Lähes 16 000 ihmistä noin 100 maasta kokoontui Roomaan vihityn elämän juhlavuoden viettoon 8.–11. lokakuuta 2025. Ikuiseen kaupunkiin suuntaavien pyhiinvaeltajien joukossa, jotka kulkivat Pietarinkirkon pyhän oven läpi ja osallistuivat paavi Leo XIV:n johtamaan pyhään messuun, oli pieni, kolmihenkinen ryhmä Suomesta: kaksi ursuliinisisarta, sisar Malgorzata ja sisar Renata, sekä vihittyjen neitsyiden säätyyn kuuluva Florence Schmitt Turusta.
Saavuimme Roomaan jo tiistaina 7.10., sillä oli varattava riittävästi aikaa vaadittuihin käytännön järjestelyihin, kuten majoittumiseen ym., ennen varsinaisen ja tiiviin ohjelman alkua keskiviikkona illalla 8.10. klo 19 Pietarinkirkossa.
Yhteinen kutsu
Keskiviikkoaamuna suuntasimme Santa Maria Maggioren basilikaan. Turvatarkastuksen jälkeen, hyvin pienin askelin, kuljimme rukoillen kirkossa mm. paavi Franciscuksen hautapaikan ohitse. Pysähtyminen ei juurikaan ollut mahdollista tungoksen vuoksi. Klo 11.00 osallistuimme pyhään messuun basilikan sivukappelissa, jossa pääalttarilla sijaitsee Salus Populi Romani, Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä kaunis ikoni, jota roomalaiset rakastavat. Salus Populi Romani tarkoittaa Rooman kansan pelastajaa tai suojelijaa.
Lounaan jälkeen jatkoimme vaellusta Pietarinkirkkoa kohti. Via della Conciliazione oli aivan täynnä vaeltavia ihmisiä. Meidän kolmen hengen ryhmämme oli niin pieni, että liityimme matkan varrella ryhmään, joka kantoi Libanonin lippua. Sitten alkoi vaellus, jonotus ja odotus Pietarinkirkon aukiolla. Kuljimme pyhän oven läpi väenpaljoudessa. Kukin meistä oli saanut runsaasti rukouspyyntöjä, ja kaksi tuntia ei todellakaan ollut liikaa aikaa muistamaan jokaista nimeltä. Ennen varsinaisen ohjelman alkamista pääsimme vielä ripittäytymään.
Yhteinen rukous kardinaali Ángel Fernández Artimen SDB:n, Vihityn elämän instituuttien ja apostolisen elämän yhteisöjen dikasterion proprefektin, johdolla alkoi klo 19.00 ja päättyi klo 20.30. Rukous oli jaettu useampiin teemoihin: toivo, rauha, kärsivällisyys ja ilo. Rukouksen muotona olivat laulu, meditaatio, todistus, musiikki ja hiljaisuus. Pietarinkirkko oli täpötäynnä. Meitä oli todella paljon, kaikista maista, kielistä, sääntökunnista ja eri vihityn elämän muodoista. Suuri joukko, joka näytti kuin Ilmestyskirjan joukolta.
Torstaiaamuna 9.10. ohjelmassa oli paavi Leo XIV:n johtama pyhä messu Pietarin aukiolla. Messu alkoi klo 10.30, mutta turvatarkastuksen vuoksi saavuimme aukiolle jo klo 7.00. Jonottaminen kesti, ja jonot pitenivät hetki hetkeltä. Odottaessa oli aikaa rukoilla ja jutella eri puolilta maailmaa tulevien sisarten kanssa. Messun jälkeen paavi kulki pienellä paavimobiilillaan aukiolla tervehtimässä osallistujia. Ihmiset huusivat innostuneesti ja heiluttivat lippujaan. Meilläkin oli mukana Suomen lippu, jota sisar Malgorzata heilutti innokkaasti ja joka näytti niin kauniilta Rooman kirkkaansinistä taivasta vasten. Oli ihmeellistä, miten aukiolle kokoontunut valtava joukko ihmisiä kuitenkin purkautui aukiolta kaduille rauhallisesti ja hyväntuulisesti tilaisuuden päätyttyä.
