Paaston IV sunnuntain (Laetare)
lukupalveluksen toinen lukukappale:
Kristus on tie valoon, totuuteen ja elämään
Herra sanoi lyhyesti: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Näihin sanoihin sisältyy toisaalta käsky ja toisaalta lupaus. Noudattakaamme hänen käskyään, ettemme julkeasti pyytäisi häneltä sellaista, mitä hän on luvannut, ja hän sanoisi meille tuomiopäivänä: Oletko tehnyt sen, mitä olen käskenyt, kun nyt pyydät sellaista, mitä olen luvannut? Mitä sitten olet käskenyt, oi Herra, Jumalamme? Hän vastaa sinulle: Että seuraat minua. Olet pyytänyt neuvoa elämää varten. Mitä elämää, ellei sitä, josta on sanottu: Sinun luonasi on elämän lähde?
Ryhtykäämme siis heti työhön, seuratkaamme Herraa. Irrottakaamme kahleet, jotka estävät meitä seuraamasta häntä. Mutta kuka pystyisi avaamaan sellaiset siteet, ellei hän auta meitä, josta on sanottu: Sinä olet katkaissut kahleeni? Toinen psalmi sanoo hänestä: Herra päästää vangitut kahleista, hän nostaa maahan painetut jaloilleen.
Mitä sitten seuraavat ne, jotka on vapautettu ja nostettu jaloilleen, elleivät sitä valoa, jonka he kuulevat sanovan: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä? Herra antaa sokeille näön. Veljet ja sisaret, nyt meidän silmämme saavat näkönsä uskon silmävoiteella. Aikoinaan hän sekoitti sylkeään maahan ja voiteli miehen, joka oli syntynyt sokeana. Myös me, Aadamin lapset, olemme syntyneet sokeina ja tarvitsemme häntä, joka valaisee meidät. Hän sekoitti sylkeä maahan: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Hän sekoitti sylkeä maahan, sillä oli ennustettu: Totuus versoo maasta. Hän itse sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä.
Totuudesta tulemme nauttimaan, kun näemme hänet kasvoista kasvoihin, sillä tämäkin on meille luvattu. Kukapa rohkenisi toivoa sellaista, mitä Jumala ei ole nähnyt hyväksi luvata tai antaa?
Näemme kasvoista kasvoihin. Apostoli sanoo: Nyt tietämisemme on vajavaista. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Ja apostoli Johannes lisää kirjeessään: Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Tämä on suuri lupaus.
Jos rakastat, seuraa häntä. Sinä sanot: Rakastan, mutta kuinka seuraan? Jos Herra, sinun Jumalasi, olisi sanonut sinulle: “Minä olen totuus ja elämä”, niin sinä ikävöidessäsi totuutta ja kaivatessasi elämää varmasti etsisit tietä saavuttaaksesi ne. Sanoisit itsellesi: totuus on suuri asia, elämä on suuri asia. Jospa sieluni vain löytäisi keinon, jolla ne voisi saavuttaa!
Etsitkö sinä tietä? Kuuntele Herraa, joka sanoo ensiksi: Minä olen tie. Ennen kuin hän sanoi, minne sinun pitää lähteä, hän antoi ohjeen, mitä kautta sinun tulee kulkea. Hän sanoi: Minä olen tie. Minne se johtaa? Totuuteen ja elämään. Ensin hän näytti tien, jota pitää kulkea, ja sitten päämäärän, johon tulee pyrkiä. Minä olen tie, minä olen totuus, minä olen elämä. Pysyessään Isän luona hän on totuus ja elämä, pukiessaan ylleen lihan hänestä on tullut tie.
Ei sinulle sanota: “Ponnistele löytääksesi tie, jotta pääset totuuteen ja elämään.” Sellaista kehotusta ei sinulle anneta. Sinä laiska, nouse! Tie itse on tullut sinun luoksesi ja herättänyt sinut unesta. Jos hän on saanut sinut hereille, nouse ja kävele!
Kenties sinä yrität kävellä, mutta et pysty, koska jalkasi ovat kipeät. Mistä syystä ne ovat kipeät? Onko niiden täytynyt juosta pitkin ahneutesi epätasaisia polkuja? Jumalan Sana on kuitenkin parantanut myös rammat. Sinä ehkä vastaat: Jalkani ovat kyllä terveet, mutta en näe itse tietä. Mutta sokeillekin hän on antanut näön.
Pyhän piispa Augustinuksen Johanneksen evankeliumin selityksestä (34:8–9)