Opetusjohtaja Osmo Vartiainen esittelee seuraavassa Vatikaanissa juuri julkaistun Katekeettisen ohjeistuksen syntyä ja teemoja.
Meidän kristittyjen elämää ohjaa erityinen lähetyskäsky ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:19-20).”
Syksyllä 2019 Pohjoismaiden piispainkokous julkaisi paimenkirjeen koskien erityistä lähetyskuukautta sekä lähetystehtävää yleensäkin (https://katolinen.fi/nbk-paimenkirje-erityista-lahetyskuukautta-varten-2019/). Kirjeessä todetaan, että ”Jeesus lähettää kirkon, ja siten jokaisen meistä, maailmaan julistamaan evankeliumia, ilosanomaa”, sekä edelleen, että ”Kirkon lähetystehtävästä eivät ole osaltaan vastuussa vain papit ja lähetystyöntekijät sanan klassisessa merkityksessä, vaan myös jokainen kastettu ja vahvistettu.” Lähetystyön muotoina mainitaan mm. rukoileminen, oman ajan lahjoittaminen esimerkiksi vapaaehtoistyön muodossa tai omistautuminen Jumalan käyttöön kirkon työssä, kirkon taloudellinen tukeminen, osallistuminen kirkon ja paikallisseurakunnan toimintaan, sekä oman esimerkin kautta kirkon pyhyyden näkyväksi tekeminen armoa vastaanottaen sekä sitä edelleen jakaen.
Lähetyskäsky koskee siis meitä kaikkia, mutta sen toteuttamisessa on yhtä monta tapaa ja muotoa kuin on meitä kristittyjäkin. Lisäksi eri tilanteissa sekä eri elämänvaiheissa toteutamme käskyä eri tavoin. Rukouksesta on aina hyvä aloittaa. Oman esimerkin ottaminen huomioon on varmasti hyödyllistä jokaiselle itselleenkin. Katolinen kirkko tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia osallistua kristillisen elämän toteuttamiseen. Papisto, teologit, sääntökunnat sekä muut toimijat kirkon piirissä, kuten Caritas, suorittavat hyvin moninaisia tehtäviä kirkon sekä lähimmäisten hyväksi. Kirkon toimijoiden tukeminen vapaaehtoistyössä tai taloudellisesti mahdollistaa toiminnan ylläpitämisen. Jokainen kristitty lähimmäinen ja, aivan erityisellä tavalla, lasten vanhemmat voivat toteuttaa lähetyskäskyä elämässään päivän jokaisena hetkenä oman esimerkkinsä avulla. Itse olen saanut toimia sekä isän roolissa omille lapsilleni että opettajan roolissa toisten lapsille. Puolison ja lähimmäisen roolissa olen usein saanut olla itse oppilaan roolissa. Totta puhuakseni myös lasten ja nuorten kanssa olen useasti huomannut opetukseni osuvan omaan nilkkaan, joskus hyvinkin nasevasti. Se ei liene ollut sattumaa! Hiippakunnan opetusjohtajana olen saanut osallistua yhä laajemmin koulutuksen ja kasvatuksen kehittämiseen. Sillä saralla työtä riittää enemmän kuin on tekijöitä, eikä se tule niin sanotusti valmiiksi koskaan. Päivittäisen oman uskonnon opetuksen sekä katekeesiopetuksen järjestelyjen ohella hiippakuntamme Opetusosasto tekee myös Opetushallituksen kanssa tiiviisti yhteistyötä, kuten uusia opetussuunnitelmia ja uutta kirjasarjaa, kehitämme yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen sekä eri hiippakuntien, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa uskonnon opetusta Suomessa sekä kansainvälisesti. Mitä uskonnon opetus sitten Suomessa juuri nyt on?
Uskon opetusta ja uskonnon opetusta
Suomessa uskontoa opetetaan kirkon lisäksi myös kouluissa, aivan kuten muuallakin Euroopassa. Muissa Pohjoismaissa uskonnon opetuksen tilanne kouluissa on yleensä ottaen varsin kehno verrattuna keskisemmän tai eteläisen Euroopan maihin. Tässä kohdin meidän ei tule missään nimessä seurata Ruotsin esimerkkiä!
