Kukkien avulla antisemitismiä vastaan
Marraskuisena iltana Helsingin Kampissa sijaitsevan juutalaisen synagogan eteen on pakkautunut toistasataa ihmistä. Mukana on myös muutama poliisiauto, jotka tarkkailevat tilannetta kauempaa kadun päästä. Tilanne näyttää ensi katsomalta karulta ja jopa huolestuttavalta, mutta synagogaa lähestyessä ihmisjoukko vaikuttaakin lämminhenkiseltä ja ilmassa kuuluu iloista puheensorinaa. Pimeässä voi erottaa vastaantulevien ihmisten juutalaisia kipa-päähineitä kuin myös ortodoksisia, mustia papinkaapuja.
On alkamassa ortodoksisen kirkon nuorten ja nuorten aikuisten organisoima solidaarisuuden osoitus juutalaiselle yhteisölle. Tarkoituksena on kukittaa synagogan aita. Paikalle on kutsuttu nuoria myös islamilaisista, katolisista ja evankelis-luterilaisista seurakunnista, mutta joukko koostuu laajalti eri-ikäisistä ihmisistä.
Vain reilua viikkoa aiemmin synagoga pääsi jälleen uutisotsikoihin siihen kohdistuneen ilkivallan takia. Tuntemattomat tekijät liimasivat antisemitistisiä ”Jude”-tekstillä varustettuja Daavidin tähden muotoisia tarroja synagogan seinään ja Israelin suurlähetystön läheisyyteen marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä. Perinteisesti yö muistetaan holokaustin vuonna 1938 aloittaneena, kristalliyö-nimitystä kantavana väkivallan aaltona.
Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuspäällikön mukaan samanlaisia tarroja ilmestyi tänä vuonna kristalliyön tuntumassa myös muihin synagogiin Pohjoismaissa, kertoo Helsingin Sanomat. Vastaavanlainen ilkivalta onkin valitettavasti yhä yleisempää sekä Suomessa että maailmalla.
Antisemitismi on lisääntynyt
“Jos asian esittää tiivistetysti, ei 2010-luvun kaltaista vuosikymmentä ole toisen maailmansodan jälkeen ollut – antisemitismi on lisääntynyt hälyttävästi sekä Suomessa että Euroopassa. Antisemitismin lisääntyminen näkyy sekä tilastoissa että juutalaisten kasvavana turvattomuuden tunteena”, toteaa antisemitismiä tutkiva teologian tohtori Paavo Ahonen.
Lämpimästä tunnelmasta huolimatta paikalle saapuneet juutalaisen seurakunnan jäsenet allekirjoittavat väitteen ja kertovat, että ennakkoluulot tuntuvat vain vahvistuneen ajan myötä.
“Olen ollut tämän seurakunnan jäsen ihan pienestä tytöstä asti ja en muista lapsuudessani kokeneeni minkäänlaista syrjintää. Omat lapseni ovat nyt kaikki muuttaneet jo ulkomaille, mutta heidän kauttaan jouduin kokemaan ennakkoluuloja ja syrjintää” , kertoo Aviva Nemes-Jalkanen.
Nemes-Jalkasen mieleen on jäänyt kerta, kun hänen 11-vuotiaan poikansa jalkapallojoukkueen kapteeni oli vastapuolen poikajoukon toimesta lyöty maahan ja pahoinpidelty pelin jälkeen.
“Teimme tapauksesta valituksen Palloliittoon asti ja saimme läpi uuden painotuksen siitä, ettei ketään voida syrjiä sen takia, että hänellä on erilainen uskonto tai tausta”, Nemes-Jalkanen kertoo.
“Minusta se on aivan absurdia, että ihmiset luokittelevat toisiaan vihollisiksi sen perusteella, mitä uskontoa nämä edustavat. Me olemme kaikki sisältä aivan samanlaisia.”
Ennakkoluuloihin ja uhkiin on vastattava
Myös synagogan eteen kokoontuneen väkijoukon keskuudessa puhutaan ennakkoluuloihin vastaamisesta. Tapahtuman virallisessa osiossa puhuvat juutalaisen ja ortodoksisen seurakunnan edustajat, Israelin suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg sekä ulkoministeri Pekka Haavisto, joista kaikki ottavat omalla tavallaan kantaa Suomessa esiintyvään antisemitismiin.
“Pahoja asioita on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Merkittävää on se, miten me reagoimme pahuuden edessä. Olen täysin yllättynyt, että näen tänään niin paljon ihmisiä eri taustoista täällä, tämä on hyvin tärkeää” , toteaa yli tuhathenkisen Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik.
Israelin suurlähettiläs Segev-Steinberg nostaa esille omassa puheenvuorossaan Winston Churchillin vuonna 1948 lausuman ajatuksen:
“Ne, jotka epäonnistuvat oppimaan historiasta, ovat tuomitut toistamaan sen.”
Churchill lausui kyseiset sanat kolme vuotta Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Vuosina 1939-1945 yli kuusi miljoonaa juutalaista kuoli natsi-Saksan perustamilla keskitysleireillä Saksassa ja Puolassa. Segev-Steinbergillä on oma henkilökohtainen yhteytensä sota-ajan tapahtumiin: hän on kahden holokaustista selvinneen juutalaisen lapsi.
