Herran ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen väliset päivät (1:2–4)
Rakkaat ystävät! Herran ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen väliset päivät eivät kuluneet hyödyttömästi, vaan niinä päivinä vahvistettiin tärkeitä sakramentteja ja ilmoitettiin suuria salaisuuksia.
Niinä päivinä poistettiin kauhean kuoleman pelko ja ilmoitettiin kuolemattomuus, ei vain sielun, vaan myös ruumiin. Silloin myös Pyhä Henki vuodatettiin Herran puhalluksen kautta kaikkiin apostoleihin, ja ennen muita pyhälle apostoli Pietarille, joka oli saanut taivaan valtakunnan avaimet, uskottiin huolenpito Herran lammaslaumasta.
Niinä päivinä Herra liittyi kahden opetuslapsen matkatoveriksi Emmauksen tiellä. Hälventääkseen meistä kaiken epäilyksen pimeyden hän moitti näiden kahden pelokkaan ja levottoman opetuslapsen hidasuskoisuutta. Uskon liekki alkoi hehkua heidän valaistuissa sydämissään, ja kun Herra selitti heille kirjoituksia, heidän kylmät sydämensä syttyivät paloon. Kun Herra aterialla mursi leivän, hänen pöytäkumppaniensa katseet kirkastuivat. Heidän silmänsä avautuivat näkemään, miten heidän ihmisluontonsa oli kirkastettu, ja tästä syystä heidän ilonsa oli paljon suurempi kuin kantavanhempiemme häpeä heidän tehtyään syntiä.
Rakkaat ystävät, koko tämän ajan, joka kului Herran ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen välillä, Jumalan kaitselmus piti tätä päämääränään: hän opetti ja johdatti omiensa silmät ja sydämet tuntemaan, että Herra Jeesus Kristus, joka oli todella syntynyt, kärsinyt ja kuollut, oli myös todella herätetty kuolleista.
Siksi autuaat apostolit ja kaikki opetuslapset, jotka olivat järkyttyneet ristin perikadosta ja epävarmoja uskossaan ylösnousemukseen, saivat totuuden nähdessään voimaa ja rohkeutta, niin etteivät he Herran noustessa taivaan korkeuksiin tunteneet mitään surua vaan päinvastoin täyttyivät suuresta ilosta.
Suuri ja sanoin kuvaamaton oli todellakin ilon aihe, kun ihmissuvun luonto tämän pyhän joukon katsellessa nousi arvokkuudessa kaikkien taivaallisten olentojen yläpuolelle, yli kaikkien enkelten arvoasteiden, arkkienkeltenkin yläpuolelle. Eikä se noustessaan kohdannut mitään rajaa tai estettä, kunnes ikuinen Isä kutsui sen valtaistuimelle yhdistymään hänen kirkkauteensa, jonka luontoon ihmisluonto oli yhdistynyt Pojassa.
Responsorium
Minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen sitten takaisin.
– Minä noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen, halleluja.
Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.
– Minä noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen, halleluja.
.
(Pääsiäisajan VI viikon keskiviikon lukupalveluksesta, toinen lukukappale.)
.
Pyhä Leo I tai Leo Suuri oli katolisen kirkon 45. paavi vuosina 440–461. Lisänimen ”Suuri” hän ansaitsi kirkon ykseyden puolesta tekemästään aktiivisesta työstä. Hän kutsui koolle 4. ja 5. ekumeenisen kirkolliskokouksen ja määritteli tarkemmin lihaksitulemisen salaisuuden sisältöä. Hänet muistetaan myös paavina, joka onnistui estämään hunnikuningas Attilan etenemisen Roomaan. Hänet nimitettiin kirkonopettajaksi vuonna 1754.