Kristuksen piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa
Kun Kristus oli opetuksellaan ja teoillaan osoittanut olevansa tosi Jumala ja kaikkeuden Herra, hän sanoi opetuslapsilleen lähtiessään ylös Jerusalemiin: Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Hän sanoi, että nämä tapahtumat olivat yhtäpitäviä profeettojen ennustusten kanssa. Hehän olivat ennustaneet hänen kuolemansa, joka oli tapahtuva Jerusalemissa. Pyhät kirjoitukset olivat siis alusta lähtien ennustaneet Kristuksen kuoleman ja sitä edeltävän kärsimisen sekä vielä sen, mitä hänen ruumiilleen tapahtui kuoleman jälkeen, mutta samalla ne kertoivat, ettei hän Jumalana voinut kärsiä eikä kuolla.
Vain ihmiseksitulemisen totuutta mietiskelemällä voimme nähdä, kuinka on oikein ja vanhurskasta tunnustaa nämä molemmat, nimittäin Kristuksen kärsimisen ja sen, ettei hän Jumalana voinut kärsiä. Siitä käsitämme myös syyn, miksi Jumalan Sana astui kärsimykseen, vaikkei hän itsessään voi kärsiä. Muulla tavalla ei ihminen näet olisi voinut pelastua. Sana yksin tiesi sen ja sitten nekin, joille hän tahtoi sen ilmoittaa. Hän tuntee todella kaiken, mikä koskee Isää, kuten Henki tutkii Jumalan syvimmät salaisuudet.
Kristuksen täytyi totisesti kärsiä; hän ei mitenkään voinut välttää sitä, kuten hän itse vakuutti. Siksi hän nimitti ymmärtämättömiksi ja hitaiksi niitä, jotka eivät tienneet, että Kristuksen piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa. Hänhän tuli maailmaan kansansa pelastuksen tähden. Sen vuoksi hän luopui siitä kirkkaudesta, joka hänellä oli Isän luona jo ennen maailman syntyä. Pelastus oli täyttymys, jonka täytyi toteutua meidän elämämme alkuunpanijan kärsimisen kautta. Näinhän Paavali opettaa: Hänen tuli tehdä lastensa pelastaja ja perilleviejä kärsimysten kautta täydelliseksi.
Se kirkkaus, josta ainosyntyinen Poika oli luopunut vähäksi aikaa meidän tähtemme, palautettiin hänelle ristin kautta ihmisruumiissa, jonka hän oli omaksunut. Pyhä Johannes kertoo näet evankeliumissaan, mitä vettä Vapahtaja oikeastaan tarkoitti, kun hän sanoi: Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. Johannes selittää: Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. Hän nimittää kirkkaudeksi kuolemaa ristillä. Kun Herra siis rukoili ennen ristinkuolemaansa, hän pyysi Isältä, että tämä antaisi hänelle sen kirkkauden, joka hänellä oli Isän luona ennen maailman syntyä.
Pyhän piispa Anastasios Antiokialaisen saarnasta (4:1–2), pääsiäisoktaavin tiistain lukupalvelus
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot
Psalmi 24 (Pääsiäisoktaavin tiistain lukupalveluksesta)
Herran on maa ja kaikki mitä siinä on,
maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.
Hän on sen perustanut merien päälle,
kiinnittänyt lujasti virtojen ylle.
Kuka saa nousta Herran vuorelle,
kuka astua pyhään paikkaan?
Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän,
joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa.
Hän saa siunauksen Herralta,
vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta.
Tässä me olemme, kansa joka pyrkii luoksesi,
joka etsii kasvojasi, Jaakobin Jumala!
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!