Onko historiasta opittu mitään?
Toisen maailmansodan tapahtumat ovat monille Suomenkin juutalaisille läheinen ja kipeä aihe. Sota-ajan juutalaisvastaisuus on jäänyt vanhempien ja isovanhempien muistojen kautta elämään yhteisön pariin. Muistot ovat kuitenkin muuttumassa askel askeleelta jälleen eletyksi todellisuudeksi antisemitismin kasvaessa. Lisääntyvän väkivallan ja uhkailun edessä voidaankin kysyä, onko historiasta opittu mitään?
Tutkija Paavo Ahosen mielestä yksi sisällöllisesti surullisimmista uusista piirteistä on Suomessakin lisääntynyt holokaustin kieltäminen:
“Juutalaisvastaiset äärikansallismieliset piirit ovat omaksuneet kansainvälisen holokaustin kieltämisen ensimmäisen muodon eli juutalaisten kansanmurhan ja siihen liittyvän tutkimustiedon asettamisen epäilyksen alaiseksi.”
Sota-ajan historiaa on alettu muokata ja faktoja kyseenalaistaa äärioikeistoideologien kautta. Ahosen mukaan ilmiössä on kyse siitä, että ajatellaan, ettei holokaustia ole koskaan tapahtunut tai uskotaan sen toteutuneen eri tavalla, mitä tutkimus on kuvannut. Ilmiön nostaessa päätään ovat samaan aikaan myös erinäisten uusnatsikulkueiden määrä lisääntynyt Suomessa. Holokaustin kieltämisilmiön kautta voidaan huomata, kuinka Churchillin 70 vuotta sitten lausumien sanojen takana piilenyt huoli on kenties sittenkin ollut aiheellista.
Antisemitismin juuret syvällä historiassa
Ahosen mukaan antisemitismillä on nykyään erilaisia ilmenemismuotoja, jotka nousevat erilaisista ideologioista ja taustoista. Eräs tyypillinen ilmenemismuoto, joka Ahosen mukaan nousee historiassa aina uudelleen esiin, ovat juutalaisvastaiset salaliittoteoriat, jotka ovat taas viime vuonna nostaneet kannatustaan. Tämä osa ilmiöstä liittyy Ahosen mukaan populismin, voimakkaan kansallismielisyyden ja äärioikeiston nousuun.
Yleisesti ottaen näissä salaliittoajatuksissa kyse on siitä, että juutalaisia syytetään vääränlaisesta vallankäytöstä talouden ja median saralla.
“Uutena, tosin vielä erittäin marginaalisena piirteenä näihin käsityksiin on liitetty niin sanottu väestönvaihtoteoria, jonka mukaan Euroopan valkoista väestöä oltaisiin korvaamassa afrikkalaisella ja Lähi-idästä tulevalla väestöllä. Tämänkin prosessin on koettu jollain lailla vahvistavan juutalaisten kansainvälistä valta-asemaa” , Ahonen kertoo.
Nykyään juutalaisvastaisuus yhdistyy Ahosen mukaan yhä useammin Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin:
“Israelin epäoikeudenmukaisiksi koetuista toimista syytetään helposti kaikkia juutalaisia ja unohdetaan, että myös monet juutalaiset suhtautuvat kriittisesti näitä toimia kohtaan.”
Monet muslimit kokevat Israelin voimatoimien olevan hyökkäys kaikkia muslimeja vastaan, ja Ahosen mukaan Lähi-idässä jyrkkä antisemiittinen propaganda on löytänyt otollista maaperää.
“Näiden asenteiden kulkeutuminen Eurooppaan, siirtyminen sukupolvelta toiselle ja konkretisoituminen teoiksi on huolestuttavaa ja vaatisi ehdottomasti enemmän huomiota esimerkiksi kotouttamistoiminnassa” , Ahonen pohtii.
Kello lähenee seitsemää synagogan edustalla viimeisen puheenvuoron loppuessa. Ihmisjoukon alkaessa tehdä lähtöään kellertävää valoa heijastavat katulamput jäävät valaisemaan satoja valkoisia, punaisia ja vaaleanpunaisia kukkia synagogan aidassa. Kukkien väliin jäävät metalliaidan aukot tuovat automaattisesti mieleen dialogin haasteet ja vaikeuden rakentaa suhteita yhteisymmärryksessä. Osa kolmen eri uskontokunnan edustajista jää kuitenkin vielä hetkeksi keskustelemaan keskenään kukkien koristaman aidan eteen. Pelon ja uhkien aikakaudella näkymässä on jotain hyvin lohduttavaa.
Suomessa asuvalle 1500 hengen juutalaisväestölle antisemitismi pysyy aitona uhkana. Marraskuisen illan tapahtuma päättyykin Malminkadun puolelle aitaa: ihmisten pyytäminen sisään ei turvallisuuteen vedoten ole seurakunnalle mahdollista. Eri uskontokuntien edustajat ja niihin kuulumattomat vaihtavat kadulla vielä viimeisiä sanoja ja lähtevät paikalta takaisin omiensa pariin. Jäljelle jäävät vain metalliaita, kukat ja katulampun sinnikäs valo.
Aino Salmi ja Iida Leinonen
