Pyhän Franciscuksen kootut kirjoitukset ilmestyivät Seppo A. Teinosen suomennoksena Hengen tie-sarjassa (nro 4) otsikolla Kutsu köyhyyteen (Helsinki: Kirjaneliö 1981). Vaikka kirjoituskokoelma onkin pantu Franciscuksen nimiin, on kuitenkin aiheellista muistaa, ettei kaikki siihen koottu kirjallinen aineisto ole suoraan pyhän Franciscuksen kynästä. Esimerkiksi Vähäisimpien veljien ensimmäinen sääntö (lat. Regula non Bullata), joka muotoutui lopulliseen muotoonsa vuosien 1210-1221 välisenä aikana, oli Franciscuksen ja hänen kumppaniensa yhteinen projekti, johon miltei jokainen Franciscuksen seuraan liittynyt veli painoi oman puumerkkinsä. Ensimmäinen sääntö oli yhteisen sitoutumisen ilmaus, jonka laadintaan jokainen veli otti osaa. Samaa voidaan sanoa myös kehotussanoista (lat. Verba admonitionis), joita varhaisten veljien kirjoituksiin sisältyy yhteensä 28. Sitä mukaa kun veljien lukumäärä kasvoi, he alkoivat kokoontua säännöllisesti jokakeväiseen helluntaikapituliin; näissä yhteisissä kokoontumisissa he vaihtoivat kuulumisia ja työstivät yhteistä sääntöään. Tämän varsinaisen työn lisäksi veljet sorvasivat lyhyitä ja ytimekkäitä kehotussanoja, joihin he kiteyttivät niitä kokemuksia ja opetuksia, joita he olivat Assisin ja sen lähiympäristön työelämästä saaneet. Kirjoitustaitoiset veljet kokosivat näitä sitten yhteen ja näin ne ovat säilyneet jälkipolville ”kehotussanojen” nimellä.
Varhaisten veljien kirjoituksista löytyy yhdeksän suoraa viittausta Jeesuksen Vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin. Mutta ennen kuin tarkastelemme niitä lähemmin, on aiheellista tuntea niiden Sitz im Leben eli se konteksti, jossa varhaiset veljet antoivat niille oman tulkintansa ja merkityksensä. Millainen asema Vuorisaarnan autuaaksijulistuksilla varhaisten veljien arkisessa elämässä oli ja miten he niitä tulkitsivat? Voidaksemme vastata näihin kysymyksiin meidän on perehdyttävä siihen elämänmuotoon, johon varhaiset veljet olivat sitoutuneet; toisin sanoen, meidän on kysyttävä itseltämme, mitä varhaiset veljet tarkoittivat sillä köyhyydellä, johon he aikansa ihmisiä kutsuivat.
Fransiskaanisen köyhyyden tulkinta perustuu siihen, että rikas ja yltäkylläinen Jumala on Pojassaan tullut köyhäksi. Apostoli Paavali muotoilee tämän fransiskaanisen köyhyystulkinnan näin: ”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään” (2. Kor. 8:9). Alkuperäisen fransiskaanisen köyhyyden ymmärtäminen edellyttää sitä, että lähestymme sitä Kristus-keskeisestä näkökulmasta. Jumalan Pojan köyhyys rikastuttaa, koska se murtaa ihmisen itsekkään luonnon ja kutsuu jakamaan niitä luomisen rikkauksia, joita Jumala sulasta hyvyydestään ja rakkaudestaan meille tarjoaa. Franciscus itse lausuu julki veljestönsä kristologisen köyhyystulkinnan Ensimmäisen kirjeensä alussa näin:
Tämän Isän Sanan, niin arvokkaan, niin pyhän ja kunniakkaan, korkein Isä lähetti taivaasta pyhän enkelinsä Gabrielin välityksellä pyhän ja kunniakkaan Neitsyen Marian kohtuun. Ja tämän kohdusta hän otti omakseen meidän raihnaan ihmisyytemme tosi lihan [carnem humanitatis et fragilitatis nostrae]. Vaikka hän oli rikas yli kaiken määrän, hän halusi valita maailmassa köyhyyden yhdessä autuaan Neitsyen, Äitinsä kanssa” (Kutsu köyhyyteen, s. 83-84).
