”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta”
Pyhän isän puhe Apostolisesta palatsista ennen Angelusta lauantaina 15.8.2020 Pietarinkirkon aukiolle kokoontuneille uskoville ja pyhiinvaeltajille.
Rakkaat veljet ja sisaret, hyvää huomenta!
Kun ihminen astui kuun pinnalle, hän lausui kuuluisat sanat: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, jättiläisharppaus ihmiskunnalle.” Sen seurauksena ihmiskunta oli saavuttanut yhden historiallisen tavoitteensa. Mutta tänään me vietämme Neitsyt Marian taivaaseen ottamisessa loputtoman paljon suurempaa valloitusta. Madonna on astunut paratiisiin: hän ei mennyt sinne vain hengessä, vaan myös ruumiillisesti, kokonaisuudessaan. Tämä Nasaretin pienen Neitsyen askel oli ihmiskunnalle jättiharppaus eteenpäin. Kuuhun meneminen palvelee meitä vain vähän, mikäli me emme elä maan päällä toistemme veljinä ja sisarina. Kuitenkin se, että yksi meistä elää taivaassa ruumiineen, antaa meille toivoa: ymmärrämme olevamme arvokkaita, että meidän on tarkoitus nousta kuolleista. Jumala ei anna ruumiidemme kadota tyhjyyteen. Jumalan kanssa mitään ei ole menetetty! Mariassa tavoite on jo saavutettu ja silmiemme edessä näkyy matkamme syy: ettemme tavoittelisi tämän maailman asioita, jotka katoavat, vaan että saavuttaisimme taivaassa olevan kotimaamme, joka on ikuinen. Neitsyt Maria on tähti, joka johdattaa meitä; hän meni sinne ensin. Hän, niin kuin kirkolliskokous opettaa, loistaa ”täällä maan päällä vaeltavan Jumalan kansan … varman toivon ja lohdutuksen merkki[nä]” (Lumen gentium, 68).
Minkä neuvon meidän Äitimme antaa meille? Tänään evankeliumissa hän sanoo ensimmäiseksi: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta” (Luuk. 1:46). Me olemme jo tottuneet kuulemaan nämä sanat, emmekä siksi enää kiinnitä huomiota niiden merkitykseen. ”Ylistäminen” (magnificare) tarkoittaa kirjaimellisesti ”suureksi tekemistä”, suurentamista. Maria ”suurentaa Herraa” – ei ongelmia, joita häneltä ei tuolloin puuttunut, vaan Herraa. Kuinka usein me sen sijaan annammekaan vaikeuksiemme hukuttaa meidät ja pelkojemme ottaa meidät valtaansa! Neitsyt Maria ei tee niin, koska hänen elämänsä suurten asioiden joukossa Jumala on ensimmäisenä. Tästä Magnificat saa alkunsa, tästä syntyy ilo: ei se synny ongelmien puutteesta, sillä niitä tulee ennemmin tai myöhemmin, vaan ilo syntyy Jumalan läsnäolosta, Jumalan, joka auttaa meitä ja on meitä lähellä. Sillä Jumala on suuri, ja ennen muuta hän katsoo pieniin. Me olemme hänen rakkautensa heikko kohta: hän katsoo ja rakastaa pieniä.
Itse asiassa Maria tunnustaa olevansa pieni ja ylistää siksi niitä suuria tekoja, joita Herra on tehnyt hänelle. Mitä ne ovat? Aivan ensimmäiseksi odottamattoman elämän lahjan: Maria on neitsyt ja tulee silti raskaaksi; ja myös Elisabet, joka oli jo vanhempi, odottaa lasta. Herra saa aikaan ihmeellisiä asioita niiden kanssa, jotka ovat pieniä, niiden, jotka eivät kuvittele olevansa suuria vaan antavat elämässään runsaasti tilaa Jumalalle. Hän lisää laupeuttaan niitä kohtaan, jotka luottavat häneen, ja korottaa alhaiset (nöyrät). Tästä Maria ylistää Jumalaa.
Voimme kysyä: Entä me – muistammeko ylistää Jumalaa? Kiitämmekö häntä niistä suurista teoista, joita hän tekee meille? Jokaisesta päivästä, jonka hän antaa meille, koska hän rakastaa meitä ja antaa meille hellyydessään anteeksi? Ja siitäkin, että hän on antanut meille oman Äitinsä, veljistä ja sisarista, jotka hän on pannut meille matkaseuraksi, tai siitä, että hän on avannut meille taivaan? Kiitämmekö tai ylistämmekö me Jumalaa tästä kaikesta? Jos unohdamme sen, mikä on hyvää, sydämemme kutistuu. Mutta jos me Marian tavoin pidämme mielessämme ne suuret teot, joita Herra tekee, jos edes kerran päivässä ”suurentaisimme” häntä, silloin astuisimme suuren askeleen eteenpäin. Sanoisimme kerran päivässä: ”Ylistän Herraa”, tai: ”Kiitetty olkoon Herra”, sillä se on lyhyt ylistysrukous. Se on Jumalan ylistämistä. Tämän lyhyen rukouksen avulla meidän sydämemme laajenee ja ilomme kasvaa. Pyytäkäämme Neitsyt Marialta, taivaan portilta, armoa, että osaisimme aloittaa jokaisen päivän kääntämällä katseemme taivaseen, kohti Jumalaa, sanoaksemme hänelle: ”Kiitos!”, niin kuin pienet sanovat suurille. ”Kiitos.”
Paavi Franciscus
EVANKELIUMI
(Luuk. 1:39-56)
Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hän on korottanut alhaiset.
Niinä päivinä Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”
Silloin Maria sanoi: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.”
Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.
Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.
