Afrikkalaisten yhteisöä muodostamassa

Kesällä juhlittiin Afrikkalaisen katolisen sielunhoitoyhteisön 5-vuotisjuhlaa. Tänä syksynä yhteisön viikottainen messu on siirtynyt vietettäväksi Kallion ev.-lut. seurakunnan tiloihin. Näin yhteisön kappalainen, isä Leonard Wobilla vastasi Fideksen kysymyksiin.

Kun African Catholic Chaplaincy in Finland (ACCF) täytti viime kesäkuussa viisi vuotta, tapahtumaa juhlittiin täydessä Pyhän Marian kirkossa. Täpötäysi kirkko ja se, että sielunhoitoyhteisö on toiminut jo viisi vuotta, ovat melkoisia saavutuksia. Mistä se kertoo?

Todellakin! Väkimäärä kirkossa ACCF:n viisivuotisijuhlassa oli merkki hienosta saavutuksesta. Sitä paitsi tapahtumaa, jonka juhlintaan sisältyy piispanmessu, ei tulisi koskaan pitää merkitykseltään vähäisenä. Emerituspiispamme Teemu Sippo SCJ, joka aikoinaan antoi luvan ACCF:n perustamiselle, juhlisti päivää läsnäolollaan ja erinomaisella saarnallaan. Hän painotti siinä sielunhoitoyhteisön tärkeyttä sekä sen tarvetta kasvaa suurin harppauksin. 

Koen, että me kaikki olemme tehneet kovasti työtä päästäksemme tähän pisteeseen. Nyt ei ole aika perääntyä ja haluaisinkin käyttää tämän tilaisuuden hyväkseni rohkaistakseni meitä kaikkia ja kehottaakseni meitä tekemään työtä ja rukoilemaan vielä kovemmin tulevaisuuden haasteet huomioon ottaen. Samaan aikaan kun yhteisömme kasvaa, myös haasteet muodostuvat suuremmiksi.

Rukoilen erityisesti, että rakkautemme toisiamme kohtaan, rukouksemme ja sitoutumisemme pitäisivät meidät yhdessä ja elävinä nyt ja ikuisesti. Jatkakaamme rukoilua myös emerituspiispa Teemun puolesta, joka on inspiroinut ponnistelujamme ACCF:n syntyhetkistä aina tähän päivään saakka.

Oliko vaikeaa saada piispa Teemu tai muut papit vakuuttuneiksi sielunhoitoyhteisön tarpeellisuudesta?

Ei lainkaan. Aloite ja päätös olivat pohjimmiltaan hänen ja hän sai tuekseen myös hänen lähimmät avustajansa. Myös minä halusin tietenkin edistää hänen toiveensa toteutumista – auttaa afrikkalaisia maahanmuuttajia. Laumansa paimenena Suomessa hän oli ja on yhä eläkkeelläkin erittäin omistautunut työntekijä Jumalan viinitarhassa. Suomen maahanmuuttotilanne on muuttunut paljon vuoden 2000 jälkeen. Uskon, että piispa näki jo tuolloin afrikkalaisten siirtolaisten ja katolisten uskovien virtaamisen Suomeen. Heidän määränsä lähti kasvuun. 

Myös katolisen sosiaaliopetuksen valossa minusta vaikuttaa, että sielunhoitoyhteisön perustaminen oli kaikille tervetullut helpotus. Tulokset voimme nähdä omin silmin. Yhteisömme jäsenet, jotka tästä työstä hyötyvät, voisivat parhaiten todistaa tilanteesta. Vaikka monet toivottivatkin aloitteen tervetulleeksi, kaikki eivät kuitenkaan olleet siitä iloisia. Oli myös pappeja, jotka eivät nähneet eivätkä ehkä vieläkään näe sitä tärkeänä askeleena hiippakuntamme kasvua ajatellen. 

Keiden muiden koit olleen tärkeässä asemassa tässä projektissa? Keille olet erityisen kiitollinen? 

Pääasiassa piispan ja neuvonantajakollegion – Pyhän Hengen johtamina. Meidän tulee ymmärtää, että kirkossa jokaisen päätöksen ja aloitteen on pohjauduttava huolelliseen harkintaan. Mutta ei tämäkään yhteisö olisi tullut mahdolliseksi ilman niitä, jotka sen toimintaan osallistuvat. Jos heitä ei olisi, ACCF ei olisi saanut alkuaan. 

