Ensi toukokuussa järjestetään eteläisessa Norjassa Oslon lähellä laatuaan kolmannet Pohjoismaiden katoliset perhepäivät. Niihin kutsutaan katolisia perheitä kaikkialta Pohjolasta.
Tapahtuman takana on Pohjoismaiden piispainkokous, Pohjoismaiden katolinen perheneuvosto ja järjestävän hiippakunnan, tässä tapauksessa Oslon hiippakunnan pastoraalityön yksikkö. Aikaisemmin perhepäivät – tai perhekonferenssi – on järjestetty Ruotsin Jönköpingissä vuonna 2010 ja Tanskan Kööpenhaminassa vuonna 2015.
Perhepäivien teema on ”Rakkaus perheessä – kirkon voimavara”. Se on hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeä rakkauden ja uskon yhteyden paikka perhe on. On helppo ymmärtää, että juuri perheessä vallitseva rakkaus on se voimavara, joka tukee kirkon työtä ja tulevaisuutta. Toisaalta elämä perheessä tuo mukanaan monenlaisia haasteita, ja juuri niiden voittamisessa toisten perheiden kokemukset ja ajatustenvaihto toisten katolilaisten kanssa voi olla suureksi avuksi.
Pohjoismaiden katoliset perhepäivät on loistava tilaisuus löytää lisää yhteisyyttä toisten katolisten perheiden kanssa nimenomaan pohjoismaisessa kontekstissa ja samalla vahvistaa omaa ja koko perheen katolista identiteettiä niin, että katolisuutemme säilyisi vahvana sukupolvelta toiselle. (MT)
Tervetuloa Pohjoismaiden katolisille perhepäiville 2020!
Pohjolan katoliset piispat kutsuvat katolisia perheitä kaikista viidestä Pohjoismaasta osallistumaan perhetapahtumaan Haugetunissa, Norjassa. Tapahtuman teema on ”Rakkaus perheessä – kirkon voimavara”.
Vanhemmat, lapset, teinit, isovanhemmat – pienet ja suuret perheet – ovat kaikki tervetulleita neljäksi päiväksi osallistumaan innostaviin keskusteluihin, työpajoihin, rukoushetkiin ja jakamaan perhe-elämän iloja ja haasteita katolisen uskon näkökulmasta. Paikalla on myös useita piispoja rohkaisemassa ja tukemassa meitä.
Haugetunin kansankorkeakoulu sijaitsee maaseudulla Fredrikstadin ja Sarpsborgin kaupunkien välissä. Koulussa on suuri oleskelu- ja ruokailutila, pienehkö kappeli, suuri juhlasali näyttämöineen, elokuvateatteri, askartelutila, liikuntasali, mukavat ulkotilat, lentopallokenttä ja paljon muuta. Suuri metsä monine polkuineen on vieressä, ja meidän on mahdollista käyttää myös läheisen koulun leikkipaikkoja.
Perhepäiville osallistumisen kustannukset ovat seuraavanlaiset: Aikuiset (12+): NOK 1500; lapset (4-11): NOK 750: lapset (0-3): ilmainen. Kirjautumismaksu: NOK 250 per perhe. 1500 Norjan kruunua vastaa noin 152 euroa.
Hinnat sisältävät kolme yötä Haugetunin kouluasuntolassa, kaikki ateriat ja vierailun Fredrikstadin vanhassa kaupungissa ja Pyhän Birgitan kirkossa. Matkakustannukset Fredrikstadiin eivät kuulu hintaan. Fredrikstadin asemalta on kuljetus Haugetuniin.
Majoitus tapahtuu pääosin kahden hengen huoneissa, joissa on suurimmaksi osaksi omat kylpyhuoneet. Lapset voivat saada lisäpatjoja huoneisiin. Vauvat tarvitsevat oman matkasängyn. Nuoriso voi myös majoittua luokkahuoneisiin. Voit tutustua paikkaan osoitteessa www.haugetun.no/internat (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
ILMOITTAUDU perhepäiville pian, sillä paikkoja on vain 200. Ilmoittaudu netissä osoitteessa https://pastoral.no/nordiske-familiedager/ tai kysy lisää osoitteesta nordicfamilydays2020(at)katolsk.no.