Francesco Forgione, sittemmin tunnettu ja rakastettu nimellä Padre Pio ja kirkon liturgisiin kirjoihin pyhänä Pio Pietrelcinalaisena merkitty italialainen kapusiinimunkki syntyi Pietrelcinassa Campanian alueella 25. toukokuuta 1887. Hänen maanviljelijäperheensä oli köyhä mutta sitäkin hurskaampi.
Lapsuus
Jo pienenä lapsena Francesco osoitti erityistä hengellistä valmiutta. Kun muut lapset, myös hänen omat sisaruksensa, menivät leikkimään, Francesco vetäytyi mielellään syrjään ja rukoili. Hän ilmaisi jo varhain kiinnostuksensa uskonnollista elämää kohtaan. Hän kävi mielellään kirkossa rukoilemassa ja sittemmin palvelemassa messussa, samassa Pyhän Annan kirkossa, jossa hänet oli kastettukin. Jo viisivuotiaana hänen kerrotaan päättäneen omistaa elämänsä Jumalan palvelemiseen. Kymmenvuotiaana hän oli tullut siihen tulokseen, että hänestä tulisi sääntökuntaveli.
Kertoo jotakin tuosta ajasta ja Kaakkois-Italian vanhasta ja vahvasta katolisesta kulttuurista, että Francesco jo tuon ikäisenä liitti Jumalan palvelemisen toiveeseensa myös halun tehdä katumusta ja todistaa sen avulla, että hänen rakkautensa Jumalaa kohtaan on aito. Vanhemmilleen hän näyttäytyi hiljaisena lapsena, joka ei mitenkään piilotellut läheistä yhteyttään suojelusenkeliinsä, Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen. Kotona hänen täytyi toki hoitaa omaa tehtäväänsäkin: kaitsea perheen lampaita.
Noviisi
Kaiken kaikkiaan Francesco sai hyvin uskonnollisen kasvatuksen, mutta kouluaineissa hän edistyi hitaasti, sillä aika kului kaikkeen muuhun. Kun hän aluksi yritti liittyä kapusiiniveljien yhteisöön, hänet torjuttiin, koska hän tarvitsi vielä lisäopetusta. Uusi yritys 15-vuotiaana tuotti tuloksen: Francesco hyväksyttiin kapusiinifransiskaanien novisiaattiin Morconen kaupunkiin, jonne oli kotoa vain parinkymmenen kilometrin matka. Novisiaatti alkoi 6. tammikuuta 1903.
Morconen konventti oli perustettu jo vuonna 1603, mutta 1800-luvulla se oli kahteen kertaan suljettuna, ensin ranskalaisten ja sitten italialaisten vaatimuksesta. Novisiaatti on toiminut luostarissa vuodesta 1700 alkaen meidän päiviimme saakka.
Novisiaatissa Francesco sai luostarinimekseen veli Pio. Muiden luostariveljiensä tavoin hän kapusiinina aloitti määrätietoisen tiukan köyhyyden, kurinalaisuuden ja yksinkertaisen elämän etsimisen pyhän Franciscuksen hengessä. Yksi noviiseista totesi myöhemmin, että ”jokin [veli Piossa] erotti hänet kaikista muista oppilaista. Kun näin hänet, hän oli aina nöyrä, harkitseva ja hiljainen. Kaikkein eniten minuun vaikutti hänen rakkautensa rukoilemiseen.”
Francesco – Pio – sairasteli paljon jo pian luostariin pääsemisensä jälkeen. Hän kärsi muun muassa tuberkuloosista. Öisin häntä valvottivat myös uskonnolliset näyt ja ekstaasit. Kanssaveljet kuulivat hänen sellistään usein erikoisia ääniä, joiden Pio kertoi tulleen paholaisen hyökkäyksistä.
Pappi
Papiksi veli Pio vihittiin Beneventon katedraalissa 10. elokuuta 1910. Aluksi hän palasi kotikyläänsä Pietrelcinaan paikallisen papin avuksi, mutta Italian ajauduttua mukaan ensimmäiseen maailmansotaan hänet värvättiin monien nuorten hengenmiesten tapaan armeijaan lääkintämieheksi. Toistuvat vatsakivut ja krooninen bronkiitti lähettivät Pion toipumaan rakkaalle kotiseudulle kuitenkin jo vuonna 1916. Hänet sijoitettiin Armon Neitsyt Marian luostariin, joka sijaitsee San Giovanni Rotondossa lähellä Adrianmerta. Siellä hän sai tehtäväkseen opettaa luostarin seminaarin opiskelijoita ja toimia paikallisen väestön sielunhoitajana.
