Valitse Sivu

Elämä jatkuu

Elämä jatkuu

Pääkirjoitus 14.6.2019

Ystävällinen ja arvostettu piispamme Teemu sai paavi Franciscuksen suostumuksen eroonsa Helsingin piispan virasta toukokuun 20. päivänä, omana 72. syntymäpäivänään. Viikkoa myöhemmin neuvontajakollegio valitsi hiippakunnan asiainhoitajaksi isä Marco Pasinaton. Samalla kun kiitämme emerituspiispa Teemua piispallisesta kaitsennasta, jota jatkui melkein 10 vuotta, iloitsemme siitä, että hiippakuntamme juoksevat asiat tänä piispattomana aikana ovat tarkan ja harkitsevan papin hoidossa.

Tärkein tehtävämme juuri nyt on rukoilla emerituspiispamme, edellisen yleisvikaarimme isä Raimon sekä nykyisen asiainhoitajamme puolesta. Samoin on rukoiltava sen puolesta, että Jumala osaisi valita ja antaa paikalliskirkollemme mielensä mukaisen uuden paimenen. Seurakuntien elämä jatkuu ennallaan, eikä mitään suuria muutoksia tapahdu ennen kuin hiippakunnalla on uusi piispa.

Samaan aikaan Vatikaanissa katolisen opetuksen kongregaatio on vihdoin julkaissut kirjasen, jossa annetaan katolinen vastaus ja näkökulma gender-ideologiaan (ks. s. 9). Teksti on tärkeä ja rauhallinen kristillisen ihmiskäsityksen puolustus: Siinä ei sanella, vaan myös kuunnellaan ja yritetään ymmärtää ”vastapuolta”. Omaa näkemystä ei puolustella epätoivoisesti, vaan sitä perustellaan loogisesti ja sitä pyydetään kunnioittamaan oikeutettuna kasvatuksellina periaatteena.

Kesä on jollakin tavalla aina aikaa, joka antaa – toivottavasti – mahdollisuuden oman elämän tarkasteluun ja valmistautumiseen arkeen, joka jatkuu ydinkesän tai lomien jälkeen. Milloinkaan emme saisi sulkea silmiämme siltä ihmeelliseltä moninaisuudelta, joka edessämme on, kunhan vain osaamme sitä oikein katsoa, ja kokemaltamme monenlaiselta kauneudelta ja hyvältä, joka herättää sydämemme uuteen intoon ja luo luottamusta siihen, että Jumalan rakkaus ympäröi kaiken.

Ei ole liian myöhä vieläkin yhtyä Suvivirren sanoihin:

Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...