Benedictus XVI 92 vuotta: poimintoja elämäkerrasta
Emerituspaavi Benedictus XVI täyttää tänään 92 vuotta. Suomeksi hänestä ei ole saatavilla elämäkertaa, mutta viime vuonna ilmestyi englanniksi Elio Guerrieron yli 600-sivuinen Benedict XVI: His Life and Thought (Ignatius Press), jonka takakannen suosittelijajoukkoa on vaikea päihittää: paavi Franciscus, kardinaali Arinze, piispa Robert Barron ja George Weigel, Johannes Paavali II:n elämäkerran kirjoittaja. Guerrieron teos on siis selvästi standardielämäkerta Ratzingerista, samoin kuin Weigelin Witness to Hope Wojtyłasta.
Guerrieron kirja on alun perin ilmestynyt italiaksi vuonna 2016. Benedictus XVI on itse lukenut ja hyväksynyt sen, mikä eliminoi räikeiden virheiden mahdollisuuden. Kirja sisältää haastattelun Benedictus XVI:n kanssa, ja esipuheen on kirjoittanut paavi Franciscus. Benedictuksen haastattelu paljastaa, että perimmäinen syy hänen paavinvirasta eroamiselleen oli jet lag! Vuodelle 2013 sovitun Brasilian-matkan aikaerosta toipuminen olisi ollut Benedictukselle liikaa, sen hän huomasi palattuaan Kuubasta vuonna 2012.
Tämän artikkelin puitteissa ei ole mahdollista kovin syvällisesti esitellä Joseph Ratzingerin elämänvaiheita. Poimin sen sijaan emerituspaavin elämästä joitain merkittäviä henkilöitä, tapauksia ja saavutuksia, jotka auttavat hahmottamaan hänen ajattelunsa päälinjoja.
Gottlieb Söhngen ja Damaskinos Papandreou
Kuka oli Ratzingerin välitön teologinen opettaja ja esikuva? Hän oli Gottlieb Söhngen (1892-1971), Ludwig-Maximilians-Universität Münchenin fundamentaaliteologian professori, jonka alaisuudessa Ratzinger valmisteli väitöskirjansa pyhän Augustinuksen kirkkokäsityksestä ja habilitaationsa pyhän Bonaventuran historianteologiasta. Söhngen oli ”seka-avioliiton” lapsi ja oli siksi avoin ekumeenisille kysymyksille. Ratzingerkuvasi myöhemmin Söhngeniä seuraavasti: ”Hän esitti kysymyksiä radikaalisti ja kriittisesti, mutta samaan aikaan hän oli radikaali uskova. Meitä kiehtoi hänessä juuri näiden kahden elementin ykseys.”
Ekumeeninen aktiivisuus ja kriittinen usko leimasivat vahvasti myös Ratzingerin omaa teologista työskentelyä. Ratzinger oli vuosina 1959-1977 teologian professorina useissa saksalaisissa yliopistoissa: Bonnissa, Münsterissä, Tübingenissä ja lopulta pisimpään Regensburgissa. Hän oli erittäin suosittu luennoitsija ja väitöskirjanohjaaja. Hänen tyylinsä oli aivan uudenlainen: hän saattoi sanoa, että pyhä Augustinus tunsi jodlauksen tai että juutalaisten lehtimajajuhla oli ikään kuin Oktoberfest.
Ratzingerin oppilaisiin ja ekumeenisiin ystäviin kuului useita merkittäviä teologeja ja kirkonmiehiä. Yksi heistä oli ortodoksimetropoliitta Damaskinos Papandreou (1936-2011). Ratzinger kirjoitti Damaskinoksen 50-vuotispäivän kunniaksi, että ortodoksisuus oli vaikuttanut hänestä hieman eksoottiselta ja arkaaiselta, kunnes hän tutustui Damaskinokseen: ”Läsnäolosi luennoilla jätti syvän jäljen elämääni. Ennen tunsin ortodoksisuutta kirjoista ja ikoneista [–], mutta vasta henkilökohtaisten kohtaamisten välityksellä [–] siitä tuli vaikuttava voima ajattelussani, uskossani ja elämässäni.”
Arkkipiispasta emerituspaaviksi
Vuosina 1977-1981 Ratzinger toimi Münchenin ja Freisingin arkkipiispana, ja vuonna 1981 hän siirtyi Roomaan Uskonopin kongregaation prefektiksi. Usein on unohdettu, että tässä roolissa hänen tehtävänään oli tavata, kuunnella, neuvoa ja rohkaista Roomassa ad limina -vierailulla käyviä piispoja koko maailmasta. Nämä tapaamiset olivat varmasti yksi syy Ratzingerin paavinvalintaan vuonna 2005. Ratzinger tunnettiin ja häneen luotettiin, ja hän itse tunsi kirkon johtajat ja sen haasteet kaikilla mantereilla. Johannes Paavali II:n sihteeri tunnusti myös, ettei yhtään tärkeää päätöstä Wojtyłan paavikaudella tehty konsultoimatta Ratzingeria.
Ratzingerin prefektikauden kohokohtiin kuuluivat muun muassa Katolisen kirkon katekismuksen julkaiseminen vuonna 1992 ja nimitys Ranskan tiedeakatemian jäseneksi. Kirjamyynneistä tulleet tulot Ratzinger lahjoitti lähes kokonaan nunnaluostareiden hyväksi Saksaan, Itävaltaan ja Italiaan. Ratzingerin yli 50 kirjasta mainittakoon eritoten suomeksikin ilmestyneet Johdatus kristinuskoon, Liturgian henki ja tietysti Jeesus-trilogia, joka oli Ratzingerin pitkäaikainen haave, joka toteutui vasta paavikaudella (2005-2013). Edeltäjänsä esimerkkiä seuraten Benedictus XVI piti tiistait vapaina ja omisti ne Jeesus-projektille.
Pysyviä jälkiä Benedictus XVI:n paavikaudesta ovat mm. vanhamuotoisen messun salliminen (Summorum Pontificum) ja anglikaaniordinaatit (Anglicanorum Coetibus). Benedictus XVI suuntasi katseensa myös sekulaariin maailmaan perustamalla Uuden evankelioimisen neuvoston ja Courtyard of the Gentilesin eli ”Pakanain esipihan”, joka on foorumi uskovien ja ei-uskovien väliselle dialogille. Historiallinen oli tietysti myös päätös siirtyä paavinvirasta ”eläkkeelle”.
Jätettyään paaviuden Benedictus XVI vetäytyi Vatikaanin Mater ecclesiae -luostariin. Kun paavi Franciscus valittiin, hän soitti ensitöikseen Benedictukselle, mutta tämä ei vastannut, sillä hän oli ruudun ääressä odottamassa uuden paavin näkemistä. Guerrieron kirjaa varten antamassaan haastattelussa Benedictus kiittää seuraajaansa, joka on alusta asti antanut hänelle ”ihmeellisen isällis-veljellisen suhteen lahjan”.
Emil Anton