Isä Pio kutsuttiin takaisin palvelukseen elokuussa 1917. Marraskuussa hän oli taas sairauden takia poissa, ja lopulta hänet vapautettiin palveluksesta maaliskuussa 1918. Tuolloin hän palasi kotikaupunkiinsa – viimeistä kertaa, niin kuin lopulta osoittautui. Sen jälkeen hän matkasi San Giovanni Rotondoon, jossa hän pysyi koko loppuelämänsä ajan.
Jo nuorena pappina isä Pio rakasti messu-uhrin viettämistä. Usein messua viettäessään isä Pio saattoi pysähtyä pitkään kontemplatiiviseen hiljaisuuteen, minkä takia messut saattoivat kestää tuntikaupalla. Ulkoisesti oli nähtävissä, kuinka syvällisesti hän eläytyi Kristuksen kärsimykseen ristillä. Kun häntä pyydettiin pysymään paremmin aikataulussa, hän ei voinut muuta kuin todeta: ”Jumala tietää, että tahtoisin viettää messun kuten kuka tahansa pappi, mutten pysty siihen.”
Vähitellen uskovat alkoivat tulla yhä kauempaa isä Pion messuihin, rukoilemaan hänen kanssaan ja ripittäytymään hänelle. Monille pelkkä paikalla oleminen oli merkityksellinen kokemus, jonka vaikutus pysyi. Vuosien myötä San Giovanni Rotondoon tuli yhä enemmän väkeä kaikkialta maailmasta.
Stigmoja ja muita hengellisiä lahjoja
San Giovanni Rotondossa isä Pio alkoi jo elokuussa 1918 saada jälkiä stigmoista, Kristuksen ristiinnaulitsemismerkeistä omiin käsiinsä, jalkoihinsa ja rintaansa. Pappeutensa alussa Pio oli pyytänyt hengelliseltä neuvonantajaltaan lupaa antaa elämänsä uhrina syntisten puolesta: ”Pitkän aikaa olen tuntenut itsessäni tarpeen uhrata itseni Herralle onnettomien syntisten ja kiirastulessa olevien sielujen puolesta. Tämä tahto on koko ajan kasvanut sydämessäni ja siitä on nyt tullut hyvin voimakas. … Näyttää siltä, että Jeesus tahtoo sitä.” Stigmat pysyivät isä Piossa käytännössä katsoen koko hänen elämänsä loppuun asti, aluksi välillä häviten mutta palaten sitten pian takaisin.
Monissa ihmisissä isä Pion stigmat herättivät epäuskoa. Niinpä hän joutui useita kertoja sekä kirkollisten että maallisten tutkimusten kohteeksi, mutta mitään varmaa selitystä puoleen tai toiseen ei niissä löytynyt.
Isä Pio opittiin tuntemaan erityisesti rukouksen miehenä, joka kulki aina ruusukko kädessään ja kuunteli rippituolissa rippejä aamusta iltaan. Häneen liittyy myös kertomuksia ihmeparantumisista, bilokaatiosta eli samaan aikaan kahdessa paikassa olemisesta, ennalta näkemisen taidosta, ihmeistä ja henkien erottelukyvystä sekä monista muista taidoista. Hän pystyi myös valvomaan ja paastoamaan poikkeuksellisen pitkiä jaksoja.
Elämä ja kuolema
Isä Pio, Padre Pio, ei poistunut San Giovanni Rotondosta enää koskaan 51 vuoden kuluessa sinne kerran päädyttyään. Hänen päivänsä saattoivat alkaa rukouksella klo 2.30 ja päättyä 19 tuntia myöhemmin. Hän vietti päivittäin pyhän messun, jota hän kuvaili välttämättömämmäksi kuin sitä, että aurinko nousisi aamulla. Hän ripittäytyi itse usein ja istui tuntikausia kuuntelemassa rippejä. Hän ei katsonut televisiota eikä edes lukenut sanomalehtiä. Siitä huolimatta hänen luonaan kävivät niin kuuluisat poliitikot kuin mahtavat kirkonmiehetkin.
