Pääkirjoitus 10.5.2019
Kun jotakin lähes korvaamatonta tuhoutuu silmiemme edessä, on tuhoa ensin melkein mahdotonta uskoa. Vähitellen tuhon todellisuus käy ilmeiseksi ja epäuskon tilalle tulee epätoivo ja huoli. Huoli siitä, että mikään ei enää ole niin kuin ennen, että jotakin olennaista on hävinnyt iäksi. Onneksi Pariisin ikiaikaisen maamerkin Notre-Damen tuho ei ollutkaan täydellinen, onneksi ihmishenkiä ei menetetty – ja onneksi merkittäviä rahasummia on luvattu kirkon kunnostamiseen.
Median välittämät kuvat vaikuttivat voimakkaasti ihmisiin täysin riippumatta siitä, oliko heillä minkäänlaista uskonnollista vakaumusta. Ehkäpä Notre-Damen tuhon liekit herättivät meissä muiston, jonkinlaisen kaihon sitä kohtaan, mikä lopultakin tekee Euroopasta Euroopan: kaihon kristillisen kulttuurin ja sivistyksen suuria saavutuksia kohtaan, joista me kaikki länsimaiden ihmiset olemme saaneet nauttia jo hyvän aikaa, aivan ilman omia ansioitamme, ja joista me lopulta emme kuitenkaan ole valmiita luopumaan. Herää kysymys, elämmekö nyt ajassa, jossa koetaan entistä selvemmin, että oman maamme, maanosamme tai ehkäpä koko maailmamme tulevaisuus on vaakalaudalla, olipa kysymys sitten ilmastosta, politiikan uusista tuulista tai talouden epävarmuustekijöistä? Olemmeko vain tulleet herkemmiksi – vai onko jokin todellakin muuttunut?
Jotakin on kyllä muuttunut. Sen osoittivat viimeistään pääsiäisaamun terrori-iskut Sri Lankassa. Ne toivat silmiemme eteen toisenlaisen, vielä paljon kauheamman uhkan, jota vastaan meidän – kaikkien hyvän tahdon ihmisten – on tarmokkaasti käytävä. Viattomien ihmisten summittainen surmaaminen on yksinkertaisesti raakalaismaista ja väärin. On tehtävä kaikki voitava, että tällaiset iskut loppuisivat.
Helsingin hiippakunnassa on suunnitteilla ainakin kaksi erityistä messua Sri Lankan uhrien puolesta. Alustavien tietojen mukaan tätä tarkoitusta varten olisi messu Pyhän Marian seurakunnassa sunnuntaina 12.5. klo 18 ja Tapanilassa (ev.-lut. kirkossa) perjantaina 17.5. tamilin kielellä (isä Donbosco Thomas). Varsinkin jälkimmäisen messun osalta tieto kannattaa vielä varmentaa.
Marko Tervaportti
PS. Fideksen nettisivuilla on mielenkiintoisia lisäkommentteja Notre-Damen palosta ja tietenkin monesta muustakin aiheesta. Kannattaa tutustua.