Missä ”me” olemme?

Pääkirjoitus, Fides 6/2022 (5.8.2022), s. 2.

Tulkaa Köyliöön. Tulkaa hiippakuntajuhlaan. Tulkaa Hattulaan, jopa Kökarille. Nämä ovat paikalliskirkkomme – oman hiippakuntamme – yhteisiä tapahtumia, vanhoja traditioita. Ikävä kyllä joskus näyttää siltä, että jokainen niistä on henkitoreissaan. Jo edellisessä lehdessä kirjoitin perhepäivien peruuntumisesta.

En halua olla vain negatiivinen. Uskon siihen, että koska kerran messut kirkoissakin näyttävät taas koronan jälkeen täyttyvän, meidän on mahdollista uudelleen löytää myös se “yhteishenki”, joka jo aikaisemminkin teki eläväksi pienet seurakuntamme, meidän pienen hiippakuntamme.

Tottakai riittää haasteita, joiden yli on onnistuttava puskemaan. Monien seurakuntiemme pieni koko ja koostuminen monista vielä pienemmistä kansallisista ja muistakin ryhmistä ei ole niistä haasteista vähäisin. Piispan puuttuminen ei myöskään auta. Piispan tulemiseen me emme paljon pysty vaikuttamaan paitsi rukouksillamme, mutta moneen muuhun asiaan kylläkin.

Mitä se on, mitä kirkko minulle merkitsee? Onko se vain jotakin minun ja Jumalan välisessä suhteessa olevaa, johon ei oikeastaan kuulu keitään muita ihmisiä? Vai olisiko se kuitenkin se yhteisö – sekä jumalallinen että inhimillinen –, jonka elämään minäkin osallistun vain pienen pienenä rakennuspalikkana tuhansien, miljoonien ja jopa miljardien muiden rakennuspalikoiden kanssa. Jotakin, jossa me kuljemme yhdessä (synodaalisuus) ja jossa me siis emme ole vain itseämme vaan myös toisiamme varten? Olisiko jopa niin, että vaikka meitä palikoita onkin paljon, ei mikään rakennus oikein hyvin pysy pystyssä, jos kaikki tai melkein kaikki palikat ovat poissa?

Jotenkin tuntuu siltä, että meidän on tänä yltiöindividualistisena aikana löydettävä uudelleen toisemme ja nähtävä paremmin, ettei kukaan meistä, eivät papit eivätkä maallikotkaan, pysty yksinään rakentamaan kirkkoa, siihen tarvitaan “meitä”, meitä kaikkia. Joskus kuulee väitteen, että oikeastaan vain papit voivat tehdä asioita kirkossa. Se ei pidä paikkaansa! Älkäämme pelätkö tarjota apuamme, omia taitojamme ja lahjojamme seurakuntamme ja koko kirkon käyttöön. Jokainen voi tehdä jotakin. Silloin ja vain silloin me rakennamme jotakin yhteistä, jotakin suurta ja jotakin myös meitä itseämme kannattelevaa. Ei yksittäinen tiili taloa tee.  

Marko Tervaportti

PS. Kaikki messun lukukappaleet löytyvät nyt netistä osoitteesta katolinen.fi/messun-lukukappaleet.