsä katoliseen kirkkoon ja samalla pyysi minua vahvistuskummiksi. Osmon valitsema vahvistuspyhimys oli Sylvester. Hän oli kirjoittanut esseen aiheesta “matemaatikko ja paavi Sylvester II (999‒1003), Gerbert Aurillacilainen”.

Kirkon universaalisuuden helmassa

Näin tahdon muistaa ystävääni: Oltuaan vuoden verran katolilainen Osmo osallistui hiippakuntajuhlaan. Päivä alkoi piispanmessulla Lohjan keskiaikaisessa Pyhän Laurin kirkossa. Osmo tiesi, että 1432‒1433 Lohjan kirkkoherrana oli ollut Jacobus Petri Rödh, Pariisin yliopistossa matematiikkaa ja astronomiaa opettanut suomalainen. Lounas tarjottiin Stella Marisissa ja sitten oli niittykentällä juhlaohjelmaa. Ensin kuultiin esitelmä. Sitten seurasi filippiiniläisten nuorten kukkatanssi. Lopuksi Indonesian suurlähettilään tytär esitti laulun. Vapaan seurustelun aikana Osmo keskusteli ranskaksi afrikkalaisen jatko-opiskelijan kanssa. 

Sitten Osmo lähti kirmailemaan suurella vihreällä niityllä. Hän levitti käsivartensa ikään kuin syleilläkseen monikansallista juhlayleisöä ja toisti toistamiseen: ”Olen niin onnellinen, niin onnellinen.” ‒ Herra ohjaa minut aukealle, hän päästää minut vapauteen, sillä hän on mieltynyt minuun. (Ps. 17/18)

Heidi Tuorila-Kahanpää

(Professorit T. Lahdelma ja P. Neittaanmäki sekä H. Paavisto, E. Luoma-aho, Gabriel Salmela OP, R. Laukama, E. Anton ja A. Poutanen ovat toimittaneet minulle tietoja, mistä heille parhaat kiitokset.)

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme