Pääkirjoitus 29.4.2022, Fides 4/2022, s. 2.
Aivan kuin unessa olemme kulkeneet kaksi viimeistä vuotta, maaliskuusta 2020 näihin päiviin saakka. Nyt koronarajoitukset ovat lopultakin poistuneet ja elämää päästään jatkamaan. Meille vanhemmille ihmisille tämä aika on ehkä tuntunut kahden vuoden tyhjäkäynniltä, jokainen uusi päivä on jollakin tavalla vain toistanut edellisen päivän tapahtumia ja rutiineja.
Koululaisilta ja opiskelijoilta kuluneet kuukaudet, joita on ollut yli pari tusinaa (!), ovat kuitenkin vieneet paljon pois siitä turvallisesta ja rauhallisesta kasvamisesta ja oppimisesta, johon heitä edeltävät vuosikerrat ovat tottuneet ja jonka he olisivat ansainneet. On ollut maskipakkoa, etäopetusta, harrastuskatkoja. Monille kulunut poikkeusaika on ollut henkisesti, varmaankin myös hengellisesti, hyvinkin kuluttava.
Siksi on tärkeää, että astuisimme nyt rohkeasti uudelleen maailmaan ja syleilisimme aurinkoa, ihmettelisimme kevään etenemistä, kuuntelisimme luonnon ja miksei kaupunginkin ääniä, havainnoisimme ympäristöämme ja ylipäänsä elämää. Tutkikaamme tätä kaikkea ei vain vanhojen silmälasien läpi vaan täynnä uutuuden uteliaisuutta.
Kun koronaepidemian vaikeimpina aikoina jo vakuuteltiin siitä, että koronan jälkeen siirryttäisiin jonkinlaiseen uuteen “normaaliin”, niin ehkäpä se ei sittenkään ole muuta kuin uutta heräämistä, sitä, että ylipäänsä huomioisimme ympärillämme olevia ja tapahtuvia asioita, kokisimme iloa pienistäkin hyvistä asioista, nauttisimme taiteesta tai luonnon ihmeellisestä kauneudesta. Sitä, että emme keskittyisi vain itseemme, vaan näkisimme hyvän tekemisen vaikutuksen myös toisissa ihmisissä.
Uneliaista koronakuukausista siirryimme helmikuussa kuitenkin toisenlaiseen painajaiseen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja jatkaa armotonta hyökkäyssotaansa edelleenkin, jo kolmatta kuukautta, välittämättä vähääkään sotatoimien uhreista ja kustannuksista. On “arvokasta ja oikein”, että muistamme rukoilla Ukrainan kansan puolesta, sodan loppumisen puolesta ja oikeudenmukaisen rauhan toteutumisen puolesta. Rukoilu ei kuitenkaan riitä, vaan tämä tilanne kutsuu meitä myös käytännössä auttamaan hätää kärsiviä niin Ukrainassa kuin toki myös muuallakin, muistaen myös sen, että tilastollisesti joka kymmenes Ukrainan pakolainen on katolilainen. Jokaisen tuhannen pakolaisen joukossa voisi siis periaatteessa olla satakin katolilaista. Pitäkäämme huolta siitä, että heidät otetaan varmasti ilolla vastaan seurakunnissa, kunhan heidät vain löydetään.
Meillä on monta syytä katsoa vakavasti tulevaisuuteen. Emme saa unohtaa, että, mitä tahansa tapahtuukin, kristillinen peruskutsumuksemme on pyrkiä aina tulemaan enemmän Jumalan kaltaisiksi, pyhiksi. Siksi voimme olla kiitollisia siitä, että kirkon elämä jatkuu taas ennallaan, kun koronarajoituksista vihdoin on luovuttu. Se tarkoittaa, että voimme käydä rajoituksetta messuissa, ripittäytymässä, osallistua tapahtumiin, retretteihin ja pyhiinvaelluksiin. Edessämme on uusi kesä, olkoon se jo merkki paremmasta maailmanajasta.
Marko Tervaportti
Kannen kuva: Ekumeeninen rukoustilaisuus Ukrainan ja rauhan puolesta 18.4.2022 Senaatintorilla. Kuva: Marko Tervaportti.