Ilosanoman julistamisen alku
Pääkirjoitus 7.10.2022, Fides 8/2022, s. 2
“Julistakaa evankeliumia, ilosanomaa, koko ajan. Käyttäkää sanoja, jos täytyy.” Tämä kuulemma kuuluisa sitaatti on monesti pantu pyhän Franciscus Assisilaisen suuhun, mutta ei sieltä varmaankaan ole suoraan lähtöisin. Lauseen sanoma on tärkeämpi kuin se, kuka sen sanoi.
Näinä aikoina ja viikkoina me katsomme syksyistä luontoa ja seuraamme sään vaihtelua, odotamme lämpöpattereiden kuumenemista ja panemme tänä energiakriisin aikana ehkäpä villasukatkin jalkaan. Syksy pimenee ja talvi lähenee. Sodan uhan yhä pitäessä meitä otteessaan emme tiedä, mitä odottaa, emmekä oikein edes uskalla ajatella paljon pidemmälle. Miten me siis voisimme julistaa evankeliumia?
Suuretkin asiat koostuvat pienistä teoista. Ehkä ilosanoman julistamisen ensimmäinen askel meidän omassa elämässämme olisi kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen ja pyytää hänen apuaan. Teemmepä niin kotimme sopukoissa, ruusukko kädessä tai kirkossa tabernaakkelin edessä, ei sen niin väliä, tärkeintä lienee se, että minä itse puhun Jumalan kanssa suoraan, avoimesti, ja olisin valmis myös kuuntelemaan. Ei siinä tarvita akateemisia loppututkintoja tai hienoja sanoja, riittää, että sydän puhuu sydämelle – Cor ad cor loquitur.
Ehkäpä se ensimmäinen julistamistyö onkin yksinkertaisesti oman luottamuksemme ja rakkautemme vahvistamista Jumalaa kohtaan, ei niinkään jossakin julkisessa puhetilaisuudessa vaan oman sydämen sopukoissa, rukouksessa. Kun lopulta oma sydämemme on “valmis”, ei silloinkaan ensimmäinen tehtävämme ole kertoa uskosta, vaan todella elää siitä: elää tätä ihmeellistä uskoa todeksi ja muuttua sen kautta uskon todistajiksi.
Uskon läpäisemä elämä julistaa evankeliumia omalla hiljaisuudellaan. Se julistaa ilosanomaa välittämällä ympärilleen rakkautta, sitä rakkautta, jossa Jumala on läsnä.
Marko Tervaportti
