Valitse Sivu

Nuoren Siyan Zhuangin tie katoliseen kirkkoon

Nuoren Siyan Zhuangin tie katoliseen kirkkoon

Diplomi-insinööriksi Helsingissä opiskeleva Siyan Zhuang on yksi kirkkoon viime vuonna liittyneistä uusista katolilaisista. Nuoren Siyan Zhuangin tie katoliseen kirkkoon kulki monien eri vaiheiden kautta.

– Tulin uskoon vuoden 2013-2014 aikana. Minut kastettiin luterilaiseen kirkkoon vuonna 2013, Zhuang kertaa tarinaansa. Suomessa kasvanut Zhuang tutustui kristinuskoon aluksi kristittyjen ystävien kautta sekä koulun uskontotunneilla. Kiinnostus uskonasioihin henkilökohtaisella tasolla heräsi lukion jälkeen armeijassa.

Ensimmäiset seurakuntakokemukset löytyivät pian kiinalaisesta seurakunnasta sekä Ristin killan toiminnasta, joka on yhteiskristillinen opiskelijayhdistys Otaniemessä.

– Protestanttina ollessani ehdin suhtautua katoliseen kirkkoon vuoron perään kielteisesti, välinpitämättömästi ja ristiriitaisesti, Zhuang kertoo.

Pikkuhiljaa hengellinen kirjallisuus sekä monet katolisuutta käsittelevät Youtube-videot alkoivat kuitenkin vetää miestä kohti katolista kirkkoa. Näistä hän mainitsee erityisesti Peter Kreeftin, C. S. Lewisin ja G. K. Chestertonin.

– Kiinnostus katoliseen kirkkoon heräsi hiljalleen sitä mukaa kun tutustuin paremmin niin Raamattuun kuin eri kirkkokuntiin. Minulla heräsi paljon kysymyksiä, joihin en saanut vastausta.

Katolisen teologian kautta Raamattu alkoi Zhuangin mukaan aueta aivan eri syvyydeltä. Myös sakramenttien raamatulliset juuret tekivät syvän vaikutuksen.

– Kerta toisensa jälkeen sain kysymyksiini vastauksen katolisesta opista, joka viittasi yleensä erittäin vahvasti Raamattuun. Esimerkiksi pyhällä Tuomas Akvinolaisella oli tässä merkittävä rooli. Huomasin, että katolinen oppi oli itse asiassa raamatullisempaa kuin monet aiemmin kuulemani raamatuntulkinnat.

Lopulta päätöksen liittyä katoliseen kirkkoon sinetöi katolilaisten kohtaaminen opiskelijavaihdossa Saksassa Bonnissa. Nuorten katolilaisten elämänilo ja avoimuus ihastuttivat ja näyttivät uskon uudessa valossa.

– Ensimmäinen kohtaaminen oli minulle ikimuistoinen. Messun jälkeen kirkkoherra isä Gerold opetti nuoria tanssimaan kansantansseja Pyhän Remigiuksen kirkon kryptassa ja tarjolla oli brezelien palanpainikkeeksi limonadien lisäksi olutta ja siideriä. Luterilaiseen seuraan tottuneelle tämä tuntui lähes syntiseltä, mutta alkuhämmästyksen jälkeen pääsin mukaan tansseihin, Zhuang naurahtaa.

Ensimmäisen vuoden aikana Suomessa tärkeäksi on tullut Pyhän Marian seurakunta sekä Opus Dein miesten toiminta. Paavi Franciscuksen vierailulla Tallinnassa tutuksi tuli myös nuoria katolilaisia pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

– Käännynnäiskatolilaisten kohtaaminen on aina rohkaisevaa, koska jaamme samoja kokemuksia oivalluksineen ja haasteineen. Toisaalta on ollut myös antoisaa tutustua aivan eri taustaisiin katolilaisiin esimerkiksi kirkkokahveilla ja tästä olen kiitollinen, Zhuang lopettaa hymyillen.

Aino Salmi

Tietoja kirjoittajasta

1 Kommentti

  1. Isä oskari

    Hieno tarina, kiitos sen jakamisesta! 🙂

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...