Tämän vuoden aikana katolisessa kirkossa on valmisteltu kahta erilaista synodia, jotka ovat herättäneet kiistoja jo valmisteluvaiheessa.
Piispainsynodi Amazoniasta
Roomassa on juuri alkanut Amazonian alueen piispainsynodin kokous (6.-27. lokakuuta 2019), teemana ”Amazonia: uusia teitä kirkolle ja kokonaisvaltaiselle ekologialle”. Synodissa on 185 äänivaltaista osallistujaa, sen puheenjohtajana toimii luonnollisesti paavi Franciscus ja pääsihteerinä piispainsynodin pääsihteeri, kardinaali Lorenzo Baldisseri. Mukana on paavin nimeämiä edustajia, Amazonian alueen piispoja, kuurian osastojen johtajia, sääntökuntien esimiehiä, asiantuntijoita ja tarkkailijoita. Synodin on tarkoitus keskustella mm. pappiskutsumusten puutteesta, ekologisista haasteista ja evankelioimisen esteistä. Alueen väestöä, erityisesti alkuperäiskansoja, alueen rikasta biodiversiteettiä ja vakavaa metsäkriisiä koskevat kysymykset ylittävät tuon kirkollisen alueen rajat ja koskettavat koko kirkkoa ja myös maapallon tulevaisuutta. Pappispula on vakava kysymys, Amazonian alueella tuhannet yhteisöt ovat vailla mahdollisuutta viettää sunnuntaisin messua.
Erityisesti huomiota on herättänyt se, että synodin työskentelyasiakirjaan (Instrumentum laboris) sisältyy ehdotus, että seudun kaukaisimpia alueita varten tutkittaisiin mahdollisuutta vihkiä papiksi viri probati, iäkkäämpiä naimisissa olevia miehiä, erityisesti alkuperäiskansaan kuuluvia, ja toisaalta myös kysymys siitä, minkälainen ”virallinen” palvelutehtävä naisille voitaisiin antaa.
Varsinkin synodin työskentelyasiakirja on saanut osakseen laajaa kritiikkiä niin sanottujen konservatiivien taholta; sitä on pidetty mm. terminologialtaan epäselvänä, koskien esimerkiksi Jumalan ilmoitusta ja luonnon sakralisoimista, on kysytty, onko painotus lähetystyössä käännetty päälaelleen niin, että kääntymystä tarvitsevatkin lähinnä lähetystyöntekijät, eivät ne ihmiset, jotka eivät ole ottaneet vastaan kristinuskoa.
Itse synodin lopputulos toki jää vielä nähtäväksi, eikä työskentelyasiakirja ole mikään synodin lopullinen kannanotto. São Paolon emeritusarkkipiispan, kardinaali Cláudio Hummesin mukaan työskentelyasiakirja on ”teksti synodia varten, ei synodin teksti”. Myös kardinaali Baldisserin mukaan se ei ole paavillinen asiakirja, vaan kooste alueen ihmisten kysymyksistä ja huolista, joita koottiin 170 eri kokoontumisessa, ”jotta piispat voivat kuunnella”.
Saksan synodaalinen tie
Saksan piispat taas ovat suunnitelleet kaksivuotista ”synodaalista tietä”, jonka olisi tarkoitus alkaa adventin alussa 2019 ja jossa piispat ja maallikot yhdessä, erityisesti Saksan katolilaisten keskuskomitea (Zentralkomitee der deutschen Katholiken; ZdK), keskustelisivat ajankohtaisista aiheista. Ongelmaksi on noussut se, että asialistalla olisi myös opillisia kysymyksiä ja suunnitelmien mukaan synodi esittäisi niistä jollakin tavoin ”sitovia” kannanottoja. Vatikaani on varoittanut synodisuunnitelmien ongelmista; mm. Piispainkongregaation prefektin, kardinaali Ouelletin kirje syyskuussa kritisoi saksalaisten sääntöluonnosta ja sanoi, että suunnitellun kaltainen synodi ”ei ole ekklesiologisesti pätevä”: olisi noudatettava ohjeita, joita paavi Franciscus esitti kirjeessään saksalaisille 29. kesäkuuta 2019.
