Valitse Sivu

Näköaloja

<strong>Näköaloja</strong>

Pääkirjoitus Fides 1/2023, s. 2, 20.1.2023.

Hiippakuntamme on monessa mielessä kummallisessa välitilassa. Meillä ei ole piispaa, ei ole ollut yli kolmeen ja puoleen vuoteen. Emerituspiispa Teemun poislähtö vielä korostaa piispattomuuden tunnetta. Asiainhoitaja ei voi täysin korvata piispaa, koska hänen ensisijainen tehtävänsä on hoitaa välttämättömiä juoksevia asioita mutta olla muuttamatta oikeastaan yhtään mitään. Olemme siis tilassa, jossa kaikki jatkuu niin kuin ennenkin – siinä määrin kuin on mahdollista –, ja vaikka muutoksiakin tarvittaisiin, mitään ei voi muuttaa.

Samankaltaisia tuntemuksia on uskoakseni monilla katolilaisilla myös paavi Benedictuksen kuoleman johdosta. Meidän aikamme ja koko nykyhistorian ensimmäinen emerituspaavi tarjosi pelkällä olemassaolollaan tunnetta jatkuvuudesta ja valoi luottamusta kirkkoon ja Kristukseen esimerkillään vanhuuden hiljaisesta viisaudesta, kokemuksesta ja rauhoittavasta maailmannäkemyksestä. Tulevat vuodet ja vielä vuosikymmenetkin näyttänevät meille, kuinka merkittävä paavi Benedictuksen ja ehdottomasti myös teologi Joseph Ratzingerin perintö oikein onkaan. Ylisanoja on lausuttu jo paljon, syystäkin.

Siinä missä me Suomessa yhä odotamme uutta piispaa, voimme kuitenkin olla iloisia siitä, että kirkko ja seurakuntamme toimivat maassamme. Me saamme iloita siitä, että meillä on tehtävälleen omistautuneita pappeja, sisaria ja maallikoita, suhteellisen paljon messuja monissa eri paikoissa. Tietenkin välimatkat ovat pitkiä ja haasteitakin riittää, mutta kyllä jonkinlainen yhteys on mahdollinen ja sakramentteja on saatavilla.

Varsinkin parhaillaan vietettävän ekumeenisen rukousviikon aikana me voimme myös olla kiitollisia siitä, että kristittyjen väliset suhteet ovat – teologisista erimielisyyksistäkin huolimatta – poikkeuksellisen hyvät. On tärkeää pitää mielessä se, että mitä suurempi on kaikkien kastettujen yhteinen rintama, sitä paremmin kristinuskon sanoma näkyy ja kuuluu myös kirkkokuntien rajojen ulkopuolella, juuri siellä, missä evankelioimisen ensijainen kohde on.

Marko Tervaportti

Kuvassa Pyhän Henrikin patsas Roomassa.

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...