Suomen erikoisuus on siinä, ettei meillä ole merkittävästi yksityiskouluja siinä mielessä, kuin mitä yksityiskoululla yleensä ymmärretään. Meiltä puuttuu esimerkiksi oma, itsenäinen katolinen koulu, vaikka The English School Helsingissä onkin perinteisesti tiiviissä yhteistyössä hiippakuntamme edustajien kanssa. Kansainvälisesti katolisilla kouluilla ja yliopistoilla on perinteisesti hyvin arvostettu asema. Suomessa yksityiskouluperinne on tukahdutettu peruskouluideologian alta hyvin tehokkaasti pois 1970-luvulta alkaen. Tilanne saattaa toki muuttua jo lähivuosien aikana, mutta haave katolisen koulun toteutumisesta on vielä monen mutkan takana. Niitä mutkia ovat lainsäädäntö sekä taloudelliset ja inhimilliset resurssit.
Toinen erikoisuus Suomessa on se, etteivät kirkot tai muut uskonnolliset yhteisöt lähtökohtaisesti osallistu suoraan koulun uskonnonopetukseen. Useissa maissa koulun uskonnonopetuksesta vastaa ensisijaisesti kukin uskonnollinen yhteisö itse. Suomessa tilanne on hieman parantunut viime vuosina, kun opetuksenjärjestäjät ovat lisääntyvästi hakeutuneet yhteistyöhön kanssamme muutaman vuoden etääntymisen jälkeen ja opettajien koulutuksessa huomioidaan eri uskontojen tarpeet aiempaa laajemmin. Koulun ja uskonnollisten yhteisöjen rooli uskonnon opetuksessa on kuitenkin edelleen monimutkainen yhteiskunnallinen ja poliittinen kysymys, jonka parissa Opetusosasto tekee tiiviisti ekumeenista yhteistyötä viranomaisyhteistyössä.
Ideologisesti latautunut kysymys on haaste kehittämistyölle. Muutos on pysyvä olotila ja uudistuksiin sisältyy aina välillä sellaisiakin muutoksia, jotka vievät toimintaa kohti kirkon kannalta epäedullisia tavoitteita. Terminologian muuttuminen ei suinkaan aina ole viatonta kasvatustieteellistä kehitystä, mutta ei kuitenkaan myöskään aina aivan niin radikaalia sekularisimin soluttamista uskonnon opetukseen kuin mitä usein pelätään. Uskonnon opetuksen kehittämistyössä on mukana paljon kunnioittavassa Jumalan pelossa eläviä ihmisiä, kasvatustieteen ja teologian asiantuntijoita.
Varhaiskasvatus
Uskontokasvatus on varhaiskasvatuksessa vaihtunut katsomuskasvatukseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uskonnosta kerrottaisi sisältöjä ja sanomaa. Päiväkodissa saa ilmaista uskontoaan ja tuoda sitä esille. Varhaiskasvatuslaki jopa velvoittaa huomioimaan toiminnassa kaikkien perheiden uskonnon sekä yhteiskunnassa vallitsevat uskonnot. Varhais- ja esiopetuksen ammattilaiset ovat heränneet uskontojen lisääntyneeseen merkitykseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja ovat alkaneet kouluttautua katsomuskasvatuksen suhteen. Lapsiryhmiä sekä opiskelijoita käy tutustumassa kirkkoihimme ja minua kutsutaan varhaiskasvatuksen koulutustilaisuuksiin edustamaan katolisuutta ja hiippakuntaamme. Katolisille päiväkodeille olisi kysyntää, jos osaavia tekijöitä löytyisi.
Jos Luoja suo ja koronavirustilanne sallii, kutsun lukuvuoden aikana lapsiperheet ja erityisesti esikoululaisten perheet tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin seurakunnissa koskien varhaiskasvatuksen ja koulun oman uskonnon opetuksen kysymyksiä. Ilmoitamme tapaamisista mm. Fides-lehden verkkojulkaisussa (fides.katolinen.fi) sekä Opetusosaston omilla sivuilla (opetus.katolinen.fi).
Koulu ja kirkko yhteistyössä
Opetushallituksen määritelmän mukaisesti ”uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetuksessa perehdytään omaan uskontoon, tutustutaan monipuolisesti uskontojen maailmaan ja pohditaan hyvää elämää.”
