Valitse Sivu

Caritas-kuulumiset

Caritas-kuulumiset

Kestävää elämäntapaa Myanmarissa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset globaalisti ovat vakavampia kuin olemme kuvitelleet. Jopa 3,6 miljardia ihmistä on erittäin haavoittuvassa asemassa ilmastokriisin vaikutuksille. Ilmastokriisin vaikutukset ovat siis huomattavasti vakavammat jo valmiiksi heikommassa asemassa oleville erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja pienissä saarivaltioissa. 

Myanmarissa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt jokapäiväisessä elämässä. Esimerkiksi maanviljely on vaikeutunut, kun ennen säännölliset saatteet ovat muuttuneet epäsäännöllisiksi. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat erityisen tuntuvia maaseudulla, jossa ihmiset eivät enää pysty elättämään itseään maataloudella. Ilmastonmuutos ja sen seuraukset ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa. Kun oma elinkeino on säästä riippuvainen, ihmiset muuttavat kaupunkeihin paremman elinkeinon perässä. Työtilanne kaupungeissa on kuitenkin heikko ja monet päätyvät työttömiksi kaupunkiin muutettuaan.

Myanmarin tilanne on muutenkin haastava. Maa on vapautunut vuosikymmenien sotilasdiktatuurista vasta 2010-luvulla. Vuoden 2021 sotilasvallankaappaus hankaloitti tilannetta entisestään ja kansalaisyhteiskunnan tila on pienentynyt huolestuttavasti. 

Suomen Caritas tekee yhteistyötä paikallisen järjestön sekä brittiläisen Catholic Agency for Overseas Development kanssa Myanmarissa. Vuonna 2021 alkanut projekti on Ulkoministeriön rahoittama. Projektin avulla tuetaan nuoria, naisia, yhteisöjen johtajia sekä kansalaisjärjestöjä. Tavoitteena on edistää kestävää elämäntapaa sekä omassa elämässään että yhteisöissään niin, että paikallisten yhteisöjen on helpompaa sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.

Yksi projektista hyötynyt on Naing. Hänen nimensä on muutettu, sillä kansalaisyhteiskunnan tukahduttamisen myötä hankkeen toiminnasta on tullut kiellettyä. Paikalliset järjestöt joutuvat toimimaan osittain salassa. Naing osallistui projektin järjestämään koulutukseen, jossa käsiteltiin erilaisia kestävän elämän muotoja sekä opittiin omavaraisuudesta. 

”Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat vahvasti läsnä yhteisössäni. Opin koulutuksessa paljon kestävästä kehityksestä ja kestävästä elämäntavasta. Koulutus muutti ajatusmaailmaani siitä millaista kehitystä meidän pitäisi edistää. Olen laittanut saamani tiedon ja uuden ymmärryksen käytäntöön, jotta saisin aikaan muutosta sekä yhteisössäni että yhteiskunnassa”, Naign kertoo.

Projekti tuo yhteen eri toimijoita pohtimaan paikallisessa kontekstissa toimivia ja kestäviä käytäntöjä. Jokainen koulutuksiin osallistunut levittää hyviä käytäntöjä omiin yhteisöihinsä. Naing teki myös samoin. Projektiin kuuluneen koulutuksen jälkeen hän on kouluttanut omaa yhteisöään sekä aloittanut erilaisia uusia projekteja. Hänen johdollaan paikalliseen kouluun asennettiin ympäristöystävällinen veden suodatusjärjestelmä. Järjestelmän avulla koulun lapsilla on nyt pääsy puhtaaseen ja laadukkaaseen juomaveteen. 

Järjestelmä oli niin toimiva, että se on asennettu 15 eri kouluun ja suunnitteilla on sen asentaminen seuraavaan 15 kouluun. Naingin johdolla paikalliseen koulutuskeskukseen asennettiin myös aurinkovoimalla toimivat valot sekä rakennettiin kasvihuone, jossa viljellään nyt kasveja yhteisön käyttöön luonnonmukaisin menetelmin.

Projektin myötä paikallinen kumppanijärjestö on kouluttanut jo 116 ihmistä, jotka jatkavat yhteisöidensä kouluttamista. Yhteensä 20 veden suodatusjärjestelmää on jo asennettu hyödyttäen yli 2600 lasta. Lisäksi kotitalouksia on koulutettu erilaisten eläinten kuten kanojen ja vuohien kasvatuksessa hyödyttäen yli 200 perhettä. Projekti päättyy vuonna 2023.

Paras tapa tukea Caritaksen kehitysyhteistyö-hankkeita on ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Lahjoittajaksi voit liittyä Caritaksen nettisivuilla www.caritas.fi.

Samanarvoinen elämäni -valokuvanäyttely kiertää maata 

Caritaksen Samanarvoinen elämäni -näyttely tuo välähdyksiä bangladeshilaisesta arjesta. Näyttelyyn kuuluu lähes kaksikymmentä bangladeshilaisen valokuvaajan GMB Akashin kuvaa ja niihin liittyvää tarinaa.  

