Valitse Sivu

Loreton litaniaan täydennyksiä

Loreton litaniaan täydennyksiä

Paavi Franciscus on päättänyt lisätä Autuaan Neitsyt Marian litaniaan eli niin sanottuun Loreton litaniaan kolme uutta invokaatiota. Loreton litania lausutaan tyypillisesti pyhän ruusukon rukoilemisen lopuksi.

Nämä invokaatiot sisältävät Neitsyt Marialle vuosisatojen aikana annettuja lisänimiä, jotka kuvastavat kunkin ajan erityisiä tarpeita ja painotuksia. Ne ovat merkki kristittyjen osoittamasta rakkaudesta ja luottamuksesta pyhää Jumalanäitiä kohtaan, jonka puoleen he kääntyvät vaikeuksissaan ja ongelmissaan toivoen, että Jumala auttaisi heitä.

Pyhän isän kesäkuussa tekemän päätöksen mukaan Loreton litaniaan lisätään invokaatio ”Laupeuden äiti (Mater misericordiae)” ”Kirkon äidin” jälkeen, invokaatio ”Toivon äiti (Mater spei)” ”Jumalallisen armon äidin” jälkeen ja ”Siirtolaisten lohdutus (Solacium migrantium)” ”Syntisten turvan” jälkeen.

Edellisen kerran lisäyksiä Loreton litaniaan teki paavi Johannes Paavali II, kun hän lisäsi vuonna 1980 invokaation ”Kirkon äiti” ja vuonna 1995 invokaation ”Perheen kuningatar”. Litania saa nimensä Loreton pyhäköstä Italiasta, jossa sitä lienee käytetty jo 1530-luvulla. Sen hyväksyi virallisesti paavi Sikstus V vuonna 1587.

KATT / Vaticannews / Catholicireland

Kuva: Domenico Ghirlandaio, Laupeuden äiti, Kaikkien pyhien kirkko, Firenze, n. 1472-1473.

– Ruusukkoon ja Loreton litaniaan voi tutustua täällä.

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...