Valitse Sivu

Rukouksen apostolaatti

Rukouksen apostolaatti

Tammikuun 2022 rukouksen apostolaatin palsta

Jeesus kysyy evankeliumissa : ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk 18:8). Me uskomme, etttä marttyyrien veri samoin kuin Jeesuksen veri huutaa armeliaisuutta. Me kunnioitamme marttyyreita emme sen tähden, että heidät tapettiin, vaan koska he kuolivat samalla tavalla kun Jeesus. Me vietämme Pyhän Stefanoksen juhlaa toisena joulupäivänä eli tapaninpäivänä. Kun hänet oli kivitetty, hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Hän on marttyyri. Nämä tekstit näyttävät meille, että kirkko on oikeasti oma itsensä, kun tulevat vainot, tuska tai ahdistus. Kirkon vastaus on laupeus, armeliaisuus. 

Maailman silmin laupeus on heikkoutta. Meidän uskomme on, että me vielä luotamme Jeesukseen, joka pyytää meitä olemaan heikon leskivaimon kaltaisia. Hän sanoo, että tällaiset menettelyt ovat tehokkaita. Muistatte varmasti kun Krakovassa vietettiin Maailman nuorten päiviä ja pääaiheena siellä oli armeliaisuus, laupeus. Päivien alkaessa me kuulimme uutisen, että Ranskassa kaksi nuorta miestä (toinen heistä oli 19-vuotias) murhasi 80-vuotiaan papin, joka vietti messua. Tapahtuma nostatti esiin kysymyksiä: pitäisikö meidän oikeasti olla armahtavia? Millä tavalla me voimme muuttaa tätä maailmaa? Tämä on uskonkoe, josta Jeesus puhui.

Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.” Joku on sanonut, että lampaan ei tarvitse huolehtia, että sudet voivat syödä sen, sen pitäisi pikemminkin huolehtia, ettei ole suden kaltainen. On suuri riski, että kristityt ovat suden kaltaisia.

Jos haluat olla kuin tämä leskivaimo, sinun on pakko rukoilla loppuun asti. Jos et rukoile lannistumatta, saatat lopussa alkaa etsiä kostoa. Jos haluat olla lammas susien keskellä, sinun on pakko rukoilla. Tämä ei ole passiivisuutta. Tämä tarkoittaa uskomista siihen, että Jeesuksella on totuus. Voimme kokea sen joskus sisäisenä taisteluna. Meidän tulee uskoa, että Jeesuksen vastaus väkivaltaan on tehokasta. Jos et rukoile eli jos sinulla ei ole elävää suhdetta Jeesukseen, voit epäillä, puhuuko Jeesus totta. Maailma sanoo sinulle: älä ole tyhmä ja naiivi. Näytä että olet vahva. Tähän Jeesus taas sanoo: rukoilkaa.

”Jeesuksen rukous” kuuluu: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” Tämä on myös parantava rukous. Minä en näe pahuutta vain ympärilläni, vaan näen myös oman syntini. Minä pyydän anteeksi omia syntejäni ja rukoilen, että Jumala pelastaa minut. Yritän huomata hyvää ympärilläni ja muistan myös omat heikkouteni. Näin rukous on rauhan lähde. En halua vain syyttää muita, vaan ajattelen, mitä voin muuttaa itsessäni. Silloin on helpompi mennä kohtaamaan toinen ihminen ja antaa anteeksi.

 isä Stanisław Zawiłowicz SCJ

Rukoilkaamme…

Tammikuu   

Rukoilemme kaikkien niiden puolesta, joita syrjitään ja vainotaan uskonnon perusteella, jotta heidän ihmisten veljeyteen perustuvat oikeutensa ja arvokkuutensa tunnustettaisiin.

Januari 

Vi ber för alla som utsätts för religiös diskriminering och förföljelse, att deras rättigheter och inneboende värde som kommer från att vara bröder och systrar i människosläktet erkänns.

Helmikuu   

Rukoilemme sääntökuntasisarten ja Jumalalle vihittyjen naisten puolesta ja kiitämme heitä heidän tehtävästään ja rohkeudestaan; voikoot he jatkuvasti löytää uusia vastauksia aikamme haasteisiin..

Februari   

Vi ber för ordenssystrar och gudsvigda kvinnor, vi tackar för deras kallelse och mod, låt dem fortsätta att finna nya svar på vår tids utmaningar.

Tietoja kirjoittajasta

Stanislaw Zawilowicz SCJ

Isä Stanislaw Zawilowicz SCJ on Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalainen. Hän kuuluu Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskuntaan.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...