Iltapäivällä ohjelmassa oli tapaamisia pienissä ryhmissä. Meille opetettiin synodaalisen mallin mukaista ”keskustelua Pyhässä Hengessä” ja annettiin pohdittavaksi kysymys: ”Mikä juuri nyt sinun elämässäsi tuottaa ahdistusta ja epätoivoa?” Menetelmän mukaan jokainen sai neljän minuutin puheenvuoron, ja jokaisen puheenvuoron jälkeen oli minuutti aikaa hiljaista rukousta. Sen jälkeen oli toinen kierros, jossa jokainen sai kaksi minuuttia aikaa kertoa, mikä häntä koskettaa. Kolmannella kierroksella oli tarkoitus muodostaa yhteinen rukous. Seuraavaksi kysyttiin: ”Miten Pyhä Henki vaikutti tässä edellisessä tilanteessa?” Oli hyvin hämmentävää kokea, miten syvällisiä keskusteluja voitiin käydä, vaikka olimme täysin tuntemattomia toisillemme. Saimme taas kerran kokea, miten Pyhä Henki voi yllättää. Illalla oli mahdollisuus osallistua eri kulttuuritapahtumiin eri puolilla Roomaa.
Toivon riemuvuosi
Perjantai 10.10. ja vihityn elämän riemuvuoden kolmas päivä alkoi Paavali VI:n salissa messulla, jota johti kardinaali George Jacob Koovakad, Uskontojenvälisen vuoropuhelun dikasterion prefekti. Messun jälkeen sisar Simona Brambilla MC, Vihityn elämän instituuttien ja apostolisen elämän yhteisöjen dikasterion prefekti, toivotti osallistujat tervetulleiksi ja esitteli aamupäivän ohjelman. Puhuessaan hän mainitsi kuvan yobelista, uroslampaan sarvesta tehdystä torvesta, joka juutalaisessa perinteessä ilmoittaa riemuvuoden alkamisesta vihityn elämän symbolina, Jumalan hengityksen elävänä kanavana. ”Erilaisia ihmisiä, taustoja, kulttuureja, kirkollisia kokemuksia, vihkiytyneen elämän muotoja ja karismoja”, hän sanoi. ”Olemme kuin monet yobelit, joilla jokaisella on oma ainutlaatuinen ja toistamaton soundinsa, mutta silti kutsuttuja soittamaan yhdessä Toivon riemuvuoden sinfoniaa.”
Aamu jatkui videotodistuksilla nimeltä Toivon siemenet, joita seurasi kaksi Sonia Nifosi Studion taiteellista esitystä: Toivon oksat, tanssimatka oman mission etsimiseen, sekä Rauhan sinfonia, lunastuksen rukous, jossa yhdistyivät taide, musiikki ja usko.
Piispainsynodin pääsihteeristön konsultti, isä Giacomo Costa SJ, kutsui sitten meitä pohtimaan juhlavuoden matkaa liikkeenä ”minästä” ”meihin”. Mietiskelevällä äänellä hän johti kokoontumista hiljaisuuden ja pohdiskelun hetkeen: ”Kuinka usein huomaamme kohtaavamme seinän ja miettivämme, onko olemassa tietä läpi?” Hän muistutti kaikkia, että myös vihitty elämä kohtaa muureja yhteisöjen sisällä, instituutioiden välillä ja ihmissuhteissa, ja että usko avaa aina polkuja yhteyteen. ”Meidät on kutsuttu ylittämään lähetystyön individualismi”, hän sanoi, ”ja omaksumaan matka ’minästä’ ’meihin’.”
Myöhemmin aamulla paavin maailmanlaajuinen rukousverkosto esiteltiin merkkinä yhtenäisyydestä monimuotoisuudessa ja alkusoittona kauan odotetulle tapaamiselle pyhän isän kanssa.