Näyttelyssä esillä olevat kuvat tuovat esiin tavallisten bangladeshilaisten arkea. Akash kuvaa arvostavalla tavalla yhteiskuntien reunamille jääviä ihmisiä ja antaa heille mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin. ”Olen tarinankertoja. En vain ota kuvia, vaan haluan kertoa tarinan kuvan takana”, kertoo valokuvaaja GMB Akash. Seuraavat näyttelypaikkakunnat ovat Kuopio, Jyväskylä ja Tampere. 

Kuopio 4. – 15.10.2022, Kuopion pääkirjasto. Tervetuloa näyttelyn esittelyyn juuri ennen purkua 16.10. kello 13 Kuopion pääkirjaston näyttelytilaan.

Jyväskylä 18.10. – 4.11.2022, Jyväskylän pääkirjasto. Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn 17.10. kello 16.

Tampere 3.1. – 21.1.2023, Tampereen pääkirjasto Metso 

Näyttely liittyy Caritaksen Samanarvoinen elämäni -hankkeeseen, johon kuuluu myös oppimateriaali ja sosiaalisen median kampanja. Lue lisää näyttelystä lisää osoitteesta samanarvoinenelamani.org.   

Tervetuloa ostoksille Caritas-kauppaan! 

Kierrätysvaatemyymälässä on runsaasti syysvaatteita! Kaupasta löytyy myös luostarissa tehtyä kosmetiikkaa eli käsivoiteita ja saippuoita.  

Caritas-kauppa on auki osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki, maanantaista perjantaihin kello 10–15. Ystäväkahvilapäivinä 12.10. ja 9.11.2022 kauppa on auki kello 18 asti. 

Verkkokauppamme on aina auki osoitteessa www.caritas.fi/caritas-kauppa. Verkkokaupasta löydät luostarituotteitamme, kuten saippuoita ja käsivoiteita. Kierrätysvaatteita myymme vain kivijalkamyymälässä. 

Tapahtumia 

Caritas on kumppanina Kymppi-hankkeessa, jonka tavoitteena on sitouttaa suomalaiset, kehittyvissä maissa toimivat yritykset toimimaan eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hanke pyrkii osoittamaan, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kaikkien ihmisten yhdenvertainen kohtelu voivat olla yrityksen menestystekijöitä. 

Kymppi-hanke järjestää Tansaniaan keskittyvän maapäivän 10.11.2022. Tapahtumassa keskitytään yritysten liiketoimintamahdollisuuksiin Tansaniassa sekä yritysten ja järjestöjen yhteistyöhön. Tilaisuus järjestetään hybridinä, eli sitä on mahdollisuus seurata myös verkon kautta. Lisätietoa ja ilmoittautuminen tulee myöhemmin näkyville Kymppi-hankkeen sivuille www.hdl.fi/kymppi-hanke. 

Marras-markkinat eli Joulubasaari 

sunnuntaina 20.11. klo 10.30–14.30 Pyhän Henrikin seurakuntasalissa osoitteessa Pyhän Henrikin aukio 1 A. Järjestämme basaarissa arpajaiset. Voit tuoda lahjoituksia arpajaisia varten Caritaksen toimistoon 11.11. asti. Arpajaispalkintojen pitää olla uusia.

Tapahtumia Caritaksen toimistolla 

osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki  

Ystävyyden kahvila kerran kuussa keskiviikkoisin kello 15–17. Loka- ja marraskuun kahvilapäivät ovat 12.10. ja 9.11.2022.  

Hävikkiruuanjakelupäivät lokakuussa ovat 17.10. ja 31.10 klo 15–16. Koronatilanteen vuoksi hävikkiruoanjakelu järjestetään Caritaksen toimiston ulkopuolella. Jonottamaan voi tulla klo 14.50. Ruokakasseja on rajoitetusti noin 30 kpl joka kerralla. 

Tarvitsemme lahjoituksia kotimaantyöhön

Kiitos kaikille, jotka lahjoititte rahaa kesäleirien maksuihin! Syyskaudella keräämme rahaa, jotta pystymme joulun alla antamaan ruokalahjakortteja vähävaraisille. Perheiden ahdinko on viime aikoina lisääntynyt, jolloin tuen tarve kasvaa. Tuellasi pystymme auttamaan!

Voit lahjoittaa joko nettisivuillamme, suoraan tilille tai MobilePayn kautta.

Verkkosivuillamme lahjoitussivu löytyy www.caritas.fi/lahjoita -> valitse kohde -> Kotimaantyö

Lahjoitukset suoraan tilille:

Saaja: Suomen Caritas ry

Tilinumero: FI73 8000 1270 1545 04

Viite: 2325 (kotimaan sosiaalityö)

MobilePay: 95959 (viesti: kotimaa)

Keräyslupa: RA/2022/218

Liity Caritaksen jäseneksi!  

Suomen Caritas tukee kehitysyhteistyöhankkeita Myanmarissa ja Keniassa. Suomessa Caritaksen työntekijät ja vapaaehtoiset tarjoavat sosiaaliohjausta maahanmuuttajille Caritaksen toimistolla. Jäsenet ja kuukausilahjoittajat saavat halutessaan Caritaksen uutiskirjeen, joissa kerrotaan kuulumisia hankkeista sekä muusta Caritaksen toiminnasta. Lue lisää jäsenyydestä osoitteesta www.caritas.fi/liity-jaseneksi.  

www.caritas.fi

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...