Syyskuun 2021 rukouksen apostolaatin palsta
Katolisen kirkon katekismus kertoo meille: ”Maailmankaikkeuden kauneus: luodun maailman järjestyneisyys ja harmonia ilmenevät olemisen muotojen erilaisuudessa ja keskinäisissä suhteissa. Ihminen paljastaa niissä vähitellen luonnonlakeja. Ne herättävät tiedemiehen ihailun. Luomakunnan kauneus heijastaa Luojan ääretöntä kauneutta. Sen tulisi herättää kunnioitusta ja saada ihminen alistamaan ymmärryksensä ja tahtonsa Luojalle.” (KKK 341). ”Kaikkien luotujen välillä vallitsee yhteenkuuluvuus, sillä niillä kaikilla on sama Luoja, ja niiden kaikkien suunta on Luojan kunnia.” (KKK 344).
Jo antiikissa tiedettiin, että rakkaus, joka ihailee vain omaa kauneuttaan, johtaa tuhoon. Itsensä ympärillä pyöriminen päättyy kuolemaan. Me kristityt tiedämme sen koska uskomme, että kun Jumala luo ihmiset, hän ei voi muuta kuin rakastaa heitä. Hänen luontonsa on rakastaa, niin kuin auringon luonto on loistaa ja lämmittää. Maailma unohti sen. Jos tietäisimme sen, elämä olisi juhlaa.
Internet sanoo, että 67 prosenttia suomalaisnuorista kokee paljon tai melko paljon epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia.
Nuorten ilmastoahdistus ei poistu sillä, että aikuiset sanovat heille: älkää ahdistuko. Ilmastoahdistus helpottuu sillä, että aikuiset ottavat nuorten ilmastoahdistuksen tosissaan ja alkavat kantaa vastuunsa nuorten tulevaisuudesta.
Katolinen kirkko voi sanoa nuorille ”Me puhumme ja taistelemme samoista syistä, me etsimme rakkautta ja onnellisia”. Me kristityt voimme sanoa maailmalle, että elämää on paljon helpompi ja kauempi kun uskot Jumalaa. Meillä on myös aina mahdollisuus kutsua syvempään pohdintaan. Niin kuin esimerkiksi paavi Benedictus XVI sanoi: ”Ensimmäisenä ekologiana on puolustettava inhimillistä ekologiaa. Se tarkoittaa, että ilman ihmiselämän selkeää puolustamista sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan saakka ja ilman miehen ja naisen avioliittoon perustuvan perheen todellista puolustamista, ilman yhteiskunnan ulkopuolelle tai siinä syrjään joutuneiden puolustamista, ilman kaikkensa menettäneiden ja luonnon katastrofien uhrien muistamista ei koskaan voida puhua aidosta ympäristön puolustamisesta.”
Tällaisessa maailmassa sekä nuoret että vanhat voivat tuntea olonsa turvalliseksi.
isä Stanisław Zawiłowicz SCJ
Rukoilkaamme…
Syyskuu – Yleinen
Rukoilemme, että kaikki valitsisivat rohkeasti yksinkertaisen ja ympäristön kannalta kestävän elämäntyylin, ja iloitsemme nuorista, jotka päättäväisesti sitoutuvat siihen.
September – Universell
Vi ber att vi alla modigt väljer en enkel och hållbar livsstil för miljön, och gläder oss åt de ungas beslutsamma engagemang.
Lokakuu – Lähetystyö
Rukoilemme, että kaikki kastetut osallistuisivat lähetystyöhön antaen todistuksen evankeliumin mukaisesta elämästä.
Oktober – Evangelisation
Vi ber att alla döpta blir engagerade i missionen, genom att vittna om ett liv präglat av Evangeliet.