Kunnioitan kyllä suuresti emerituspiispa Teemun arvovaltaa, viisautta ja kaukonäköisyyttä. Myös perustamisen aikaan yleisvikaarina toiminut isä Raimo Goyarrola ja muut Opus Dein papit Helsingissä sekä dominikaaniveljet ovat tukeneet meitä paljon. Siunatkoon Jumala heitä ja palkitkoon heidät!

Viikottaisten messujen lisäksi on varmastikin myös muuta toimintaa? 

Tiedämme, että erilaisia odotuksia on paljon. Teemme monia erilaisia asioita ja jatkamme kovaa työntekoa. Työmme tapahtuu katolisen sosiaaliopetuksen sekä evankeliumin viitekehyksessä. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että emme ole vielä kyenneet täysin täyttämään asettamiamme odotuksia. Jatkamme silti yrittämistä. Kuka olisi arvannut, että pääsisimme nykytilanteeseen? Meillä on pieniä kristillisiä yhteisöjä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Järjestämme messuja yhteisöjen tapaamispaikoissa mahdollisimman usein. Pidämme erityisen tärkeänä apostolaattia perheiden parissa. Vierailemmme heidän luonaan, opetamme, kuuntelemme heidän haasteitaan ja rohkaisemme heitä.

Afrikkalaisen sielunhoitoyhteisön messut on nyt siirretty uuteen paikkaan, Kallion kirkkoon, joka on evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko kaupungin sydämessä. Miksi muutto oli tarpeen?

Ryömittyään aluksi, lapsi oppii myöhemmin kävelemään. Kuten sielunhoitoyhteisön 5-vuotisjuhlassa saatoimme nähdä, sen jäsenmäärä on kasvanut valtavaa vauhtia. Pyhän Marian kirkko, jossa juhlamessu vietetiin, oli käynyt meille liian pieneksi. Muutto suurempaan tilaan johtuu osittain tästä. Kallion kirkkoon mahtuu noin tuhat ihmistä ja sen ympärille mahtuu myös hyvin pysäköimään. Toivomme voivamme käyttää tätä paikkaa mahdollisimman pitkään. Olisimme kuitenkin todella onnellisia, jos voisimme löytää pysyvän tilan yhteisölle jo lähitulevaisuudessa. Meidän täytyisi saada pysyvyyttä, eikö niin?

Millaisia tunteita sinussa ja sielunhoitoyhteisön jäsenissä herättää se, että messut vietetään kirkossa, joka ei ole katolinen?

Luterilainen kirkko ei ole niin kovin erilainen kuin katolinen kirkko. Meidän pitäisi varmastikin oppia tuntemaan luterilaisuuden syntyhistoriaa. Sanoisin, että luterilainen kirkko on eräs katolisen kirkon yhteydestä lähtenyt haara. Ajattelen, että monien asioiden tulisi yhdistää meitä, eikä niinkään erottaa. Siksi puhun sen puolesta, että meidän tulisi etsiä tapoja rakentaa siltoja ja tehdä yhteistyötä sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Ekumenian ytimessä on maailman kristittyjen välisen ykseyden edistäminen, moninaisissa lahjoissamme ja elintavoissamme. Muistakaamme, että Raamatun mukaan kristittyjen ykseys on sekä lahja että kutsumus. Uskon, että me kaikki olemme tyytyväisiä tähän uuteen alkuumme. Jos huolenaiheita kuitenkin nousee, käsittelemme ne matkan varrella. Keskustelulle, keskinäiselle ymmärrykselle ja sovinnonteolle on aina tilaa.

Kuinka kuvailisit ekumeenisia suhteita Suomessa?

Meillä menee siinä suhteessa ihan hyvin. Tästä todistaa jo se, että luterilaiset päättäjät voivat tarjota kirkkorakennusta käyttöömme. Maassamme toimii Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN), joka perustettiin alunperin jo vuonna 1917, kun World Alliance -liikkeen Suomalainen kansallistoimikunta aloitti toimintansa tavoitteenaan edistää rauhan asiaa kirkkojen välisen ystävyyden kautta. Tällä hetkellä Neuvostoon kuuluu 11 kirkkoa tai kristillistä yhteisöä, myös oma kirkkomme, Katolinen kirkko Suomessa. Siispä tilanne on hyvä ja kehittyy edelleen.

