Vihan viattomat uhrit

Sri Lankassa kuoli satoja kristittyjä – Kristukseen uskovia – viattomia ihmisiä pommi-iskuissa lukuisiin kirkkoihin pääsiäisaamuna. Iskut kohdistuivat myös länsimaisten turistien suosimiin luksushotelleihin.

Tekijät olivat ilmeisesti paikallisia islamisteja, jotka toimivat joko oma-aloitteisesti tai sitten kauempaa ohjattuina, osana Isisin kansainvälistä terrorismia, mahdollisesti kostona aiemmin tänä vuonna Uudessa-Seelannissa tehdylle moskeijaiskulle, jossa kuoli viitisenkymmentä muslimia. Tuon iskun teki yksittäinen äärioikeistolainen australialaismies, ei kuitenkaan minkään jumalan nimessä.

Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Sri Lankan tapahtumissa olisi ollut kysymys uskonnosta. Kirkkorakennus, jumalanpalvelus ja koko kristikunnan suurin juhla oli valittu tapahtumapaikaksi ja -ajaksi täysin tietoisesti. Hotelleissa asuvat länsimaalaiset olivat vastaavasti lähtöisin siitä kulttuuripiiristä, joka on läpeensä kristinuskon muovaamaa – täysin riippumatta siitä, kuinka uskonnollisia he itse ovat. Kristinusko ei myöskään ole Sri Lankan suurin uskonto (se on hindulaisuus), vaan kristittyjä on vain noin 8 % saaren asukkaista.

Sivilisaatioiden välinen taistelu?

Onko liikaa pitää tätä tapausta, joka ei ole ensimmäinen laatuaan, tosin poikkeuksellisen tuhoisa, merkkinä jonkinlaisesta sivilisaatioiden välisestä taistelusta, joka näinä aikoina näyttää selvästi konkretisoituvan, terävöityvän? Taistelusta, jossa vastakkain ovat juutalais-kristillisestä traditiosta ammentava vapautta korostava länsimainen, demokraattinen maailmankuva ja jokin aivan toisenlainen maailmankuva: sellainen, jossa yksilönvapauksia ja monia tasa-arvon elementtejä tukahdutetaan, ihmisen henkeä ja koskemattomuutta ei mitenkään pidetä arvossa ja omasta vallasta pidetään toisten samanmielisten kanssa kiinni häikäilemättömällä ja tarpeen tulleen väkivaltaisella tavalla.

Oli niin tai näin, tällainenkin tapahtuma vain vahvistaa vakaumustani puolustaa länsimaailman perinteisiä kristillisiä arvoja.

Hyökkäykset kirkkoihin ovat lisääntyneet

Kirkkoja ja kristillisiä symboleita vastaan on hyökätty viime aikoina ja varsinkin tänä keväänä useammin kuin pitkään aikaan. Vandaalit ovat rikkoneet paikkoja ja esineitä, sytyttäneet tulipaloja, häpäisseet kaikkeinpyhintä eukaristian sakramenttia.

Wienissä toimivan riippumattoman, kristittyihin kohdistuvaa suvaitsemattomuutta ja syrjintää seuraavan tutkimuslaitoksen johtajan Ellen Fantinin mukaan kasvua on tapahtunut yhdessä vuodessa jopa 25 prosenttia. Näin kertoi Fantinia haastatellut Newsweek-lehti hiljattain.

Fantinin mukaan esimerkiksi Ranskassa iskut kirkkoa, kristittyjä ja kristinuskon symboleita vastaan ovat lisääntyneet selvästi. Taustalla on ollut anarkistisia, feministisiä ja muita ryhmiä, jotka ovat näin halunneet osoittaa vastustavansa auktoriteettia ja sitä perintöä, jonka symboli kirkko on. Toisaalta monien hyökkäysten motiivi on jäänyt tuntemattomaksi.

Täysin irrallaan tästä valitettavasta kehityksestä ei liene sekään tosiasia, että myös iskut synagogiin ovat yleistyneet viime aikoina. Monet juutalaiset seurakunnat esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa, jopa Suomessa, ovat joutuneet tuntuvasti lisäämään turvatoimiaan.

On pakko kysyä: Miten on omien kirkkojemme laita? Olemmeko me turvassa?

Oikeutettua vihaa?

