Kardinaali Giulio de Medicin vuonna 1517 alttaritauluksi tilaama Transfiguraatio, Kristuksen kirkastuminen, on arvioitu olleen Rafaelin viimeinen maalaus. Tätä maalausta ei voi tarkastella kiinnittämättä huomiota ajan muihin ilmiöihin ja myös muiden taiteilijoiden tekemisiin.
Rafael oli saanut valmiiksi hienon muotokuvan paavi Leo X:stä, ja Medici oli samaan aikaan tilannut maalauksen Lasaruksen herääminen (Raising of Lasarus) Sebastiano del Piombolilta. Rafael ei kuitenkaan halunnut vertailua. Rafael työskenteli hitaasti maalauksen kanssa, mutta työskentely oli hidasta myös osittain siksi, että hänellä oli muita tehtäviä esimerkiksi muinaisen Rooman entistämisen kanssa. Aikaisemmin hänellä oli ollut merkittävä rooli myös arkkitehtuurissa ja siinä hänen suunnitelmissaan oli uutta ollut se, että hän oli kiinnittänyt huomiota myös rakennuksia ympäröivään luontoon. Nyt tämän Transfiguraatio-maalauksen aikana muinaisen Rooman tutkimus sekä muut maalausprojektit olivat työllistäneet hänet maalauksen ohessa.
Transfiguraatio-maalaus oli tavallaan synteesi hänen koko taiteellisesta ajattelustaan. Kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota maalauksen kahden osan välillä: alhaalla olevan tumman ja yläosan valaistun osan välillä. Kaikki tummuus ei ehkä ollut ollut tarkoitettua, sillä Vasarin mukaan Rafael olisi käyttänyt maalia, joka tummenee ajan mukana.
”Teoksessa on Michelangelon yli-inhimillinen, demonisen veistoksellinen näkemys muuntunut vähemmän häkellyttäväksi mutta maalauksellisemmaksi ja dramaattisemmaksi, luonnollisen ja yliluonnollisen valon luodessa mestariteoksen, jossa majesteettisuus ja inhimillisyys yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.” Kuvan yläosan valossa kylpevät seesteiset hahmot ovat vastapaino alaosan tummassa elehtiville hahmoille. ”Tämä vastakkainasettelu tehostaa taulun sanomaa: Vain Kristus voi parantaa maailman vääryydet.”
On kuitenkin niin, että sekä Michelangelo että Rafael kypsimmissä töissään, missä maalausten intuitio tuli tietoisemmaksi, tukivat sellaista olemassaolon tulkintaa, missä maallinen elämä individuaalisuudessaan ja lakkaamattomassa muutoksessa ilmentäisi vain loppumattoman ikuisuuden lyhyttä hetkeä. Vain tämän lyhyen hetken ihminen voi tavoittaa.
Pyhänä lauantaina vuonna 1520 saatiin Transfiguraatio-maalaus valmiiksi ja Rafael oli kuollut edellisenä yönä, 6.4. ja 7.4. välisenä yönä 37-vuotiaana. Vasari kertoo, että syvä suru täytti kaikki, jotka näkivät hänet ja maalauksen.
Ehkä tämä Raamatun kohta oli innoittanut Rafaelia maalaamaan taulun (1. Tim. 3:16):
Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri.
Hän ilmestyi ihmisruumiissa,
Hänet julistettiin vanhurskaaksi hengen voimasta,
Enkelit saivat hänet nähdä,
Hänestä saarnattiin kansoille,
Häneen uskottiin maailmassa,
Hänet korotettiin kirkkauteen.
Marjatta Tarkoma
Lähteet:
- Becherucci Luisa: Raphael and Painting, teoksessa The Complete Work of Raphael
- Castagnoli Ferdinando: Raphael and Ancient Rome, teoksessa The Complete Work of Raphael
- Honour Hugh & Fleming John: Maailman Taiteen Historia, 1994, s. 425.