Suomessa asuminen ulkomaalaisena ei ole aina helppoa. Mikä tässä maassa elämisessä on mielestäsi kaikkein vaikeinta? Mitkä ovat kokemuksesi mukaan suurimmat vaikeudet tai ongelmat, joita juuri afrikkalaiset kohtaavat Suomessa?

Olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein eniten vaikeuksia Suomessa elämiseen aiheuttavat kieli sekä ilmasto. Jossain määrin myös monet kulttuuriset erot tekevät ulkomaalaisten elämän välillä vaikeaksi.

Mielestäni suurimmat afrikkalaisten ja muiden maahanmuuttajien kohtaamat ongelmat liittyvät kotoutumiseen. Nähdäkseni tehokas kotoutuminen on todella suuri haaste aivan jokaiselle maahanmuuttajalle tässä maassa. Kotoutumisen tulisi olla tärkeää kaikille maahanmuuttajille. Se edellyttää, että me opimme ymmärtämään suomalaisten kulttuuria, joka on meille uutta ja kuitenkin välttämätöntä menestymisellemme. Kyllä, meidän tulee oppia kieli ja ymmärtää kulttuuria ja suomalaista luonnetta voidaksemme osallistua täysipainoisesti tämän maan elämään sekä tuntea itsemme kotoutuneiksi ja hyväksytyiksi täällä. Tämä on valtava haaste, mutta myös erittäin tarpeellinen. 

Luulen että meidän tulee ymmärtää, että myös suomalaisilla on vaikeuksia löytää yhteys meidän kanssamme, sillä myös me tuomme mukanamme omat, kulttuuriset oletusarvomme. Ajattelen kuitenkin, että sellaista elämä nyt vain on 2020-luvulla.

Onko toisaalta jotain postiviista, minkä voisit mainita?

Suomessa on paljon positiivista. Itse asiassa minusta vaikuttaa, että lukuun ottamatta aiemmin mainittuja vaikeuksia, jotka ovat aivan luonnollisia, kaikki on myönteistä. Se, että voi maahanmuuttajana tulla hyväksytyksi tässä maassa, on myönteisistä seikoista kaikkein suurin. Vaikka saisimme vain työtä, joka ei vastaa koulutustasoamme, pidän tilannetta silti monella tapaa positiivisena. Nähdäkseni jokaisella on tässä maassa mahdollisuus selviytyä, jopa ilman työtä. Siksi minusta on reilua todeta, että tässä maassa on turvallista ja hyvä elää.

Maahanmuutto Afrikasta on vakaana jatkuva ilmiö. Tiedätkö, mitkä kansallisuusryhmät osallistuvat eniten sielunhoitoyhteisön toimintaan? 

Kyllä tiedän. Afrikkalaisten muutto Suomeen on kasvava ilmiö. Suomen valtiojohto ja yliopistot ovat solmimassa sopimuksia joidenkin Afrikan maiden kanssa, minkä seurauksena näiden maiden kansalaiset voisivat moninaisista syistä muuttaa Suomeen, esimerkiksi koulutuksen vuoksi. Toisaalta Suomi on avoin kaikille ja näyttäisi siltä, että siitä on tulossa yksi parhaista kohteista juuri Afrikasta tuleville ulkomaisille opiskelijoille. Tarkoitan tällä niitä, joilla on varaa maksaa yliopisto-opintojensa lukukausimaksut. Suurimmat sielunhoitoyhteisön toimintaan osallistuvat ryhmät kansalaisuuden perusteella jaoteltuina ovat kenialaiset, kamerunilaiset, nigerialaiset, ghanalaiset, sambialaiset, tansanialaiset sekä ugandalaiset. Lisäksi on monia muita.

Onko monien eri kansallisuuksien välillä kilpailua, vai kykeneekö sielunhoitoyhteisö enemmänkin yhdistämään kaikki? Onko tunnistettavissa oleva, kaikkia yhdistävä afrikkalainen yhteishenki todellakin olemassa?

En ole varma kilpailuasetelmasta. Voin kuitenkin vahvistaa, että jonkinlaista hyväksyttävää kilpailua on havaittavissa sielunhoitoyhteisön toiminnassa eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Terve kilpailu on hyvä asia. Eri ryhmät vastaavat laulusta eri sunnuntaisin. Tämä rohkaisee kilpailua, ja se saa aikaan vahvempaa osallistumista. Ainakaan tähän mennessä tästä ei ole tullut hankaluuksia tai epämukavuutta. 

