Valitse Sivu

Kristityn paikka on Jumalan käsissä

Kristityn paikka on Jumalan käsissä

Paavi Franciscuksen saarna messussa vainajien päivänä.

Priscillan katakombit, Rooma, lauantaina 2. marraskuuta 2019

Kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivän vietto katakombissa – minulle tämä on elämäni ensimmäinen kerta, että käyn sisään katakombiin, se on yllättävää – sanoo meille monia asioita. Voimme ajatella niiden ihmisten elämää, jotka joutuivat piiloutumaan tänne ja joilla oli tämä tapa haudata kuolleet ja viettää eukaristiaa täällä katakombeissa… Se oli ruma historian hetki, mutta sitä ei ole voitettu: katakombeja on nykyäänkin. Niitä on paljon. On monia katakombeja monissa maissa, joissa on teeskenneltävä viettävänsä syntymäpäivää tai jotakin muuta juhlaa voidakseen salaa viettää eukaristiaa, koska tuossa paikassa se on kiellettyä. Nykyäänkin on vainottuja kristittyjä, enemmän kuin ensimmäisinä vuosisatoina, paljon enemmän. Tämä – katakombit, vaino, kristityt – ja nämä lukukappaleet saavat minut ajattelemaan kolmea sanaa: identiteetti, paikka ja toivo.

Niiden ihmisten identiteetti, jotka kokoontuivat tänne viettämään eukaristiaa ja ylistämään Herraa, on sama kuin nykyään veljiemme ja sisartemme identiteetti monissa, monissa maissa, joissa kristittynä oleminen on rikos, se on kiellettyä, heillä ei ole siihen oikeutta. Sama. Identiteetti on se, jonka kuulimme: autuaaksijulistukset. Kristityn identiteetti on tämä: autuaaksijulistukset. Ei ole muuta. Jos teet tämän, jos elät näin, olet kristitty. “Mutta minähän kuulun tähän ja tuohon yhdistykseen… olen mukana tässä liikkeessä…” Niin, ne ovat kaikki hyviä asioita, mutta tämän todellisuuden edessä ne ovat mielikuvitusta. Henkilöllisyystodistuksesi on tämä, jonka evankeliumi osoittaa, ja jos sinulla ei tätä ole, liikkeet tai muut jäsenyydet eivät hyödytä mitään. Joko elät näin tai et ole kristitty. Yksinkertaisesti. Niin sanoi Herra. “Kyllä, mutta se ei ole helppoa, en tiedä miten niin voisi elää…” Evankeliumissa on toinen kohta, joka auttaa meitä ymmärtämään sen paremmin, ja tuo evankeliumin kohta on myös se “suuri toimintaohjelma”, jonka mukaan meidät kerran tuomitaan. Se on Matteus 25. Elämällä näiden kahden evankeliumin kohdan, autuaaksijulistusten ja Matt. 25:n suuren toimintaohjelman mukaan tuomme näkyviin identiteettimme kristittyinä. Ilman tätä ei ole identiteettiä. On kristittynä olemisen teeskentelyä, ei identiteettiä.

Tämä on kristityn identiteetti. Toinen sana: paikka. Ihmiset, jotka tulivat tänne piiloutuakseen, ollakseen turvassa, myös haudatakseen kuolleet; ja ihmiset, jotka viettävät eukaristiaa nykyään salaa, maissa, joissa se on kiellettyä… Ajattelen erästä sisarta Albaniassa uudelleenkasvatusleirillä, kommunistiaikaan, kun pappien oli kiellettyä jakaa sakramentteja. Tämä sisar kastoi salaa. Ihmiset, kristityt tiesivät, että tämä sisar kastoi, ja äidit toivat lapsensa hänen luokseen, mutta hänellä ei ollut vesilasia eikä muutakaan astiaa vettä varten… Hän teki sen kengällään: otti joesta vettä ja kastoi kengällään. Kristityn paikka on vähän kaikkialla, meillä ei ole etuoikeutettua paikkaa elämässä. Jotkut haluaisivat sellaisen, he ovat “asiantuntevia” kristittyjä. Mutta heillä on vaara jäädä “asiantunteviksi” unohtaen kristittynä olemisen. Mikä on kristittyjen paikka? «Oikeamielisten sielut ovat Jumalan kädessä» (Viis. 3:1). Kristityn paikka on Jumalan käsissä, siellä missä hän tahtoo. Jumalan käsissä, jotka ovat haavoitetut kädet, hänen Poikansa kädet, Pojan, joka halusi tuoda haavat mukanaan näyttääkseen ne Isälle ja rukoillakseen puolestamme. Kristityn paikka on Jeesuksen esirukouksessa Isän edessä. Jumalan käsissä. Siellä olemme turvassa, mitä sitten tapahtuukin, myös risti. Identiteettimme, jonka evankeliumi osoittaa, sanoo, että olemme autuaita, jos meitä vainotaan ja jos meitä vastaan puhutaan kaikenlaista; mutta jos olemme Jumalan käsissä, jotka rakkaus on haavoittanut, me olemme turvassa. Se on paikkamme. Ja tänään voimme kysyä itseltämme: missä minä tunnen olevani turvassa? Jumalan käsissä vai muissa asioissa, muissa varmuuksissa, joita “lainaamme” mutta jotka lopulta pettävät eivätkä ole pysyviä?

Nämä kristityt, joilla on tämä henkilöllisyystodistus, jotka elivät ja elävät Jumalan käsissä, ovat toivon ihmisiä. Ja se on kolmas sana joka mieleeni tänään tulee: toivo. Sen kuulimme toisessa lukukappaleessa, joka kertoo lopullisesta näystä, jossa kaikki on tehty uudeksi, kaikki on luotu uudeksi; taivaallisesta isänmaasta, jonne me kaikki menemme. Sinne päästäksemme meiltä ei vaadita kummallisia asioita, edistyneitä asenteita; meiltä vaaditaan vain nähtäväksi tuo henkilöllisyystodistuksemme: “Kaikki kunnossa, eteenpäin.” Toivomme on taivaassa, toivomme on ankkuroitunut sinne, ja köysi kädessämme pysymme tuettuina katsoessamme sen virran toiselle puolelle, joka meidän on ylitettävä.

Identiteettimme on autuaaksijulistukset ja Matteus 25. Paikkamme on turvallisin paikka Jumalan käsissä, jotka ovat rakkauden haavoittamat. Toivomme, tulevaisuutemme: ankkuri on siellä, vastarannalla, mutta minä pidän lujasti kiinni köydestä. Tämä on tärkeää, pidä aina kiinni ankkuriköydestä! Monta kertaa näemme vain köyden, emme edes ankkuria, emme edes vastarantaa; mutta jos pidät lujasti kiinni köydestä, saavut turvallisesti perille.

 Franciscus

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme