Kirkon tie
Pääkirjoitus, Fides 2/2023, 17.2.2023, s. 2.
Prahassa järjestettiin helmikuun alkupuolella euroopanlaajuinen synodikokous, jossa käsiteltiin Euroopan maanosaa varten koostettua synodiasiakirjaa. Kokoukseen osallistuttiin sekä paikan päällä että etänä. Suomesta mukana oli hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato osana Pohjoismaiden piispainkokouksen alueelta tullutta nelihenkistä valtuuskuntaa. Kokouksen loppuraportti on parhaillaan käännettävänä.
Prahan kokouksen tarkoituksena oli löytää yhteinen sanoma ja suosituksia, miten synodaalisella tiellä voitaisiin jatkaa eteenpäin, toisaalta eurooppalaisella ja toisaalta kansallisella, hiippakunnallisella tasolla. Kokouksesta saamieni viestien perusteella on ilmeistä, että kovin syvälle meneviä johtopäätöksiä, jotka olisivat päteviä kaikkialla, on vaikea tehdä, sillä niin erilaisia ovat paikallisen tason kysymykset, haasteet ja jännitteet toisiinsa verrattuina.
Prahan kokouksen keskusteluissa esille nousi monia kipeitäkin asioita, yhtenä luonnollisesti kirkon vastaus ja toipuminen hyväksikäyttöongelmasta. Olennaista kuitenkin on osallistujien keskuudessa kasvanut tunne siitä, että asioista ja ongelmistakin yhdessä keskustelu, omien kipupisteiden ja ratkaisujen esittely – jakaminen ja kuunteleminen – muodostui lopulta positiiviseksi ”hengelliseksi kokemukseksi”.
Prahan kokouksen johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että synodi ei ole eikä sen pidäkään olla opillinen tai poliittinen työkalu, jolla jotakin mieltä olevat saavat oman tahtonsa lävitse, vaan hengellinen metodi, jota hyödyntämällä ihmisten osallisuus ja osavastuullisuus kirkon lähetystehtävän toteuttamisessa vahvistuu, vieläpä juuri siinä merkityksessä, että jokainen meistä, maallikko, sääntökuntalainen, pappi tai piispa on yhtä arvokas osa tätä yhteistä tehtävää.
Niinpä Prahassa puhuttiinkin synodaalisuudesta metodina. Ehkä tämä synodaalinen metodi todella voi vahvistaa ja jopa ”uudistaa” kirkkoa juuri siinä, että emme ajattele synodaalista kirkkoa vain meidän ”tavallisten ihmisten” rinnalla kulkevana hierarkkisena rakenteena vaan nimenomaan näkisimme itsemme osana sitä joukkoa, joka kulkee muiden mukana ja yhdessä kantaa vastuuta kirkon tehtävästä.
Marko Tervaportti