Mitä tulee tunnistettavaan, yhtenäiseen afrikkalaiseen yhteishenkeen, mentaliteettiin, luulen, että sellainen on löytymässä. Muistutan, että sielunhoitoyhteisö perustettiin kuitenkin vasta viisi vuotta sitten. Sen tosiasian voi ainakin todeta, että yhteisömme kasvaa ja voimme ajoittain tavata ja tehdä asioita yhdessä. Se on hyvä asia, askel oikeaan suuntaan. Yhdessä pääsemme tavoitteeseemme. Joitakin eroavaisuuksia ja väärinkäsityksiä on toki välillä, mutta sellaiset me hoidamme mahdollisimman pian välttääksemme huonojen siementen itämisen maaperässämme.

Tällä hetkellä maassamme on n. 16500 rekisteröitynyttä katolilaista, joista 45% on paikallisia ja 55% maahan muualta muuttaneita. Laskelmien mukaan maahanmuuttajien määrä olisi tätäkin suurempi, mikäli kaikki rekisteröityisivät paikallisen katolisen seurakuntansa jäseniksi. Kuinka usein kohtaat katolilaisia, jotka eivät vielä ole rekisteröityneet kirkon jäseniksi?

Vieläkin on olemassa rekisteröitymättömiä. Yritämme muistuttaa heitä mahdollisimman usein. Olemme lähestymistavaltamme kuitenkin kärsivällisiä ja riiittävän ystävällisiä. Meille kaikkein tärkeintä on ravita osanottajia hengellisesti vakauden ja mielenrauhan saavuttamiseksi. Ymmärrämme, että maahanmuuttajilla on paljon haasteita. Elämme ajassa, sille ei voi mitään, ja ajoitus on siksi tärkeää. Saamme kyllä heidät hiljalleen rekisteröidyiksi. Etenkin silloin tapaan monia, jotka eivät ole rekisteröityneet, kun he tulevat pyytämään sakramentteja, kuten kastetta lapsilleen, jne.

Afrikkalaisen yhteisön tullessa näkyvämmäksi tulee varmaankin vastaan monia mahdollisuuksia, mutta myös uusia haasteita. Millaisia tavoitteita ja toiveita Sielunhoitoyhteisöllä on tulevaisuutta ajatellen? Lyhyellä aikavälillä?

Näen edessämme monia haasteita. Määrät kasvavat, mikä tuo mukanaan hankaluuksia. Ajattelen, että meidän tulee vahvistua itseymmärryksessämme yhteisönä, joka pystyy vastaamaan tuleviin haasteisiin. Tarvitsemme riittävät resurssit pitääksemme huolta logistiikasta. Samalla meidän täytyy kyetä hoitamaan tehtävämme tehokkaasti ja riittävän laadukkaasti. Meidän tulee tehdä kovasti työtä niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, jotka emerituspiispa Teemu meille aikanaan asetti perustaessaan tämän yhteisön. Tarvitsisimme oikeastaan myös oman toimistotilan voidaksemme vastaanottaa maahanmuuttajia arkipäivisin.

Ja pitemmällä tähtäimellä?

Vaikka yhteisömme jäseniä asuu hiippakunnan eri seurakuntien alueilla, työmme on käytännössä rajoittunut Helsinkiin. Me tarvitsemme heitä ja he tarvitsevat meitä. Pitemmän aikavälin tavoitteemme on voida laajentaa toimintaamme ja haarautua Suomen eri seurakuntiin. Meille on tärkeää voida nähdä, että maahanmuuttajat kokevat olevansa hyvin kotoutuneita ja hengellisesti ravittuja.

Sanotaan, että jotkut afrikkalaiset katolilaiset osallistuvat pienten, karismaattisten, ei-katolisten yhteisöjen toimintaan ja eivät enää käy katolisessa kirkossa. Mikä tämän aiheuttaa ja onko jotain tehtävissä? 