Tässä kannattaa kiinnittää huomio ”omaan uskontoon”, mikä meidän tapauksessamme tarkoittaa perheen ja lapsen edustamaa katolista kirkkoa. Valtakunnalliset sekä paikalliset opetussuunnitelmat katolisen opetuksen osalta on tehty Opetushallituksen ja katolisten asiantuntijoiden yhteistyössä. Opetussuunnitelmatyössä on huomioitu se, että opettaja ei kaikissa tapauksissa ole katolisuuden ja katolisen kulttuurin asiantuntija, tai toisaalta joskus opettavalta henkilöltä puuttuu koulutuksen tuoma kompetenssi. Esimerkiksi sijainen ei välttämättä ole edes uskonnon opettaja. Suomessa opettajat ovat yleensä kuitenkin poikkeuksellisen hyvin koulutettuja. Opettajilla on myös poikkeuksellisen paljon valtaa opetustavan sekä käytetyn materiaalin suhteen. Opetussuunnitelmat ovatkin siksi kirjoitetut eksplisiittisesti katolisen kirkon ja kulttuurin näkökulmaan sidotusti myös niiltä osin, kun OPS:n mukaisesti opiskellaan muita uskontoja. Katoliset OPS:t ovat esimerkiksi luterilaisten vastaavaan nähden ohjaavampia kiinnittyen selkeästi katoliseen traditioon. Perusopetuksessa sekä lukiossa siis opetetaan katolilaisille opetussuunnitelman mukaisesti katolista uskontoa Suomen lainsäädäntö huomioiden sekä sen mukaisesti, mitä Pyhän istuimen valtuuttamat asiantuntijat ohjeistavat Vatikaanista tai oma hiippakuntamme ohjeistaa. Tätä varten teemme myös uutta kirjasarjaa katolista uskonnon opetusta varten Opetushallituksen tukemana.
Suomessa koulun uskonnon opetus ei ole ”tunnustuksellista”, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että uskontoa ei ”harjoiteta” uskonnon tunnilla. Määritelmä ”tunnustuksellinen” ei ole yksiselitteinen, mutta se EI tarkoita sitä, etteikö uskonnon sisältöjä ja vaikkapa rukouksia opeteltaisi, tai etteikö opettaja saisi ilmaista uskovansa opettamansa sisällön totuudellisuuteen. Opettaja saa siis Suomen kouluissa pitää Jumalaa totuutena ja ilmaista uskonsa Häneen.
Katekeesi
Hiippakunta ja sen seurakunnat jakavat Jumalan sanaa ja sakramentteja. Kirkko on vastuussa sakramenttiopetuksesta, mitä koulut Suomessa eivät toteuta. Kirkon katekeesi opetuksessa uskonnon opettamisen sijaan painottuu uskon opettaminen. Koulussa uskonto, sen sisällöt ja ilmenemismuodot ovat opetuksen kohteena ensisijalla. Kirkon opetuksessa uskon kohtaaminen on ensisijaista. Katekeesi on uskonnon opetusta laajempi käsite. Se kattaa opetuksen lisäksi myös uskon harjoittamisen ja henkilökohtaisen uskon kokemuksen elämisen, jakamisen ja julistamisen totuutena.
Uskonnon opetus ei silti ole mikään ”tyhjä kuori”, vaan pikemminkin astia, jota opettaja koulussa sekä seurakunnissa täyttää sopivalla katekeettisella sisällöllä. Uskonnon opettaja koulussa on siis myös katekeetta ja koulun uskonnon opetus on osa kirkon katekeesia. Koulun uskonnon opetus ja seurakunnan katekeettinen toiminta täydentävät toisiaan suomalaisessa kirkon katekeettisessa kokonaisstrategiassa. Pohjoismaiden piispainkokouksen ohjeistuksen mukaan ”katekeesin päämäärä on ennen kaikkea johtaa ihminen kosketukseen kolmiyhteisen Jumalan kanssa, että ihminen oppisi tuntemaan Jumalan ja rakastamaan häntä, samalla kun hän auttaa elämään evankeliumin mukaisesti” (http://opetus.katolinen.fi/uskonnonopetus/katekeettiset-ohjeet-pohjoismaissa/).