Jumala tuli Pojassaan veljeksemme, jotta me oppisimme tuntemaan veljeyttä ja sisaruutta keskenämme ja ammentamaan ja rikastumaan Jumalan Pojan köyhyydestä. Ensimmäisen sukupolven fransiskaanit eivät surkutelleen omaa köyhyyttään, vaan he ihailivat, kunnioittivat ja palvoivat Jumalan Pojan köyhyyttä. Se valloitti heidät niin, että he olivat valmiita luopumaan omastaan ja jakamaan tätä rikastuttavaa kokemusta muiden kanssa. Kieltäytyessään vaihtamasta rikkaan Luoja-Jumalan hyvyyksiä rahalla veljet olivat kyllä rahattomia, mutta köyhiä he eivät olleet! Sitä vastoin he elivät arkista elämäänsä Jumalan Pojan rikastuttavassa köyhyydessä.
Sacrum Commercium Sancti Francisci cum Domina Paupertate on varhainen, vuodelta 1229 peräisin oleva teksti, joka on ilmestynyt myös Seppo A. Teinosen kääntämänä Kristillisen mystiikan klassikot -sarjassa (nro 4, Helsinki 1985) otsikolla Pyhän Franciscuksen romanssi rouva Köyhyyden kanssa. Se alkaa kuvauksella, joka kertoo meille jotakin olennaista siitä, millaiseen elämäntapaan ensimmäisen sukupolven veljet olivat sitoutuneet.
On lukuisia ja erinomaisia hyveitä, jotka valmistavat ihmisestä sijan ja majan Jumalalle ja osoittavat muita paremman ja helpomman tien, jolla hän voi vaeltaa ja päästä Jumalan luo. Niiden joukossa pyhä Köyhyys kohoaa ensisijaiseen asemaan ja ylittää erityisellä armollaan toisten maineen. Se on näet kaikkien hyveiden perustus ja niiden vartija, ja sillä on sekä asemaltaan että nimeltään oikeutetusti ensimmäinen sija evankeliumin hyveiden joukossa.
. . . Muille hyveille taivasten valtakunta kuuluu vain luvattuna, kun taas köyhyys saa sen omakseen viipymättä. [Jumalan Poika, hyveiden Herra ja kunnian Kuningas] näet sanoi: Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta (suom. s. 71).
Köyhä ihminen on kuin tyhjä ja avoin astia, valmis ottamaan vastaan sisältönsä ulkopuolelta. Täysinäiseen astiaan on vaikea ahtaa mitään uutta; hengessään köyhä ihminen on sitä vastoin avoin ottamaan vastaan kaikki Jumalan valtakunnan rikkaudet. Ensimmäisen säännön rahan vastaanottamista käsittelevä 8. luku edustaa Säännön redaktiohistorian varhaista vaihetta, mikä tarkoittaa, että veljet ovat muotoilleet sen Assisin työelämästä saamiensa kokemusten pohjalta. Raha ei ole se vaihdon väline, jolla taivasten valtakunnassa elämän hyvyyksiä (lat. bona) vaihdetaan. Niinpä veljet sorvasivat varhaisen säännön 8. lukuun lauseen: ”Varokaamme me, jotka olemme jättäneet kaiken, ettemme niin mitättömän kuin rahan tähden menettäisi taivasten valtakuntaa” (suom. s. 44). Sacrum commercium -teoksen avaus tarjoaa meille edustavan esimerkin siitä, millainen oli se konkreettinen tilanne, jossa Vuorisaarnan ensimmäinen autuaaksijulistus – Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta – sai varhaisten veljien elämässä merkityksensä ja miten he siihen vedoten motivoivat elämäntapaansa, jossa kolikoita ei käytetty vaihdon välineenä.