Paavillisen lakitekstien tulkinnan neuvoston puheenjohtajan arvion mukaan sääntöluonnos ei ollut kirkkolain normien mukainen, koska tosiasiassa kyse olisi alueellisesta konsiilista eikä pelkästä synodista; aiheet eivät koske vain Saksaa vaan yleismaailmallista kirkkoa, eikä paikalliskirkko voi tehdä niistä päätöksiä rikkomatta sitä vastaan, mitä paavi Franciscus kirjeessään sanoi. Kardinaali Marx vastasi, että suunniteltu synodiprosessi olisi ainutlaatuinen. Marxin mukaan kyseessä ei ole kirkkolain tarkoittama paikallinen konsiili ja Vatikaanin kritiikki kohdistui aiempaan luonnokseen. Saksan piispainkokous hyväksyi synodisuunnitelman Fuldassa 26. syyskuuta, ja Marx, joka oli jatkanut kirjeenvaihtoa ja keskusteluja paavin ja prefektin kanssa, esitti, että Roomasta ei ollut tullut ”stop-merkkejä”.
Synodiprosessi siis etenee. Marx totesi: ”Maailmanlaajan kirkon kannalta relevanteissa kysymyksissä ei tule olemaan saksalaista erillisreittiä ilman Roomaa, mutta olemme valmiita tarjoamaan keskustelupanoksen maailmanlaajuiselle kirkolle.”
Paavin kirje saksalaisille
Paavi Franciscus sanoi kirjeessään saksalaisille 29. kesäkuuta 2019, että synodi tarkoittaa ”yhteistä tietä koko kirkon kanssa Pyhän Hengen valaisemana, hänen johdattamanaan ja herättämänään, oppiaksemme kuuntelemaan ja tunnistaaksemme sen aina uuden horisontin, jonka hän haluaa lahjoittaa meille”. Paavi varoitti kiusauksista, jotka eivät ole avuksi yhteisellä tiellä vaan ”pitävät meidät kiinni ennakolta omaksutuissa kaavoissa ja mekanismeissa, jotka lopulta päätyvät etääntymiseen lähetystehtävästämme tai sen rajoittamiseen”. Jos emme ole tietoisia noista kiusauksista, päädymme monimutkaiseen sarjaan argumentaatioita, analyyseja ja ratkaisuja, jotka vain etäännyttävät meidät todellisesta kansan ja Herran kohtaamisesta. Tarvitaan paljon enemmän kuin strukturaalista, organisatorista tai funktionaalista muutosta. Usko siihen, että nykyiset ja tulevat ongelmat ratkeavat rakenne- ja hallintomuutoksilla, on paavin mukaan tietynlaista ”uuspelagiolaisuutta, joka saa meidät panemaan luottamuksemme hallintoon, täydelliseen koneistoon. Mutta liiallinen keskusjohtoisuus ei auta vaan pikemminkin vaikeuttaa kirkon elämää ja sen lähetystyön dynaamisuutta” (vrt. myös Evangelii gaudium, 32).
Keskeinen on Herran aloite ja jumalalliset hyveet: usko, toivo ja rakkaus. Paavi muistutti saksalaisia: ”Aina kun kirkollinen yhteisö on yrittänyt yksin ratkaista ongelmansa ja luottanut vain omiin voimiinsa, omiin metodeihinsa ja omaan älykkyyteensä, se paha, jota yritettiin ratkaista, on vain lisääntynyt ja jatkunut.” Maailmanlaajuinen kirkko elää paikalliskirkoissa ja paikalliskirkoista, ja niin myös paikalliskirkot elävät ja kukoistavat vain yleismaailmallisessa kirkossa ja yleismaailmallisesta kirkosta käsin. Siksi on aina välttämätöntä säilyttää yhteys koko kirkon kanssa.
Katri Tenhunen