Uusi katekeettinen ohjeistus – Directorium
Paavillinen uuden evankelioimisen edistämisen neuvosto (PCPNE) on vastikään julkaissut uuden Katekeettisen ohjeistuksen, Directoriumin (Directory for Catechesis).
Helsingin hiippakunnan opetusjohtajana olen saanut Pohjoismaiden piispainkokouksen sekä Helsingin piispan ohjeistuksen mukaisesti osallistua neuvoston työhön kahdesti monivuotisen prosessin aikana. Syyskuussa 2018 Euroopan piispainkokousten neuvoston (CCEE) järjestämän 2. kansainvälisen katekeesikonferenssin yhteydessä arkkipiispa Rino Fisichella (evankelioimisneuvoston puheenjohtaja) kokosi meidät, Euroopan katolisten hiippakuntien kansalliset opetusvastaavat erilliseen istuntoon keskustelemaan Directoriumin kysymyksistä. Maaliskuussa 2019 CCEE:n kokoonkutsumassa Euroopan kansallisten opetusvastaavien vuosikokouksessa käsiteltiin myös Directoriumin sisältöjä piispa Franz-Peter Tebartz-van-Elstin johdolla. Tilaisuuden päätti CCEE:n puheenjohtaja kardinaali Angelo Bagnasco korostaen katekeesin ja opettajien koulutuksen jatkuvan kehittämisen välttämättömyyttä uskon perinteen ylläpitämisessä, “koska elämme uskonnollisen lukutaidottomuuden aikaa, jossa emotionalismi lisääntyy korostaen tunnetta totuuden sijaan uskoa määrittelevänä tekijänä. Jollei Sana valaise elämäämme, se on merkityksetöntä. Toki eettinen ulottuvuus on oleellinen, mutta aina Kristuksen valaisemana ja armossa.”
Osuuteni Directoriumin syntymisen suhteen on varsin kursorinen. Kuitenkin prosessissa lyhyesti läsnä olleena sekä tehtäväni puolesta avaan tulevan lukuvuoden mittaan ohjeistuksen sisältöjä Fideksessä sekä opettajien ja opetushenkilöstön koulutustilaisuuksissa parhaani mukaan. Referoidessani Directoriumin sisältöjä pyrin ymmärrykseni rajoissa suhteuttamaan niitä suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen realiteetteihin. Näistä tulkinnoista otan yksin vastuun ja mielelläni vastaanotan myös huomioita niiden suhteen, sillä katekeesin kehitystyö ei pysähdy koskaan.
Tämän projektin aluksi annan puheenvuoron arkkipiispa Fisichellalle, jonka Directoriumin julkistamistilaisuudessa pitämän alustuksen tiivistelmä päättää tämänkertaisen kirjoituksen:
Uuden Katekeettisen ohjeistuksen julkaiseminen on kirkon piirissä iloinen tapahtuma, sillä se ilmentää katekeesin dynaamista, kristillisen yhteisön jatkuvassa muutoksessa elävää luonnetta. Directorium on Pyhän istuimen ohjeistus koko universaalin kirkon käyttöön. Sen toteuttamiseen on osallistunut laaja kansainvälinen työryhmä ja se julkaistaan useilla kielillä, ensisijaisesti piispojen ja piispainkokousten käyttöön, sillä heillä on ensisijainen vastuu uskon välittämisessä sekä kansallisten ja hiippakunnallisten katekeettisten toimintojen jalkauttamisessa (# 114, 413). Kuitenkin Directoriumin käyttäjiä viime kädessä ovat papit, diakonit, sääntökuntalaiset sekä miljoonat miehet ja naiset, maallikkokatekeetat, joiden päättäväinen uhraus palveluksena yhteisöissään näinä haastavina kulttuurisen murroksen aikoina osoittaa selkeästi, kuinka Herran kohtaaminen voi kasvattaa katekeetasta aidon evankelistan.
Nyt julkaistu ohjeistus on kolmas laatuaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen. Se on käytännössä päivitys vuosien 1971 ja 1997 julkaisuista. Kukin julkaisuista on kiinnittänyt huomiota ympäröivän kulttuurin, metodologian ja pedagogiikan kehitykseen ja siten mahdollistanut katekeesin progressiivisen suhteen omaan aikaansa ja sen haasteisiin.