Kyllä! Hiippakuntamme ei ole ihmismäärältään ja tiloiltaan vielä riittävän suuri ja sen vuoksi se ei ole läsnä pienemmillä paikkakunnilla Suomessa. Tarvitsemme lisää kutsumuksia pappeuteen. Kehotammekin jatkuvaan rukoukseen saadaksemme hiippakuntaamme lisää kutsumuksia. Suurin osa katolilaisista, jotka käyvät muissa kristillisissä yhteisöissä elävät paikkakunnilla, joissa kirkkomme ei ole jatkuvasti läsnä. Monet muutkin syyt toki selittävät, miksi jotkut tekevät valinnan käydä muissa kirkoissa. Jotkut näistä syistä saattavat olla hyvinkin henkilökohtaisia. Muun kuin katolisen kirkon läheinen sijainti on myös yksi vaikuttava tekijä. Kuten jo sanoin, maahanmuuttajilla on paljon haasteita ja sielunhoitoyhteisö afrikkalaisia katolilaisia varten on osa niiden ratkaisua. Jatkamme yritystämme löytää heidät ja tukea heitä vaikeuksissaan. Suuri osa yhteisömme jäsenistä on osallistunut näiden muiden yhteisöjen toimintaan ennen ACCF:n perustamista ja he ovat nyt palanneet tai palaamassa takaisin.

Ihmiset eri maista ja traditioista käyvät sielunhoitoyhteisön messuissa. Keitä varten ne ovat, vain afrikkalaisiako, vai ovatko messut avoimia kaikille? Voivatko myös ei-katolilaiset tulla? Onko joitakin ehtoja?

 ACCF on avoin kaikille. Me kaikki olemme Jumalan lapsia, riippumatta taustastamme, jne. Kaikki ihmiset, sekä maahanmuuttajat että suomalaiset, kokevat haasteita. Me haluamme ruokkia aivan kaikkia hengellisesti evankeliumin sanomalla ja Kristuksen rakkaudella. Kaikki toivotetaan tervetulleiksi Herran huoneeseen. Monet Aasiasta ja Etelä-Euroopasta tulleet käyvät messuissamme. Myös suomalaisia on tullut sielunhoitoyhteisön messuihin.

Kyllä, katoliseen kirkkoon kuulumattomat ovat tervetulleita ja voivat osallistua täysin messuun. He eivät kuitenkaan voi vastaanottaa ehtoollista mutta voivat halutessaan saada siunauksen papilta.

Lopuksi hieman sinusta: Olet viime aikoina opiskellut Roomassa. Mikä on tavoitteesi ja mitä tämä tarkoittaa?

Opintoni Roomassa liittyvät läheisesti ACCF:n visioon ja tavoitteisiin. Emerituspiispa Teemu näki tarpeelliseksi, että perehtyisin Suomen maahanmuuttajien tilanteeseen osana ratkaisua niille haasteillle, joita me kaikki tässä maassa koemme. Siksi työni pohjaa olennaisesti katolisen kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Tavoitteenani on esitellä uusi perspektiivi maahanmuuttajien kotoutumiseen yhdistämällä se katoliseen sosiaaliopetukseen, jonka perustana ovat seuraavat seitsemän pilaria: (1) ihmisarvo, (2) yhteisö ja osallistuminen, (3) Jumalan luomakunnasta huolehtiminen, (4) ihmisarvo työssä, (5) rauha ja sovinto, (6) solidaarisuus ja yhteishyvä ja viimeisenä (7) lähimmäisenrakkaus. Työni aihe on “Afrikkalaisten maahanmuuttajien kotoutuminen Suomessa: Katolisen kirkon rooli”.

Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässäsi pappina?

Rukous, harmonia ja ihmisarvon kunnioittaminen.

Entä kenelle haluaisit nyt erityisesti lähettää terveisiä?

Emerituspiispa Teemulle, Opus Dein papeille ja dominikaaniveljille Helsinkiin, Jan-Peter Paulille sekä Viestintäosastollemme kiitoksena jatkuvasta tuestanne, kaikille ACCF:n jäsenille ja koko Kallion kirkon yhteisölle.

Kiitos vastauksista!

Haastattelu ja kuvat Marko Tervaportti

Käännös Anu Hamann

* * *

* * *

Interview in English: fides.katolinen.fi/kategoria/in-english

Bishop emeritus Teemu Sippo S.C.I. will celebrate a festive Mass of Thanksgiving for the African Catholic Chaplaincy in the presence of ecumenical guests in Kallio Church on Sunday, Nov. 12, at 12.00 noon. Welcome!