Autuaaksijulistukset Kehotussanojen kokoelmassa
Kehotussanojen kokoelmassa on neljä viittausta Vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin. Ensimmäinen löytyy kehotussanasta nro 13. Keskusteltuaan yhteisissä kapituleissa siitä, mitä Jeesus mahtaa tarkoittaa julistaessaan kärsivälliset autuaaksi (Matt. 5:5), veljet päätyivät seuraavaan: ainoastaan sellainen ihminen, jonka elämässä kaikki ei tapahdukaan niin kuin hän itse tahtoo, oppii ymmärtämään, mitä Jeesus kärsivällisyyden hyveellä tarkoittaa. Ihminen, jonka elämässä kaikki asiat tapahtuvat hänen tahtonsa mukaisesti, ei vielä tiedä kärsivällisyydestä yhtään mitään. Kehotus saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa triviaalilta. Mutta kun sen opetusta arvioi vallitsevan konsumeristisen elämäntavan eetoksen näkökulmasta, jossa ihmiset pitävät itsestään selvänä sitä, että tavaroiden ja palvelujen tuottajat tyydyttävät heidän tarpeensa nopeasti ja tehokkaasti, varhaisten veljien oivallus ei enää vaikutakaan niin naiivilta.
Ensimmäisen säännön luku 14 edustaa säännön redaktiohistorian varhaisinta vaihetta; sen tyyppinen Raamatun lainauksista koostunut paperi Franciscuksella oli mukana, kun hän ensimmäisten veljiensä kanssa lähti vuonna 1209 (tai 1210) hakemaan elämäntavalleen paavillista hyväksyntää. Kyseissä luvussa veljien missionaarista toimintaa luonnehditaan mm. seuraavasti:
Kun veljet vaeltavat halki maailman, he eivät saa ottaa mukaansa matkalle mitään, ei kukkaroa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa eikä sauvaa. Ja jokaisessa talossa, johon he astuvat, he sanokoot ensiksi: Rauha tälle talolle… Älkööt he tehkö pahalle vastarintaa, vaan jos joku lyö heitä poskelle, tarjotkoon hänelle toisenkin (suom. s. 49).
Kun hengen köyhyyteen opastavaa 14. kehotussanaa lukee edellä lainatun Ensimmäisen säännön 14. luvun valossa, lukijan on helppo ymmärtää, miten varhaiset veljet Vuorisaarnan ensimmäistä autuaaksijulistusta – Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta – tulkitsivat ja miksi he sen avulla selvisivät kunnialla monista arkisen elämän haasteista ja ristiriitatilanteista. Ensimmäisen säännön muotoutumista koskeva tutkimus on osoittanut, että luvussa 4 lainattu kultainen sääntö oli varhaisimmissa käsikirjoituksissa ainoastaan muodossa ”mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin heille”. Konkreettisessa elämässä kohtaamansa nurjan ja väkivaltaisenkin kohtelun seurauksena veljet lisäsivät sääntöön kultaisen säännön kielteisen muodon: ”mitä et halua tapahtuvan itsellesi, älä tee sitä toiselle” (suom. s. 40). Edellä sanotun pohjalta meidän on helpompi ymmärtää, mistä 14. kehotussana puhuu:
Autuaat ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. On monia, jotka ovat innolla paneutuneet rukouksiin ja jumalanpalveluksiin ja harjoittavat monenlaista pidättyvyyttä ja muuta ruumiinsa kurittamista mutta jotka heti loukkaantuvat ja joutuvat kuohuksiin yhdestäkin sanasta, joka näyttää tekevän vääryyttä heidän lihalleen… Nämä eivät ole hengessä köyhiä, sillä ken on todella hengessä köyhä, se vihaa itseään ja rakastaa niitä, jotka lyövät häntä poskelle (suom. s. 30).
