Hyppää sisältöön

Onko kesä kaikille suloinen?

Pääkirjoitus, Fides 5/2023, s. 2. 9.6.2023.

Meille suomalaisille kesän lähestyminen on vuoden parasta aikaa. Pimeys ja kylmyys kaikkoavat, sade ja viima usein vaihtuvat lempeäksi kesäsateeksi ja suorastaan juhlalliseksi myrskyksi. Lomat lähestyvät vääjäämättä, samoin niihin liittyvät järjestelyt. Mieli tekee kuitenkin unohtaa kaikki raskaat asiat, astua kesäsandaaleihin ja olla tekemättä ja ajattelematta oikeastaan mitään, tai ei ainakaan mitään sellaista, josta olisi vaivaa. Tai saahan vaivaakin olla, jos siitä on jotakin iloa. Onneksi toki todellisuus odottaa ja nälkä alkaa kurnia vatsassa aina sopivin väliajoin.

Kaikille tällainen kesä ei kuitenkaan koita kesäkuukausina jos kohta ei muulloinkaan. Ei tarvitse kuin ajatella tilannetta Ukrainassa. Ei tarvitse kuin katsoa inflaation vaikutuksia monien ihmisten elämässä. Ei tarvitse kuin vähän kääntää päätä ja nähdä, että niin materiaalista kuin hengellistäkin apua tarvitsevia on ympärillämme paljon. Sen sijaan, että keskittyisimme kesälomallamme vain omaan rentoutumiseemme (sinänsä ehkä ansaittuun), voisimme ehkä miettiä, miten voisimme auttaa läheisiämme, niitä, jotka eivät ole niinkään onnekkaita kuin me. Ehkä kesälläkään ei pitäisi kokonaan “vetää kaihtimia alas” ja olla välittämättä, mitä naapurissa tapahtuu.

On lisäksi monia sellaisia asioita, isojakin, jotka eivät pysähdy kesähelteilläkään. Otetaan joitakin esimerkkejä.

Sota Ukrainassa: Sotaa käydään joka päivä kesälläkin. Ihmisiä – sotilaita ja siviilejä – kuolee, tärkeitä ja kalliita rakenteita tuhotaan, vihaa kylvetään. Venäjän järjetön ja turha hyökkäyssota eristää Venäjän ja leimaa venäläiset vuosiksi tai vuosikymmeniksi vähintäänkin läntisen maailman yhteydestä. Se ei hyödytä ketään. Katso myös uutinen sivulla 4.

Hallitusneuvottelut: Neuvotteluissa on esitetty, että terveydenhuollon henkilöstöllä olisi oltava oikeus kieltäytyä eettisin perustein raskauden keskeytyksestä. Tämä toive on valtavalla kohinalla jo ehditty tuomita ja hylätä. Miksi? Samanlainen oikeus on voimassa suurimmassa osassa sivistynyttä, demokraattista maailmaa, jossa kunnioitetaan ihmisten vakaumuksia. Selkokielellä: se, että yksi lääkäri tai hoitaja ei omantunnon syistä halua osallistua aborttiin, ei muuta abortin oikeudellista asemaa mihinkään suuntaan. Keskustelua siitäkin toki pitäisi käydä, mutta se on toinen asia.

Seurakuntien ja hiippakunnan talous: Inflaatio ja muut seikat rasittavat myös seurakuntien ja hiippakunnan taloutta, niin kuin voimme lukea tilinpäätöksestä tämän lehden sivuilta 14–15. Ilouutinen on se, että vihdoin on avautunut mahdollisuus kaikille kirkon ystäville tukea seurakuntien ja hiippakunnan projekteja hiippakunnan yhteisen rahankeräysluvan avulla. Näin me voimme osallistua itse ja saada myös ulkopuolisia kirkon ystäviä osallistumaan helpommin monien välttämättömien remonttien tai muiden projektien tukemiseen, juuri nyt esimerkiksi avustamalla hiippakunnan nuorten matkaa maailman nuortenpäiville Portugaliin. Lisätietoa osoitteessa katolinen.fi/avustukset.

Toivottavasti kesä antaa meille mahdollisuuden etsiä ja kuunnella rukouksessa Jumalan tahtoa ja yhä paremmin seurata hänen esimerkkiään myös siinä, että hän antaa anteeksi syntisille ja ulottaa rakkautensa jokaiselle tarvitsevalle. Tässä hengessä toivotan hyvää kesää kaikille Fideksen lukijoille.

Marko Tervaportti

Jaa somessa:


Muut aihepiirit