Digitaalisen kulttuurin globaalit ilmiöt asettavat omat haasteensa, joita kirkon opetuksesta vastaavat tahot eivät voi ohittaa. Kuluneen vuosikymmenen aikana teknologisen kehityksen myötä syntyneet yhteydenpidon ja koulutuksen muodot ovat radikaalistikin muokanneet sekä käyttäytymistämme että kanssakäymisen tapoja, mikä väistämättä vaikuttaa myös kirkon opetustyöhön. Monitahoisen kysymyksen ilmentymissä on ilman muuta paljon positiivista. Se kuitenkin koskettaa myös ihmisyyden perusolemusta, totuuden ja vapauden käsitteitä. Siten digitalisaation kysymys on myös kirkon ”kompetenssin” ytimessä.
Asetelma itsessään edellyttää uuden, päivitetyn ohjeistuksen katekeesia varten, sillä kiihtyvän digitaalisen kehityksen muutoksissa mukana pysyminen edellyttää ohjeistukselta haasteiden osoittamisen lisäksi myös ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi uudessa kontekstissa.
On myös kirkon sisäisen synodaalisen prosessin sekä teologisten syiden perusteella syytä tarkastella ja uudistaa katekeesin ohjeistusta. Uuden evankelioimisen kehitys seuraa vuosien 2005, 2008, 2015 ja 2018 synodien sekä erityisesti sen ytimessä olevan vuoden 2012 synodin ja Evangelii gaudiumin viitoittamalla tiellä.
Evankelioiminen on kirkon ensisijainen tehtävä, kuten paavi Franciscus päivittäin opettaa. Evankelioimisen tehtävän kirkolle uskoi Ylösnoussut Herra, jotta se olisi kaikkina aikoina uskollinen evankeliumin julistaja.
Muussa tapauksessa kristillinen yhteisö olisi vain omissa ansioissaan kahdentuhannen vuoden ajan voimaantunut yhdistys, ei Kristuksen kirkko. Paavi Franciscuksen opetus on suoraa jatkoa Vatikaanin II kirkolliskokouksen linjalle, jota edustaa pyhän Paavali VI:n Evangelii nuntiandi (1975) sekä pyhän Johannes Paavali II:n Catechesi tradendae (1979).
Katekeesin on oltava evankelioivaa. Evankelioiminen on ensisijaisessa asemassa suhteessa katekeesiin ja pedagogiikkaan. Evangelii gaudiumin hengessä uusi ohjeistus painottaa ”kerygmaattista katekeesia”.
Katekeesin sydän on tilan ja ajan rajat ylittävä, jokaiselle sukupolvelle elämän merkityksen hyvän sanoman tuovan Jeesuksen Kristuksen persoonan julistaminen. Siksi katekeesin perustava ominaisuus on kerygma, Isän armo kohdistuen hyljeksittyyn syntiseen, joka synnit anteeksi saatuaan osallistuu kutsuvieraana pelastuksen juhlaan ja uuteen elämään Jumalan yhteydessä.
Kerygman tulee olla kaiken katekeesin ”ensimmäinen ilmoitus”, läsnä kaikessa katekeesissa sen jokaisessa vaiheessa, sillä Kristus on ajan rajallisuuden ylittävän, ei-temporaalisen, kaikessa läsnäolevan elämän ehto. Kerygma on uudessa ohjeistuksessa ilmaistu trinitaarisessa merkityksessä kirkon katekeettisia toimintoja ohjaavaksi ominaisuudeksi. Evankeliumin sanoman syvällisempään ymmärrykseen johtavan katekeesin on siis ohjattava sellaisen kristillisen rakkauden tuntemiseen, mikä saa ne, jotka sen ottavat vastaan, kasvamaan evankelioiviksi opetuslapsiksi.
Directorium avautuu teemoittain. Mystagogia hahmottuu toisaalta kristillisen initiaation liturgisten merkkien arvon ilmaisussa, sekä sitä seuraavassa, välttämättömässä kypsymisessä, kasvun ja opin syvenemisen prosessissa, jossa koko yhteisö on mukana. Kerygma on luonnostaan osa katekeesia, sillä uskon tunnustaminen on yhä Jumalan pelastuksen ihmeen, ihmiseksi tulemisen, ilmoitus. Itse asiassa ei ihmisen salaisuus tule todella selvästi näkyviin muutoin kuin lihaksi tulleen Sanan salaisuuden kautta (Gaudium et spes, 22).
