Rukouksen apostolaatti
Toukokuun 2021 rukouksen apostolaatin palsta
Wilfrid Stinissen kommentoi kauniisti tarinaa, jonka Jeesus kertoi rikkaasta miehestä pyhän Luukkaan evankeliumissa. ”Luostariperinteessä on vanha sääntö, joka sanoo: ’Minkä munkki hankkii, sen hankkii luostari’. Jos antaa lahjan munkille tai nunnalle, se ei pysähdy häneen, vaan se virtaa eteenpäin ja tulee koko yhteisön hyväksi. Minkä luostariyhteisö saa, ei myöskään saa pysähtyä siihen, vaan sen täytyy virrata yli yhteisön rajojen ja laajeta. Niin kauan kuin en ole halukas antamaan omaani, en voi oikeasti iloita siitä, mitä minulla on. Vasta sitten, kun asia menee eteenpäin, se voi tehdä minut onnelliseksi.”
Tässä kuussa rukoilemme, että talouselämän edustajat ja hallitukset työskentelisivät yhdessä säädelläkseen rahoitusmarkkinoita ja suojellakseen kansalaisia niiden vaaroilta. Kun rukoilemme ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme…” meidän on pyydettävä Jumalalta kaikkea, mitä elämässä tarvitsemme. Köyhät ymmärtävät sen usein paremmin kuin rikkaat. Ongelma on se, että ihmiset ovat usein ahneita, haluavat kaiken itselleen ja jättävät toiset kärsimään nälkään.
Jokapäiväisen leipämme pyytäminen tekee meistä ihmisiä, jotka odottavat saavansa taivaallisen Isänsä hyvyydestä kaiken, myös elämälle välttämättömät aineelliset ja hengelliset lahjat. Yksikään kristitty ei voi lausua tätä pyyntöä ajattelematta omaa todellista vastuutaan niistä maailman ihmisistä, joilla ei ole edes kaikkein välttämättömintä.
Leivän puutteeseen voi kuolla, mutta kuolla voi myös siksi, että on saanut pelkkää leipää. Siksi äiti Teresa sanoi: ”On olemassa pelkkää leivän nälkää, mutta on myös rakkauden, hyvyyden ja vastavuoroisen huomion nälkää – ja tätä on suuri köyhyys, josta tämän päivän ihmiset niin paljon kärsivät”.
isä Stanisław Zawiłowicz SCJ
Rukoilkaamme…
Toukokuu – Yleinen
Rukoilemme, että talouselämän edustajat ja hallitukset työskentelisivät yhdessä säädelläkseen rahoitusmarkkinoita ja suojellakseen kansalaisia niiden vaaroilta.
Maj – Universell
Vi ber att regeringar och ekonomiskt ansvariga arbetar tillsammans för att reglera finanssektorn och skydda medborgarna från dess risker.
Kesäkuu – Lähetystyö
Rukoilemme nuorten puolesta, jotka valmistautuvat avioliittoon kristillisen yhteisönsä tukemina, jotta he kasvaisivat, rakkaudessa, uskollisuudessa ja kärsivällisyydessä.
Juni – Evangelisation
Vi ber att de unga som förbereder sig för äktenskap, med stöd av sina församlingar, kan växa i kärlek, generositet och trofasthet.