Päivän kohokohta oli paavi Leo XIV:n puhe, jossa hän asetti synodaalisuuden hengen sanomansa keskiöön. Hän kuvaili sitä kirkon nykypäivän olennaiseksi tieksi ja kannusti vihittyjä miehiä ja naisia pysymään uskollisina tälle matkalle. Hän kutsui meitä elämään innostunutta missiota, jota muokkaa ”kotimainen vuoropuhelu”, joka uudistaa Kristuksen ruumista ihmissuhteiden, prosessien ja kirkon jokapäiväisen elämän kautta. Paavi kehotti meitä olemaan yhteydestä todistajia, kulkemaan yhdessä koko Jumalan perheen kanssa, jakamaan kutsumuksen iloa, voittamaan erimielisyydet ja harjoittamaan anteeksiantoa. ”Työskennelkää”, hän sanoi, ”tullaksenne päivä päivältä yhä enemmän synodaalisuuden asiantuntijoiksi, koska juuri tässä tyylissä kirkko tunnistaa Kristuksen kasvot kulkemassa kanssamme.”
Päivä päättyi rauhanrukoukseen, joka pidettiin samanaikaisesti kirkoissa ympäri Roomaa ja useilla kielillä teemalla Monet kielet – yksi sydän rauhalle. Yhtenäisyyden ja mietiskelyn hengessä yhteisöt yhtyivät yhteen rukoukseen ja päättivät päivän todistajina missiosta, joka inspiroi ja uudistaa maailman elämää.
Rauhan ja yhteyden juhla
Lauantaina 11. lokakuuta, päätöspäivänä, ohjelma kiinnitti huomionsa rauhaan. Toivolle omistetun päivän jälkeen osallistujat kokoontuivat Paavali VI:n saliin puhumaan rauhantekijöiden kriittisestä tarpeesta laajalle levinneiden konfliktien aikakaudella.
Päivä alkoi messun vietolla, jota johti kardinaali Ángel F. Artime SDB, Vihityn elämän instituuttien ja apostolisen elämän yhteisöjen dikasterion proprefekti. Saarnassaan kardinaali kehotti meitä olemaan ”toivon profeettoja” ja ”elävän veden kantajia”. Hän korosti, että vihityn elämän todellinen hedelmällisyys tulee Jumalan sanan kuuntelemisesta ja varjelemisesta Neitsyt Marian esimerkkiä seuraten. Vatikaanin II kirkolliskokouksen alkamispäivän muistoksi kardinaali Artime muisteli pyhää Johannes XXIII:ta ja kehotti vihittyjä kuuntelemaan Pyhää Henkeä yksinkertaisesti ja rohkeasti, säilyttämään hyvyyden universaalina kielenä ja pysymään sekä vapaina että kuuliaisina.
Aamu jatkui rauhan pohdinnalla, jonka piti sisar Teresa Maya, entinen ylisisarten yhdistyksen puheenjohtaja. Puheeseen oli kietoutunut laulu-, tanssi- ja videoesitysten hetkiä. Sisar Teresa kannusti vihittyjä ryhtymään aktiivisiksi rauhan – shalomin – rakentajiksi aidon vuorovaikutuksen kautta maailman, erityisesti köyhien ja syrjäytyneiden, kanssa Franciscus Assisilaisen esimerkkiä seuraten. Hän määritteli rauhan ei pelkkänä konfliktin puuttumisena, vaan hengellisenä lahjana, joka vaatii jatkuvaa sovintoa, historiallista muistia sekä hengellisyyttä, joka tunnistaa oman haurautensa. Polarisoituneissa yhteiskunnissa, hän sanoi, vihityt henkilöt on kutsuttu luomaan rauhan ekosysteemejä kulttuurien ja uskontojen välisten verkostojen kautta. Hän huomautti, että tämä kutsumus muuttaa heidän yhteisönsä väkivallattomuuden laboratorioiksi, jotka todistavat erilaisen maailman mahdollisuudesta Jumalan valtakunnan vision mukaisesti.
Jumalalle vihittyjen riemuvuoden ohjelma päättyi illalla Pyhän Paavalin basilikaan muurien ulkopuolella.
Lopuksi
Vaikka emme aina ymmärtäneet ihan kaikkea täsmällisesti, tapaamisen tunnelma, yhteyden tunne, ilo ja ihmisten ystävällisyys – mukaan lukien poliisit, ravintoloiden henkilökunta ja kadunlakaisijat – tekivät tästä matkasta unohtumattoman kokemuksen.
Kirjoittivat sisar Renata, sisar Malgorzata Helsingistä ja Florence Schmitt Turusta
Kuvat omista kameroista.