Reliikkien kohtelusta ja niiden merkityksestä
Vuoden 2017 Helsingin kirjamessuilla osui runsaasta ohjelmatarjonnasta silmiini yksi aihe, joka tuntui kiinnostavalta. Pyhien jäännösten tutkimuksesta keskustelivat Jussi-Pekka Taavitsainen, Aki Arponen ja Georges Kazan. Taavitsainen toimi Turun yliopiston arkeologian professorina vuosina 1995-2017, ja 2000-luvulla hän on erityisesti tutkinut Turun tuomiokirkon keskiaikaisia reliikkejä. Haastateltava Georges Kazan on tutkinut varhaiskristillisiä pyhäinjäännöksiä ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää useiden vuosien ajan, ei todistaakseen reliikkien aitoutta, vaan ymmärtääkseen enemmän niiden alkuperästä ja merkityksestä.
Vuoden 2017 alussa Kazan oli aloittanut kolmivuotiskauden Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (Turku Institute for Advanced Studies). Turun tuomiokirkossa on säilynyt yllättävänkin paljon reliikkejä, eikä ole sanottu, etteikö vieläkin jostakin nurkasta löydy salainen kätkö, johon reformaation tullessa oli piilotettu pyhiä esineitä.
Kazan piti esitelmän viime vuoden lokakuussa myös Studium Catholicumissa, ja aihe kiinnosti useita, kuulijoita ei kuitenkaan tullut niin paljon kuin olisimme toivoneet. Reliikkien tutkimus nykyaikaisin menetelmin on kiehtovaa seurattavaa, varsinkin radiohiiliajoituksessa on kehitytty huimaa vauhtia. Poikkitieteellinen tutkimus antaa erinomaisen kuvan reliikeistä, niiden historiallisesta, poliittisesta, taloudellisesta ja ennen kaikkea hengellisestä merkityksestä, sillä uskoville katolilaisille ne ovat ennen kaikkea keino lähestyä Jumalaa.
Miten reliikkeihin sitten pitäisi suhtautua, miten niitä tulisi käsitellä ja miten toimia loukkaamatta uskovia? Tästä aiheesta professori Lena Liepe (Linné-yliopisto, Växjö, Ruotsi) kutsui koolle Studiumiin joukon arkeologian, taidehistorian ja keskiajan tutkijoita ja muutamia katolilaisia keskustelemaan asiasta. Edustettuina olivat kaikki Pohjoismaat Färsaaria myöten. Ilmeisesti ei aina ole helppoa kertoa tutkimuksesta, jossa kunnioitettu pyhimyksen luu onkin 300 vuotta myöhemmältä ajalta, tai muusta vastaavasta. Toisaalta on tapahtunut myöskin yllätyksiä. Georges Kazan kertoi mm. Bulgarian Sveti Ivanin luostarin alttarin alta löytyneestä Johannes Kastajan luun palasta, joka tutkimuksissa paljastui ainakin olevan peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta jKr. Ja kertoivathan Suomen sanomalehdetkin miten ”joulupukin hauta on löytynyt”, kun Barin piispan Nikolauksen haudasta löydetyt luut osoittautuivat olevan peräisin oikealta ajalta, 300-luvulta.
Oxfordin yliopistossa aloitettu poikkitieteellinen tutkimusryhmä keskittyy reliikkien tutkimiseen, niiden merkitykseen kulttuurisina, historiallisina ja uskonnollisina kohteina. Se pyrkii rakentamaan siltaa tieteen ja uskon välille, eikä se suinkaan ole aina helppoa. Mitä reliikit voivat kertoa meille? Hyvinkin paljon, kun käytetään kaikkia nykytutkimuksen keinoja. Miten vanhoja ne ovat? Mistä ne ovat tulleet ja miten ne päätyivät sinne? Ovatko kaikki saman henkilön nimiin pannut luut todella samasta henkilöstä? Voi olla vaikeaa sanoa hurskaalle sisarelle, että hänen kunnioittamansa pyhimys onkin paljon nuorempi ja saada sitten yllättävä vastaus: ei se mitään, me rukoilemme häntä silti. Hän on auttanut meitä!
Reliikeillä on käyty kauppaa, niillä on ostettu liittolaisia, niillä on ollut suuri vaikutus sekä poliittiseen että ekonomiseen kehitykseen, eikä tätä niiden maallista ominaisuutta voi unohtaa. Toisaalta reliikkeihin liittyy aina, niiden aitoudesta tai epäaitoudesta huolimatta, tietty hengellinen ulottuvuus, jolla ei ole mitään tekemistä maallisen todellisuuden kanssa. Ne ovat meille yhdyssiteenä Jumalaan, suora yhteys uskoon. On epäolennaista, onko haudassa lepäävä pyhimys juuri se, vai onko siihen samaan hautaan myöhemmin haudattu joku muu. On ollut tapana myös panna jonkun toisen vainajan luu tilalle, jos pyhimykseltä on esimerkiksi otettu kyynärluu lahjaksi kuninkaalle. Ehkä silloin se ”hengellisyyden viitta” peittää myös tämän vieraan luun.
Reliikit ovat merkittävä osa yhteistä muistiamme, sanoo Georges Kazan. Ne ovat olennainen osa Euroopan kulttuuriperintöä, ne kertovat miksi ja miten kristinusko levisi niin nopeasti ja mitä reformaation aikaan tapahtui. Kazan korostaakin sitä, että suuri osa tutkimustyön palkitsevuutta on siinä, että pääsee kertomaan työn tuloksista suurelle yleisölle. Tosin siinäkin saattaa olla ongelmia: voidaan pitää lähes pyhäinhäväistyksenä sitä, että niitä yleensä tutkitaan tieteellisin menetelmin. Toisaalta luulöytöihin arkeologiassa suhtaudutaan yleensä kunnioittavasti, koska ne ovat aina joskus eläneen ihmisen jäännökset.
Reliikkeihin liittyy myös suuria tunteita, eikä aina pystytä ymmärtämään ei-uskovien, ei-katolilaisten kiinnostusta reliikkien tutkimukseen. Toisaalta on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää mitä mielenkiintoista on jossakin vanhassa luunpalasessa tai hauraassa kangaspalassa. Kuitenkin ne voivat kertoa meille niin paljon: ihmisyydestä, elämästä ja kuolemasta, historiasta sotineen ja kulkutauteineen, ja ennen kaikkea ihmisten pyrkimyksestä lähemmäs Jumalaa.
Tuula Luoma OP
