Jumala haluaa astua meidän olemassaoloomme jakaakseen sen kanssamme. Miksi Hän sen tekisi? Siksi, että me olemme Jumalalle niin arvokkaita. Kristillisessä sanomassa ei ole yhtään sellaista kohtaa, joka ei sisältäisi myös vastausta pahan ongelmaan (2. Kor. 5:7). Kirkot opettavat, että kaikki on Jumalan luomaa ja pyhää – siis puhumme elämän arvokkuudesta. Onko ihmisellä sitten jokin merkillinen oikeus tuhota sitä?
Aivan lyhyen ajan sisällä on kaksi pientä vauvaa murhattu kotonaan äitien toimesta. Tämä koskee syvältä meidän jokaisen sydämeen. Mutta se on myös syvä hätähuuto lasten äideiltä. Millainen on yhteiskunnan käsitys elämän arvokkuudesta, jonka pitäisi suojella näitä pieniä? Kristillinen opetus on jäänyt pois kouluista ja ihmisten mielistä. Kenen syy se on? Mitä kirkko on Suomessa tehnyt asiassa? Ei kuulu enää virren veisua.
Ihmiselämää on ehdottomasti suojeltava ja kunnioitettava sikiämishetkestä alkaen: ”Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla…” (Ps. 139:15). Äiti Teresa pystyi näkemään synnin myrkyllisen voiman yhteiskunnassa, jolle on ominaista karkeus ja purevuus, kun kysyttiin abortista: ”Jos äiti tappaa oman lapsensa, mitä silloin on jäljellä ’länsimaisesta’ hävitettäväksi?” (Time, 4.12.1989, s. 13).
Todella tehokasta toimintaa kristilliselle kirkolle ei ole lippuäänestys, vaan rukouspenkki. Vasta kun vanhurskaat ja oikeamieliset kristityt rukoilevat sekä laillistetun abortin lopettamisen että Kristuksen valtakunnan tulemisen puolesta, valon hedelmä syrjäyttää pimeyden teot ja viimein kuoleman kylvämisen (Matt. 6:10; Joh. 3:19–21; Ef. 5:9; Jaak. 5:16).
Mehän emme rukoile vain Hänen valtakuntansa tulemista, vaan myös: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” (Joh. 10). Ja sillä on nyt merkitystä. Jumalan tahto on, että lapsi saa elää. Kuinka kohti meitä käyvätkään Jeremian sanat: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni” (Jer. 1:5). Mitkä sanat, mikä lupaus!
Kuinka me siis selviämme? Nämä uutiset vaativat huomiota ja apua. Muistammehan, että me elämme uskon varassa, emme näkemisen (Room. 8:24). Ja usko on todellista, sillä Kristus on todellinen. Ja mitä ihminen enemmän tarvitseekaan kuin toivoa! Toivon Jumala, joka on Pyhässä Hengessä annettuna lupauksena, on ihmissilmälle näkymätön. Mutta Jumalan lupaus on, että niiden, jotka tahtovat miellyttää häntä, pitää uskoa häneen (Hepr. 11:6).
Me siis palaamme yhä uudelleen uskoon. Meidät ja lapsemme pelastaa pahan vallasta usko Kristukseen Jeesukseen. Kun Luoja luotujaan puhuttelee, rohkaisee ja lohduttaa, on hänellä käytössään koko Raamattu. Aamen.
Turussa 23.10.2023
Arto Kaarma FM, TM