Seuraava 15. kehotussana koskee seitsemättä autuaaksijulistusta: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9). Kehotussana kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: ”Ne ovat todella rauhantekijöitä, jotka keskellä kaikkea mitä saavat kärsiä tässä maailmassa säilyttävät rauhan hengessään ja ruumiissaan rakkaudesta Herraamme Jeesukseen Kristukseen” (suom. s. 30). Vain sellainen ihminen, joka on löytänyt pysyvän rauhan Kristuksessa, voi säteillä rauhaa ympäristöönsä. Tämä on kehotussanan varsinainen viesti. Lisää syvyyttä se saa, kun palautamme mieliimme, mitä pyhä Franciscus teki viidennen ristiretken aika syyskuussa 1219, jolloin hän vieraili rauhalähettilään ominaisuudessa al-Faraskurin kylään leiriytyneen sulttaani al-Kamilin luona. Franciscuksen vierailun tulkitseminen sulttaanin käännyttämisyrityksenä ei pidä paikkaansa, vaan se on ymmärrettävä osana Franciscuksen Kristus-keskeistä rauhanohjelmaa!
Kuudennessa autuaaksijulistuksessa Jeesus julistaa autuaaksi sydämeltään puhtaat, sillä he saavat nähdä Jumalan. Kehottaessaan toisiaan pitämään sydän puhtaana veljet muistuttivat toisiaan siitä, että Kristuksen seuraamisen tielle astunut ”halveksii maallisia ja etsii taivaallisia eikä hän milloinkaan lakkaa puhtain sydämin palvomasta Herraa, elävää Jumalaa ja pitämästä häntä silmissään” (suom. s. 31). Tämä tarjoaa osuvan esimerkin siitä, miten veljet kykenivät pitämään kiinni kontemplatiivisen elämänmuodon ihanteista, vaikka he eivät paenneetkaan maailmaa luostarin muurien sisälle. Kehotussana osoittaa, miten varhaiset veljet onnistuivat yhdistämään jokapäiväisessä kilvoituselämässään aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän (vrt. Joh 17:15).
Autuaaksijulistukset Ensimmäisessä ja Toisessa säännössä
Vuorisaarnan autuaaksijulistusten lai- nauksia sisältyy Ensimmäiseen sääntöön kolme. Ne kaikki esiintyvät lähetystyötä ja sen menetelmiä käsittelevässä 16. luvussa, jonka otsikko on ”Niistä, jotka lähtevät saraseenien ja muiden uskottomien keskuuteen”. Säännön alkupuoli sisältää neuvoja siitä, miten veljien tulee käydä kahdella tavalla hengellistä keskustelua uskottomien kanssa. Näiden lähetystyöstä saatujen myönteisten kokemusten jälkeen sääntö muistuttaa veljiä myös niistä vaaroista ja vaikeuksista, joita jokainen lähetystyöhön antautunut joutuu kohtaamaan:
Rakkaudesta Herraamme Jeesukseen Kristukseen heidän [veljien] on antauduttava alttiiksi sekä näkyville että näkymättömille vihollisille, sillä Herra sanoo: Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, pelastaa sen iankaikkiseen elämään (Luuk. 9:24 ja Matt. 25:46). Autuaita ovat ne, jotka kärsivät vainoa vanhurskauden tähden, sillä heidän on taivasten valtakunta (vrt. 8. autuaaksijulistus Matt. 5:10; suom. s. 50).
Heti perään Ensimmäisen säännön 16. luku lainaa myös 9. yhdeksättä autuaaksijulistusta: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa sinä päivänä, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri (Matt. 5:11-12; suom. s. 50-51).
