Tallinnan apostolinen asiainhoitaja, arkkipiispa Eduard Profittlich vietiin toisen maailmansodan aikana Neuvostoliittoon eikä hän koskaan palannut sieltä. Vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, kun rautaesirippu oli vihdoin laskenut ja Viro itsenäistynyt, päästiin käsiksi tietoihin arkkipiispa Eduardin elämän viime vaiheista.
Kesäkuun 27. päivän yönä vuonna 1941 Eduard Profittlich pidätettiin Tallinnassa. Hänet vietiin Kirovin vankilaan 800 km päässä Moskovasta. Häntä kuulusteltiin siellä elokuusta aina marraskuuhun saakka – yöaikaan, minkä varmaankin katsottiin edistävän kuulustelujen tehoa.
Marraskuussa paikallinen oikeus totesi Profittlichin olevan syyllinen esitettyihin rikoksiin: hänen sanottiin auttaneen katolisen kirkon henkilöstöä poistumaan Virosta ja edistäneen vastavallankumouksellista toimintaa ja pyrkimystä kirkon piirissä.
Oikeus määräsi Eduard Profittlichin kuolemaan ampumalla. Ennen tuomioon täytäntöönpanoa hän ehti huonokuntoisena kuitenkin kuolla Kirovin vankilassa 22. helmikuuta 1942.
Kuva: Eduard Profittlich SJ vihittiin piispaksi Tallinnassa 27.12.1936. Kuvassa oikealla uusi piispa istuu vihkijänsä, nuntius Antonino Aratan vieressä, ja kanssavihkijät seisovat takana, vasemmalla Riian apulaispiispa Jāzeps Rancāns ja oikealla Suomen apostolinen vikaari, piispa Guglielmus Cobben SCJ.
Edeltävä päätös
Profittlichin elämän loppuvaiheet tunnetaan vihdoin. Hänen vangitsemistaan ja kuolemaansa edelsi kuitenkin pohdinta, jonka merkitys on myös hänen marttyyriudessaan keskeistä. Hän oli saksalainen ja harkitsi jo syksyllä 1940 vaihtoehtojaan. Pitäisikö lähteä takaisin kotimaahan vai jäädä hänelle uskotun lauman paimeneksi Viroon, jonka Neuvostoliitto oli miehittänyt kesäkuussa 1940. Hän kävi kirjeenvaihtoa myös Roomaan, ja sai pitkään odotettuaan Berliinin nuntiatuurin kautta paavin vastauksen kysymykseensä: lauma kaipaa paimentaan. Sen saatuaan hän kirjoitti sukulaisilleen:
”On todellakin oikein, että paimen pysyy laumansa luona ja kantaa sen kanssa yhdessä ilon ja surun. Ja minun täytyy sanoa, että vaikka tämä päätös vaati minulta muutaman viikon valmistelua, en tehnyt sitä pelosta ja ahdistuksesta, vaan jopa suurella ilolla […]. Olisin halunnut kertoa jokaiselle, kuinka hyvä Jumala on meitä kohtaan, kun antaudumme Hänelle kokonaan, kuinka onnelliseksi ihminen voikaan tulla, kun on valmis antamaan kaiken – vapauden ja elämän – Kristuksen tähden. Mitä ikinä tuleekin, tiedän, että Jumala on kanssani. Ja silloin kaikki käy hyvin. Ja elämäni – ja jos niin on määrätty – myös kuolemani on elämää ja kuolemaa Kristuksessa. Ja se on niin äärettömän kaunista.”
Autuaaksijulistaminen
Kun paavi Franciscus päätti julistaa arkkipiispa Eduardin autuaaksi ja paavi Leo lopulta vahvisti juhlallisuuksien päivämäärän, päästiin autuaaksi julistamista viettämään vihdoin lauantaina syyskuun 6. päivänä. Tallinnan Vapaudenaukiolle oli kokoontunut ainakin puolisentoistatuhatta katolilaista ja muuta kiinnostunutta. Oli kymmeniä yhteiskunnan ja toisten kirkkokuntien edustajia, ja tietysti kymmeniä katolisia piispoja ja pappeja, jotka konselebroivat beatifikaatiomessussa.