Isä Pio vaikutti merkittävällä tavalla siihen, että San Giovanni Rotondoon saatiin rakennettua suuri sairaala, Casa Sollievo della Sofferenza, joka avattiin vuonna 1956. Siellä toteutuu isä Pion toive siitä, nähtäisiin sairaat ja köyhät Kristuksen valossa:
”Jokaisessa sairaassa on Jeesus, joka kärsii. Jokaisessa köyhässä on Jeesus, joka kuihtuu. Jokaisessa sairaassa köyhässä on kaksi kertaa Jeesus, joka kärsii ja kuihtuu.”
Isä Pio kuoli lopulta syyskuun 23. päivänä vuonna 1968 81-vuotiaana, ruusukko kädessään. Viimeisinä sanoinaan hän toisti: ”Gesù, Maria. Jeesus. Maria.”
Muisto
Isä Pio joutui eläessään monien epäilysten uhriksi. Hänen hurskautensa ja varsinkin stigmojensa aitoutta epäiltiin jo varhain, mutta paavi Johannes XXIII:n jälkeen kaikki paavit ovat olleet suuresti vaikuttuneita isä Pion elämästä ja pyhyydestä.
Vuonna 1971 paavi Paavali VI lausui näin: ”Minkälainen maine hänellä oli. Kuinka monta seuraajaa ympäri maailmaa. Miksi? Siksikö, että hän oli filosofi, oppinut tai hänellä oli paljon hyödykkeitä käytössään? Ei, vaan siksi, että hän vietti messun nöyrästi, kuunteli rippejä aamusta iltaan ja oli merkitty meidän Herramme stigmoilla. Hän oli todella rukouksen ja kärsimyksen mies.”
Lopulta paavi Johannes Paavali II julisti isä Pion autuaaksi vuonna 1999 ja pyhäksi 16. kesäkuuta 2002. Hänen muistopäiväänsä vietetään 23.9. Kanonisaatiomessussa paavi lausui seuraavan rukouksen:
”Herra, me rukoilemme sinua, opeta meille sydämen nöyryyttä, niin että me voisimme olla evankeliumin mainitsemia hengessään köyhiä, joille Isä lupasi paljastaa valtakuntansa salaisuudet. Auta meitä rukoilemaan lakkaamatta varmoina siitä, että Jumala tietää, mitä me tarvitsemme, jo ennen kuin me pyydämme sitä häneltä. Anna meille uskon silmät, joiden avulla me voimme tunnistaa köyhissä ja kärsivissä Jeesuksen kasvot. Huolehdi meistä vaikeuksien ja koettelemusten aikana ja, jos me kaadumme, annan meidän kokea anteeksiannon sakramentin ilo. Jaa meille sinun hellä hartautesi Mariaa, Jeesuksen ja meidän Äitiämme kohtaan. Kulje kanssamme maallisella pyhiinvaelluksellamme kohti autuasta kotimaatamme, jonne mekin toivomme pääsevämme voidaksemme iankaikkisesti mietiskellä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaa. Aamen.”
Marko Tervaportti
Lähteitä:
Internet: britannica.com, cappuccinifoggia.it ,padrepio.com, padrepiodevotions.org, padrepioesangiovannirotondo.it, pater-pio.de, wikipedia.de
Kirjallisuus:
– Padre Pio. Un pensiero per ogni giorno dell’anno. Shalom, 1999.
– Renzo Allegri: Padre Pio. Man of Hope. Servant Books, 2000.
Pyhän Pion mietelauseita:
– Joskus Herra antaa sinun tuntea ristin painon. Se vaikuttaa sinusta kestämättömältä, mutta sinä kannat sen silti, sillä rakkaudessaan ja laupeudessaan Herra ojentaa kätensä ja antaa sinulle voiman.
– Sen, joka alkaa rakastaa, pitäisi olla valmis kärsimään.
– Hiljaisuus ei ole hyödytön sana, koskaan. Uhraa se joka hetki rakkaudentekona Jeesukselle ja pyydä häneltä anteeksi kaikkea: kaikkea sitä, mikä elämässäsi on voinut loukata häntä, kaikkea, mikä on saattanut puuttua rakkaudestasi häneen.
– Kun kuljet Marian kuvan ohi, sinun pitäisi sanoa: ”Tervehdin sinua, Maria. Tervehdi Jeesusta puolestani.”
– Todellinen sydämen nöyryys on sellaista, että se tuntuu ja toimii enemmän kuin näkyy.