Toinen erityispiirre uudessa ohjeistuksessa on evankelioimisen linkittäminen katekumenaatin yhteyteen monipuolisesti (# 62). Katekeesin sanoma voi kärsiä, jos yksipuolisesti toteutetaan pelkästään perinteistä koulumallia (opettaja–oppilas, luokkahuone jne.). Haitallista voi olla myös, jos katekeesin suorittaminen koetaan yksinkertaisesti ehtona sakramentin vastaanottamiseksi. Tällöin ei katekeesilla ole jatkuvuutta initiaation jälkeen. Myöskään vahvistuksen sakramentin pastoraalisen strategian ehdoilla toteutettu aikataulutus nuorten pitämiseksi seurakunnassa ei saisi mennä sen edelle, mikä sakramentin merkitys itsessään on kristityn elämässä.
Paavi Franciscus on kirjoittanut, ”Kristuksen julistaminen merkitsee sen osoittamista, että häneen uskominen ja hänen seuraamisensa ei ole vain totta ja oikein, vaan myös kaunista, täyttää elämän uudella loistolla ja syvällä ilolla koettelemustenkin keskellä. Tältä näkökannalta kaikkia autenttisia kauneuden ilmauksia voidaan pitää tienä, joka auttaa kohtaamaan Herran Jeesuksen. … Siksi on välttämätöntä, että kasvatus kauneuden tiellä (via pulchritudinis) sisältyy uskon välittämiseen” (Evangelii gaudium, 167). Katekeesin innovatiiviset mahdollisuudet toteutuvat juuri kauneuden tiellä, taiteiden, kirjallisuuden ja musiikin suuren kristillisen perinnön tuntemisen kautta, mikä kuuluu jokaiselle seurakunnalle. Siksi Directorio asettaa kauneuden tien yhdeksi katekeesin ”lähteeksi” (# 106-109).
Directorium ohjaa meitä päämäärätietoisesti uskon mysteerin pariin laaja-alaisesti. Teologia tutkii ilmoitetun mysteerin ulottuvuuksia järjen avulla. Liturgia ilmaisee mysteeriä sakramentaalisesti. Veljen ja sisaren ojennetusta kädestä tunnistaa Rakkauden mysteerin. Katekeesi ei yritä selittää Jumalan mysteeriä kokonaisuudessaan, vaan johdattaa kontemplatiiviseen hiljaisuuteen mysteerin todellisuuden äärellä.
Kerygmaattinen katekeesi ei ole ohjeistuksessa abstrakti teoria, vaan työkalu. Sen eksistentiaalinen arvo on Jumalan kohtaaminen jokaisessa kohtaamisessa. Tällainen osallistava katekeesi liittää jokaisen siihen osallistuvan osapuolen elävän Jumalan armotyöhön suoraan ja välittömästi. Kristillisyys ei ole menneiden aikojen uskonto, vaan tässä hetkessä ja ajassa tapahtuva kohtaaminen todellisen persoonan kanssa, jonka tunteminen valaisee totuuden, ja totuus tekee vapaaksi. (Joh 8:31-32)
Kerygmaan perustuva katekeesi ei perustu pakkoon, ei edes kovan evidenssin valossa, vaan uskon vapaaehtoiseen valintaan, minkä perustana on rakkaus (# 18). Liian usein katekeesi on perustunut ulkoiseen uskonnon merkkien tuntemiseen ja pedagogisen asiantuntijuuden korostamiseen herkän heräävän uskon nöyrän myöntymyksen kustannuksella.
Toivottavasti Directorium, uusi Katekeettinen ohjeistus, tuo todellista apua katekeesin uudistamisprosessiin ja tukee kirkon väsymätöntä evankelioimistyötä, jota se on toteuttanut kahdentuhannen vuoden ajan, jotta maailma tulisi tuntemaan Jeesus Nasaretilaisen, Jumalan Pojan, joka tuli yhdeksi meistä meidän pelastuksemme tähden.
(Arkkipiispa Rino Fisichellan 25.6.2020 pitämästä puheesta.)
Osmo Vartiainen
Opetusjohtaja