Valitse Sivu

Kirjallisuus kasvattaa sydäntä ja mieltä

Kirjallisuus kasvattaa sydäntä ja mieltä

Paavi kannustaa lukemaan.

Paavi Franciscus on kirjoittanut lukemaan kannustavan kirjeen pappiskandidaateille mutta myös pastoraalityöntekijöille ja kaikille kristityille korostaakseen romaanien ja runojen lukemisen merkitystä osana jokaisen ihmisen henkilökohtaista kypsymistä. Hänen mukaansa kirjat avaavat uusia sisäisiä tiloja ja auttavat kohtaamaan elämää ja ymmärtämään toisia. 

Hyvä kirja avaa mielen, stimuloi sydäntä ja valmistaa meitä elämään. Näin kirjoittaa paavi Franciscus kirjeessään tuleville papeille, tosin hän mainitsee kirjeensä alussa, että se on oikeastaan tarkoitettu myös kaikille pastoraalista työtä tekeville ja miksei kaikille kristityille. Kaikki he voivat arvostaa ”romaanien ja runojen lukemista osana henkilökohtaista kypsymistä”.

aaviKirjeellään kirjallisuuden roolista kasvatuksessa, joka julkaistiin sunnuntaina 4. elokuuta, paavi Franciscus haluaa uudistaa rakkautta lukemiseen. Hän ehdottaa ”radikaalia suunnanmuutosta” myös pappeuteen valmistautuvien koulutuksessa, jotta kirjallisten teosten lukemiselle annettaisiin enemmän tilaa. Kirjallisuus voi hänen mukaansa kasvattaa pappien sydämiä ja mieliä ”vapaaseen ja nöyrään järjen käyttöön” ja ”hedelmälliseen inhimillisten kielten moninaisuuden tunnustamiseen,” laajentaen siten inhimillistä herkkyyttä ja johtaa suurempaan hengelliseen avoimuuteen.

Lisäksi uskovien, erityisesti pappien, tehtävä on koskettaa nykyajan ihmisten sydämiä niin, että he voivat herkistyä ja avautua Herran Jeesuksen julistukselle, ja tässä kaikessa ”kirjallisuuden ja runouden tarjoama panos on verrattoman arvokas”.

Lukemisen hyödylliset vaikutukset 

Kirjeessään pyhä isä korostaa ensin hyvän kirjan hyödyllisiä vaikutuksia. Kirjat voivat ”tarjota keitaan, joka pitää meidät poissa muista vähemmän terveellisistä valinnoista”. Samoin ”uupumuksen, vihan, pettymyksen tai epäonnistumisen hetkillä, jolloin edes rukous ei auta löytämään sisäistä rauhaa”, kirjallisuus voi auttaa meitä selviytymään vaikeista hetkistä ja löytämään mielenrauhan.

Ennen nykyistä jatkuvaa altistumista sosiaaliselle medialle, matkapuhelimille ja muille laitteille ihmiset omistivat paljon enemmän aikaa lukemiselle, paavi huomauttaa ja toteaa, että audiovisuaalisessa tuotteessa, vaikka se olisi täydellisempi, ”aika kertomuksen rikastuttamiseen tai sen merkityksen tutkimiseen on yleensä melko rajallinen”, kun taas kirjaa lukiessa lukija itse on paljon aktiivisempi. Kirjallinen teos on ”elävä ja aina hedelmällinen teksti”.

Todellisuudessa käy niin, että lukiessaan lukija rikastuu siitä, mitä saa kirjoittajalta, ja tämä mahdollistaa hänen oman persoonallisuutensa rikkauden kukoistamisen.

Ajan omistaminen kirjallisuudelle 

Paavin mielestä on ollut myönteistä kuulla, että myös ”joissakin pappisseminaareissa on reagoitu ’ruutujen’ sekä myrkyllisten, pinnallisten ja väkivaltaisten valeuutisten pakkomielteeseen omistamalla aikaa ja huomiota kirjallisuudelle”, lukemalla ja keskustelemalla sekä uusista että vanhoista kirjoista. ”Niillä on paljon sanottavaa”, paavi Franciscus myöntää ja toteaa, että yleensä vihkimykseen valmistautuvilla ei ole tarpeeksi aikaa omistautua kirjallisuudelle, jota joskus pidetään ”pienempänä taiteena”, jonka ei välttämättä tarvitse kuulua tulevien pappien koulutukseen ja heidän valmistautumiseensa pastoraaliseen työhön.

”Tällainen lähestymistapa on epäterve”, pyhä isä huomauttaa, ja se voi johtaa ”tulevien pappien vakavaan henkiseen ja hengelliseen köyhtymiseen”. Paavin mukaan kirjallisuus tarjoaa pääsyn ihmiskulttuurin sydämeen ja vieläpä jokaisen yksilön sydämeen. Se liittyy myös siihen, mitä kukin meistä toivoo elämältä, ja tulee intiimiin suhteeseen konkreettisen olemassaolomme ja kaikkien sen jännitteiden, toiveiden ja merkitysten kanssa.

Kohtaaminen Jeesuksen kanssa 

Jotta ”voitaisiin vastata riittävästi monien ihmisten Jumala-janoon ja jotta he eivät yrittäisi tyydyttää sitä vieraannuttavilla ratkaisuilla tai ruumiittomalla Jeesuksella”, uskovien ja pappien on julistaessaan evankeliumia pyrittävä siihen, että ”kaikki voisivat kohdata lihaksi tulleen Jeesuksen Kristuksen, hänet, joka tuli ihmiseksi ja historiaksi”. Ei pidä koskaan menettää näkyvistä Jeesuksen Kristuksen ”lihaa”, paavi suosittelee, ”sitä lihaa, joka on täynnä intohimoja, tunteita ja tuntemuksia, sanoja, jotka haastavat ja lohduttavat, käsiä, jotka koskettavat ja parantavat, katseita, jotka vapauttavat ja rohkaisevat, lihaa, joka on täynnä vieraanvaraisuutta, anteeksiantoa, suuttumusta, rohkeutta, pelottomuutta; toisin sanoen rakkautta”.

Tästä syystä paavi Franciscus korostaa, että ”tutustuminen kirjallisuuteen voi tehdä tulevista papeista, kaikista pastoraalityöntekijöistä ja kaikista kristityistä entistä herkempiä tunnistamaan Herran Jeesuksen täyden ihmisyyden, jossa hänen jumaluutensa on täysin läsnä”.

KATT / Vatican News (Tiziana Campisi)

– Paavi Franciscuksen kirje on luettavissa monilla eri kielillä Vatikaanin verkkosivuilla.

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...