Hyppää sisältöön

Paavi rukoilee Kanadan lastenkodissa kuolleiden puolesta

Angelus-rukouksen jälkeen sunnuntaina 5.6.2021 paavi Franciscus muisti kanadalaisessa lastenkodissa epäselvissä olosuhteissa kuolleita ja joukkohaudasta löydettyjä lapsia. 

”Rakkaat veljet ja sisaret, huolestuneena seuraan uutisia Kanadasta, jossa on löydetty 215 lapsen jäännöksiä. He olivat koululaisia Kamloopsin intiaanireservaatin koulussa Brittiläisessä Kolumbiassa. Liityn yhteen Kanadan piispojen ja koko Kanadassa toimivan katolisen kirkon kanssa ja lausun osanottoni Kanadan kansalle, joka on traumatisoitunut tästä järkyttävästä uutisesta. Tämä surullinen löytö terävöittää tietoisuuttamme menneisyyden kivuista ja kärsimyksistä. Kanadan poliittiset ja uskonnolliset vaikuttajat tekevät jatkossa tiiviistä yhteistyötä, jotta saataisiin valoa tähän murheelliseen tapahtumaan ja voitaisiin nöyrästi astua sovinnon ja parantumisen tielle.”

Paavin mukaan nämä vaikeat ajat ovat ”voimakas kutsu meille kaikille” irtautua vanhasta ”kolonialisoivasta mallista”, millä hän viittasi myös ”tämän päivän ideologiseen kolonisaatioon”. Hän kannusti ”vuoropuheluun rinta rinnan, toista kunnioittaen ja Kanadan kaikkien tytärten ja poikien oikeuksien ja kulttuuristen arvojen tunnustamiseen”.

”Me uskomme Herran haltuun kaikkien niiden lasten sielut, jotka ovat kuolleet Kanadan sisäoppilaitoksissa, ja rukoilemme Kanadan alkuperäiasukkaiden surevien perheiden ja yhteisöjen puolesta.”

Kamloopsin sisäoppilaitos oli yksi 139 niin sanotusta uudelleenkasvatuskodista Kanadassa. Niitä ylläpitivät sekä valtio että eri kristilliset yhteisöt. Niihin sijoitettiin vuosien 1863 ja 1998 välissä yli 150 tuhatta alkuperäisasukkaiden lasta. Usein he eivät saaneet puhua siellä edes omaa äidinkieltään ja muutenkin lapsia kohdeltiin joissakin laitoksissa ilmeisen huonosti. Viranomaiset tutkivat tapahtumia.

KATT / Vaticannews / CCCB

Jaa somessa:


Muut aihepiirit