Paavillisella bullalla vuoden 1223 marraskuussa vahvistettu Toinen sääntö viittaa Vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin vain kerran, veljien oikaisemista käsittelevässä 10. luvussa. Kehotettuaan ensin veljiä ”kavahtamaan kaikkea ylimielisyyttä, kunnianhimoa, kateutta, ahneutta, tämän maailman huolia ja murheita, panettelua ja napisemista”, Franciscus jatkaa:
Ja ne, joilla ei ole oppineisuutta, älkööt välittäkö sen tavoittelemisesta vaan pitäkööt silmällä sitä, mitä heidän tulee kaivata yli kaiken, nimittäin että heillä olisi Herran Henki ja tämän pyhä vaikutus ja että he rukoilisivat häntä puhtain sydämin, säilyttäisivät nöyryyden ja kärsivällisyyden vainon ja sairauden aikana ja rakastaisivat niitä, jotka vainoavat ja moittivat ja syyttävät meitä, sillä Herra sanoo:… Autuaita ovat ne, jotka kärsivät vainoa vanhurskauden tähden, sillä heidän on taivasten valtakunta (vrt. Matt. 5:10; suom. s. 72).
Esiintymät Luotujen ylistys -hymnissä
Vaikka Franciscus ei tunnetussa Luotujen ylistys -hymnissään suoraan viittaa Vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin, niiden vaikutus tuntuu kuitenkin hymnin 7. ja 8. ylistyksessä:
Ylistäköön sinua, Herrani, ne jotka antavat anteeksi rakkaudesta sinuun ja kestävät kipua ja koettelemusta. Autuaat ne, jotka kestävät rauhassa, sillä sinulta, Korkein, he saavat kruununsa.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisaremme ruumiillinen kuolema, jota yksikään elävä ei voi välttää. Voi niitä, jotka kuolevat kuolemansynnissä. Autuaat ne, jotka kuolema kohtaa pyhään tahtoosi taipuneina, sillä toinen kuolema ei heitä vahingoita (suom. s. 117).
Ne, jotka rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen kestävät rauhassa kipua ja koettelemusta, ovat Franciscuksen mukaan autuaita. Ja koska jokainen, joka lähtee seuraamaan Kristusta, joutuu kuolettamaan oman tahtonsa ja alistumaan Herransa tahtoon, hän on jo kuollut kerran. Tällä perusteella Franciscus ajattelee, ettei toinen eli ruumiillinen kuolema voi enää vahingoittaa sitä, joka on Kristuksen tähden kuolettanut oman tahtonsa. Tällaisen ihmisen Franciscus julistaa Luotujen ylistys –hymnissä autuaaksi.
Vuorisaarnan autuaaksijulistukset ja fransiskaaninen käsitys hengellisestä kasvusta
Käytyämme läpi kaikki Kutsu köyhyyteen -kokoelmassa esiintyvät viittaukset Jeesuksen Vuorisaarnan autuaaksijulistuksiin voimme lopuksi pysähtyä miettimään, millaista hengellisen kasvun ideaa ensimmäisen sukupolven fransiskaanien tekstit heijastelevat.
Yleisvaikutelmana edellä sanotusta välittyy vähintäänkin se, ettei varhaisten veljien elämä ollut suinkaan helppoa. Pyrkiessään seuraamaan alastomana alastonta Kristusta (lat. nudus nudum Christum sequere) varhaiset veljet tulivat tuntemaan sen, millaisissa oloissa rahatalouteen siirtymisen myötä köyhyysloukkuun pudonneet ihmiset elivät. Asettuminen köyhien ja vähäväkisten puolelle pani heidät kouluun, jossa he oppivat ymmärtämään, mitä heidän Mestarinsa tarkoitti julistaessaan kärsivälliset autuaaksi. Pyhän Franciscuksen Ensimmäinen kirje kaikille kristityille antaa jonkinlaisen aavistuksen siitä, millainen oli se valtakunta, jota hengessään köyhät olivat rakentamassa: ”Hänen [Kristuksen] veljiä olemme silloin kun teemme hänen taivaallisen Isänsä tahdon. Hänen äitejään olemme silloin kun kannamme häntä sydämessämme ja ruumiissamme… ja kun synnytämme hänet pyhillä teoillamme” (suom. s. 88). Mitä näkyvämmin autuaaksijulistusten sanat muuttuvat teoiksi, sitä paremmin ne kertovat meille siitä, mitä ensimmäisen sukupolven fransiskaanit ymmärsivät hengellisellä kasvulla.
Pauli Annala