Pommiuhkien ja väkivallantekojen taustalla on monenlaisia syitä. On selvää, että joskus on oikeutettua tuntea vihaa jotakin instituutiota kohtaan. Mutta jokainen instituutio koostuu ihmisistä, ja vain ihmiset tekevät asioita. Syypää vihaan ei siis yleensä ole instituutio itsessään vaan joku ihminen, joka on toiminut kyseisen instituution puitteissa ja jollakin tavalla aiheuttanut vihan tunteen heräämisen.

Olipa kysymyksessä viha epäoikeudenmukaisuudesta, väkivallasta, epärehellisyydestä tai jostakin muusta, kääntyy viha helposti haluksi kostaa koettu vääryys. Aina kosto ei kohdistu vain tuon vääryyden aiheuttaneeseen yksittäiseen henkilöön vaan koko instituutioon, jonka nimessä hän on toiminut.

Myös kirkko – ja kirkko ehkäpä aivan erityisesti – on tällainen instituutio; se ottaa vastaan iskuja, jotka eivät sille ensisijaisesti kuulu. Kirkon jäsenet ovat tehneet syntiä, paljonkin syntiä, mutta kosto kohdistuu kirkkoon; kirkko ottaa vastaan iskut. Tällaisesta iskusta kuitenkin hyvin harvoin kärsivät ne, joiden takia isku tehdään. Lähes aina uhreina ovat täysin viattomat ihmiset ja tuhon kohteena ovat hartauden ja pyhyyden kohteet ja välikappaleet.

Ei, tällaiset iskut kirkkoja – tai synagogia tai moskeijoita – vastaan ja tietysti myös yksittäisiä ihmisiä vastaan eivät ole mitenkään oikeutettuja. Ne ovat surullisia ja leimallisen epäinhimillisiä merkkejä siitä, että asioita ei osata käsitellä sivistyneellä tavalla eri näkökulmia ja mielipiteitä kunnioittaen, vaan on ajauduttu (itse)tuhon tielle. Juuri siksi niiden ei pidä antaa vaikuttaa omiin periaatteisiin eikä toimintoihin, päinvastoin on aika korostetusti tuoda esiin kristillisen perinnön voima.

Mitä jos …

Joskus voisi olla hyvä syventyä tutkimaan Euroopan juuria ja kehitystä ja miettiä, niin kuin nykyään usein mielellään tehdään, minkälainen Eurooppa ja maailma olisi ilman juutalais-kristillisen kulttuurin ja maailmankatsomuksen valamaa perustaa. Joskus näyttää kuitenkin siltä, että muistimme on lyhyt. On aivan kuin emme ymmärtäisi, kuinka suuri lahja ihmisille on se, että voi elää vapaudessa, että saa äänestää riippumattomissa vaaleissa, että valtaan ei pääse väkivallalla vaan perustelemalla näkökantansa ja antamalla valitsijoiden tehdä valintansa. Tai kuinka ainutlaatuista on, ettei tarvitse joka aamu herätä uuteen päivään miettien, onko kodista turvallista lähteä ulos – puhumattakaan siitä, ettei uskaltaisi kokoontua yhdessä rukoilemaan.

Yhteiskuntaa voi ja pitää ohjata. Mutta tämän ohjauksen täytyy tapahtua yhteisesti sovittujen sääntöjen puitteissa, joista kaikki pitävät kiinni ja joita kaikki kunnioittavat. Muuten sen luonne muuttuu ja siitä tulee mieli- ja pakkovaltaa. Iskut rauhaa rakentavia instituutioita vastaan ovat iskuja koko yhteiskuntaa vastaan täysin riippumatta siitä, mikä näiden iskujen motiivi on ja miten ne on toteutettu. Ja kuinka suuri onkaan iskujen tekijöiden syyllisyys, kun ajatellaan heidän aiheuttamiaan ihmisuhreja, uhrien omaisten ja rakkaiden tuskaa ja sitä mahdollista koston kierrettä, jonka se saattaa herättää, omine viattomine uhreineen. Herra, armahda.

Marko Tervaportti

Paavi Franciscus ilmaisi järkytyksensä ja osanottonsa Sri Lankan iskujen johdosta pääsiäisen Urbi et orbi -viestinsä lopuksi – viesti on luettavissa netissä: https://katolinen.fi/paavi-franciscuksen-urbi-et-orbi-viesti-paasiaisena-2019/.