Messun vietti paavin lähettiläänä Wienin emeritusarkkipiispa, kardinaali Christoph Schönborn OP, ja siihen osallistuivat myös esimerkiksi Krakovan emeritusarkkipiispa, kardinaali Stanisław Dziwisz, paavi Johannes Paavali II:n pitkäaikainen yksityissihteeri, ja Baltian maiden apostolinen nuntius, arkkipiispa Georg Gänswein, vastaavasti paavi Benedictuksen pitkäaikainen yksityissihteeri.
Autuaaksijulistamismessu vietettiin kesäisen kuuman auringon alla, ja virolaiset Malteser-avustusjärjestön edustajat pitivät hyvää huolta messuväestä tarjoamalla heille tarpeen tullen vettä ja muuta apua. Messun musiikkia varten päälavan vieressä oli useita kymmeniä jäseniä sisältänyt kuoro ja orkesteri. Urkuja soitti Suomessakin tuttu Mari Järvi.
Autuaaksi julistaminen tapahtui messun alussa. Paavin bullan lukemisen jälkeen paljastettiin suuri uutta autuasta esittävä kuva ja tuotiin alttarin ääreen suuri sininen lasikehys, johon autuaan Eduardin reliikki, hänen aikaisemmin mainittu kirjeensä perheelleen, on upotettu. Kirkolla ei ole olemassa mitään autuaan Eduardin ruumista saatuja pyhäinjäännöksiä, koska hänen hautapaikkansa on tuntematon. Sen sijaan Tallinnan katedraalin alapuolisessa kryptassa on nyt pieni autuaan Eduardin muistoa vaaliva kappeli, jonka aulassa on pieni näyttely ja lukuisia hänen käyttämiään esineitä, kirjoja ja paramentteja – reliikkejä nekin. [Kuva reliikistä]
Autuaaksi julistaminen päättyi juhlalliseen Gloria-hymniin ja päivän rukoukseen, jossa ensimmäistä kertaa julkisesti käännyttiin liturgisessa rukouksessa autuaan Eduardin puoleen. Sanan jumalanpalveluksen päätteeksi kardinaali Schönborn piti vaikuttavan saarnan, jossa hän totesi, että arkkipiispa Eduard Profittlichin marttyyrius osoittaa kristityn tien vainon aikana: pysyä uskollisena laumalleen, luottaa kaikessa Jumalaan ja säilyttää ilo Kristuksessa jopa kärsimyksen keskellä. [Saarna on luettavissa sivulla täällä]
Messun jälkeen oli katedraalinkirkon edustalla tarjolla kevyitä virvokkeita, jotka tulivatkin tarpeeseen. Katedraalin rappusilta kuultiin vielä muun muassa Tallinnan piispan Philippe Jourdanin ja autuaan Eduardin kotihiippakunnan, Saksan Trierin piispan Stephan Ackermannin tervehdykset. Suomesta juhlallisuuksiin osallistui kymmeniä katolilaisia, papistosta piispa Raimo sekä Suomen ukrainalaisten pappi isä Andrii Khomen perheineen.
Rukous kantaa
Katolinen kirkko Virossa on vielä pienempi kuin oma kirkkomme täällä Suomessa. Vähäisin resurssein mutta Jumalan apuun sitäkin enemmän turvautuen on siellä tapahtunut viime vuosina valtavan paljon: Ensin paavi Franciscus vieraili maassa vuonna 2018. Sitten Viron apostolisesta administratuurista tuli vihdoin oma, täysivaltainen Tallinnan hiippakunta vuonna 2024 ja monsignore Jourdanista sen ensimmäinen piispa, ja lopulta vuosikausien työn tuloksena tuotiin päätökseen Profittlichin autuaaksi julistamiseen tähdännyt prosessi.
Ei voi muuta kuin onnitella Viron katolilaisia, heidän piispaansa Philippeä ja yhtä lailla postulaattorina toiminutta hiippakunnan moniosaajaa Marge-Marie Paasia. Monet katolilaiset ovat täällä Suomessakin rukoilleet kirkon puolesta Virossa. Yhteydet olivat tiiviit ja yhteistyötä tehtiin jo ennen Viron itsenäistymistä. Näyttää siltä, että myös heidän rukouksensa ovat kuuluneet – ja autuaan Eduardin esirukoukset ovat todellakin olleet hedelmällisiä. Toivottavasti myös jatkossa. Autuas Eduard, rukoile puolestamme!
Marko Tervaportti