Hyvät lukijat! Tämä Fideksen numero tulee pitkästä aikaa – poikkeuksellisesti – jälleen kaikkiin katolisiin koteihin. Vuodesta 2019 alkaen hiippakunnan taloudellisista vaikeuksista johtuen hiippakuntalehti on ilmestynyt normaalisti paperisena enää neljä kertaa vuodessa ja kuudesti vuodessa pelkästään verkossa. Kaikki artikkelit ovat luettavissa myös osoitteessa fides.katolinen.fi. Paperilehtiä on jaossa seurakunnissa, tosin ne voi tilata myös kotiin.
Toivottavasti lehti antaa teille hyvän kuvan kirkon elämästä Suomessa. Erityisesti voimme iloita siitä, että olemme jälleen voineet kokoontua yhteen (vrt. esim. artikkeli hiippakuntajuhlasta s. 8-10) ja päässeet halutessamme osallistumaan myös kirkon synodaalisuutta – yhdessä kulkemista – käsitelleisiin kokoontumisiin (synodiraportti s. 14-15). Kirkko on pyhiinvaeltava kansa, ja sekin käy selvästi ilmi tämän lehden kirjoituksista (esim. s. 16–17 ja 20-21).
Lehden välissä tulee myös seurakuntien jäsenmaksukirje, joka on tarkoitettu kaikille 18 vuotta täyttäneille katolilaisille. Kirjettä ei siksi lähetetä erikseen postitse ainakaan tänä syksynä. Jäsenmaksun (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) kautta tuleva tuki on seurakuntien ja hiippakunnan toimintojen – myös Fides-lehden julkaisemisen – kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kiitos jo etukäteen kaikille jäsenmaksustaan huolehtiville.
- Tämän postituksen osoitetiedot koottiin hiippakunnan taloustoimiston ja seurakuntien osoiterekisteristä. Pahoittelemme mahdollisia virheitä tai päällekkäisyyksiä jo etukäteen. Mikäli omissa yhteystiedoissa on epätäsmällisyyksiä, vieraile sivulla katolinen.fi/helsingin-hiippakunta/osoitteet.
Marko Tervaportti
Kära läsare!
Den här gången sänds Fides igen till alla katolska hushåll. Sedan 2019 har tidningen publicerats bara fyra gånger per år på papper och sex gånger per år bara på webben. Vi hoppas att tidningens artiklar ger dig en god vision om vad allt det händer i kyrkan just nu.
Bifogat skickas också brevet om församlingarnas medlemsavgift (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Vår lokalkyrkas ekonomi hänger mer och mer ihop med medlemmarnas engagement. Stödet från tyska hjälporganisationer och den finska staten blir mindre medan kyrkans medlemsantal stadigt ökar. Kyrkan behöver Din hjälp.
Dear reader!
This issue of Fides is sent to all Catholic homes in Finland. Since 2019, the magazine has been published only four times a year as a paper and six times a year online. We hope that the magazine’s articles provide insight as to what is currently happening in the Church.
Attached to the newspaper comes also the letter about the parishes’ membership fee (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). The finances of our local Church are increasingly connected to the members’ own engagement. Support from German aid organizations and the Finnish state is decreasing, while the number of Catholics is steadily increasing. The Church needs your help.