Valitse Sivu

Caritas-kuulumiset

Caritas-kuulumiset

Caritaksen syyskausi 

on lähtenyt hyvin käyntiin. Helsingin Meilahden toimipisteessä on kokoontunut Ystävyyden kahvila ja ruuanjako on alkanut.

Kesällä Vaasassa 

alkoi ruuanjako yhteistyössä Caritaksen, Jeesuksen pyhän sydämen kappelin ja Vaasan ruoka-apu ry:n kanssa. Vaasan ruoka-avun logistiikkakeskus toimittaa Vaasan kappelille ruokaa valmiissa pusseissa.

“Kappeli sijaitsee keskustassa ja meillä on useampia vakituisia ruuan hakijoita. Valitettavasti kerran kaksi ihmistä jäi jopa ilman ruokaa”, kertoo ruuanjaossa mukana oleva Caritaksen hallituksen jäsen Pirketta Levón. 

Muutamia seurakuntalaisia on myös vapaaehtoisena logistiikkakeskuksessa pussittamassa ruokia. 

“Meillä on tarkoitus, että ruuanjako Vaasassa olisi jatkuvaa ja säännöllistä. Pyrimme saamaan kappelille ruuanjakoon 2–3 vapaaehtoista joka viikko”, Levón jatkaa. 

Uusi kehitysyhteistyö-hankkeiden koordinaattori 

Caritaksessa on uusi kehitysyhteistyöhankkeiden koordinaattori. Tehtävää aiemmin hoitanut Sara Simonsen muutti perheineen pois Helsingistä. Elokuussa uutena koordinaattorina aloitti Riikka Aartola.

“Odotan, että pääsen tutustumaan Caritaksen yhteistyökumppaneihin Keniassa ja Myanmarissa”, Aartola kertoo.

Caritaksen kaupassa

on tarjolla tuoksuvia saippuoita! Kolme saippuaa maksaa yhteensä 12 €. Heinäkuussa saimme kauppaamme uuden erän nicaragualaista keramiikkaa. Saippuat ja muut luostarituotteet ja keramiikka löytyvät myös Caritaksen verkkokaupasta osoitteesta www.caritas.fi/caritas-kauppa. Kivijalkamyymälässämme Helsingin Kuusitiellä on tarjolla edullisia second-hand -vaatteita. Tervetuloa myös paikan päälle ma-pe kello 10–15!

Tulevia tapahtumia  

Caritaksen vapaaehtoistyö on esillä Meilahti-päivän yrittäjätapahtumassa lauantaina 4.9. kello 11–14. Paikalliset pienyrittäjät esittelevät palvelujaan ja tuotteitaan Meilahden kirkon piha-alueella osoitteessa Pihlajatie 16. 

Ruoka-apua Vaasassa keskiviikkoisin kello 14 osoitteessa Rauhankatu 8 C. Ruokajaon järjestää Vaasan ruoka-apu, Caritas ja Vaasan katolinen kappeli.

Hävikkiruoanjakelu Caritaksen toimistolla Helsingissä joka toinen maanantai 6.9., 20.9. ja 4.10. klo 15–16. Koronatilanteen vuoksi hävikkiruoanjakelu järjestetään Caritaksen toimiston ulkopuolella (Kuusitie 6, Helsinki). Jonottamaan voi tulla klo 14.50. 

Ystävyyden kahvila 

järjestetään Caritaksen toimistolla Helsingissä keskiviikkoisin 15.9., 13.10., 17.11, ja 15.12 kello klo 15–17.

Liity Caritaksen jäseneksi! 

Suomen Caritas tukee kehitysyhteistyöhankkeita Myanmarissa ja Keniassa. Suomessa Caritaksen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat tarjoavat sosiaaliohjausta maahanmuuttajille Caritaksen toimistolla. Jäsenet ja kuukausilahjoittajat saavat halutessaan Caritaksen uutiskirjeen, joissa kerrotaan kuulumisia hankkeista sekä muusta Caritaksen toiminnasta. Lue lisää jäsenyydestä osoitteesta www.caritas.fi/liity-jaseneksi.

www.caritas.fi 

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...