SILLOIN OLI valmistuspäivä, ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla. Jotta ruumiit eivät jäisi sapatiksi ristille, juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulituilta lyötäisiin sääriluut poikki ja heidät otettaisiin alas. Niinpä sotilaat katkaisivat sääriluut niiltä miehiltä, jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa, ensin toiselta ja sitten toiselta. Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä. Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta. Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana: ”Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta. Toisessa kirjoituksessa taas sanotaan: ”He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet.” (Joh. 19,31 – 37)
Kesäkuussa kirkomme tradition mukan mietiskellimme Jumalan salaisuutta, sellaisen Jumalan, jolla on sydän. Ja sellaisen Jumalan salaisuutta, joka itse on Sydän. Haluamme myös puhua hänen kanssaan sydämestä sydämeen. Haluamme mietiskellä, miksi Jumalalla on lävistetty sydän, ja mitä tapahtui, kun Jumalan sydän puhkaistiin. Kuulimme Johanneksen evankeliumista kuvauksen, mitä tapahtuu, kun ihminen lävistää Jumalan sydämen. Toiseksi me kuulimme myös, mitä Jumalassa tapahtuu, kun ihminen lävistää oman sydämensä. Pelottavaa on se, että ihminen voi lävistää Jumalan sydämen.
Johannes kertoo meille, mitä hän näki. Se ei suinkaan ole runo, jonka hän on kirjoittanut meille. Hän antaa todistuksen siitä, mitä hän näki. Profeetta Sakariaan sana auttoi Johannesta ymmärtämään Golgatan tapahtuman. (Jos haluatte, voitte lukea Sakariaan kirjasta luvut 12 ja 13) ”He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet” on otettu Sakariaan kirjasta 12,10. Koko lause kuuluu näin: ”Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet”. Sakariaan 13. luvun alusta luemme: ”Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta”. (Sak. 13,1) Ristin juurella seisova Johannes huomasi, että profeettojen sanat täyttyivät. Hän näki, että Jumala on lävistetty ja hän näkee pulppuavan lähteen. Hän sanookin sitten selvästi: ”…se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta.” Johannes näki sen, miten Jumalan sydäntä lyötiin ja miten siitä vuoti vettä aivan kuten kuin profeetta oli ennustanut. Tämä on se lähde, joka puhdistaa synnistä. Tämä vesi on se armon henki, joka on annettu kaikille.
Meillä on siis vastaus, mitä tapahtuu Jumalassa, kun ihminen lävistää hänen sydämensä. Kun ihminen puhkaisee Jumalan sydämen, tästä Jumalan sydämestä vuotaa vettä, joka puhdistaa ihmisen synnit, puhkaisijan synnit. Kun ihminen on Jumalaa vastaan, Jumalan reaktio on armo, joka haluaa heti puhdistaa ihmisen synnin. Jumala vuodattaa henkensä jopa tappajalleen. Tämä kuulostaa paradoksilta: ollessamme pimeyden valtaamia kuten Golgatalla, jossa oli pimeää, tämä tieto armon lähteestä auttaa meitä kestämään. Siksi pyhä Paavali sanoo: ”Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5,20)
Johannes näki Golgatalla, kuinka Jeesus, hänen opettajansa, joka oli sanonut olevansa Kristus ja Jumalan Poika, kuoli. Lain mukaan sotilaan piti tarkistaa, onko henkilö oikeasti kuollut, ja työnsi siksi keihään Jeesuksen kylkeen.
Sillä hetkellä Johanneksesta näytti siltä, kuin kaikki oli ollut turhaa. Hän oli kolme vuotta elänyt Jeesuksen rinnalla. Voimme olettaa ettei hän ainakaan tällaista loppua ollut odottanut. Ihmisen näkökulmasta kaikki tuntui häviöltä eikä asiassa näyttänyt olevan mitään järkeä. Kuitenkin satoja vuosia ennen näitä tapahtumia Jumala oli jo profeettojen kautta ennustanut näin tapahtuvan. Jumala ilmaisi etukäteen, miten tämän vaikean ajan läpi on kuljettava. Kun nämä lävistystapahtumat kuvaavat miten ihminen kokonaan kieltää Jumalan eli ihminen lävistää Jumalan sydämen, niin silloin Jumala itse ajattelee vain, millä tavoin hän voisi vuodattaa henkensä henkilölle, joka surmaa hänet. Jumala ei voi toimia, jos ihminen katkaisee suhteensa häneen. Jumalalla on vain yksi ainoa reaktio, Hän kysyy: ’Miten voin korjata heti sen, mitä ihminen juuri nyt tuhoaa?’ Kun ihminen hylkää Jumalan, Jumalasta heti vuotaa armo, heti vuotaa Henki.
Tuona vaikeana aikana ristiinnaulitsemisen jälkeen apostoli Johannes muisti ne profeettojen sanat, jotka panivat Jumalan rakkauden koetteelle. Jumalan rakkaus on rajaton, käsittämätön ja ennalta arvaamaton. Jumalan ensimmäinen reaktio ihmisen syntiin, on hänen huolensa: ”Kuinka voin syntiselle ihmiselle taas avata Hengen lahjan?” Jumalan rakkaus on päättäväinen. Jumalan rakkaus kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän se hylätään. Tämä kuulostaa kaupankäynniltä ja hulludelta, mutta tämä on evankeliumin hulluutta.
Jeesus oli alusta asti rakkaudessaan hullu. Hän syntyi tallissa. Talli kuvaa ihmisten syntiä. Jumala syntyi tallissa, koska tiesi, että siellä hän voi kohdata meidät. Meillä on aina kiusaus palata omiin synteihimme tai heikkouksiimme. Jumala on jo siellä. Ristillä riippuvan Jeesuksen sydämessä on aukko, käsittämättömän rakkauden lähde. Jumala ei halua, että sinä lähdet pois hänen luotaan. Sinä et saa Jumalaa lannistumaan. Hänen rakkautensa on päättäväinen. Tämä on kaunis todistus.
Lukemassamme evankeliumitekstissä me näemme Jeesuksen sydämen ja myös Johanneksen sydämen; molemmat ovat meille tärkeitä. Johanneksen sydämessä on sana eli Johanneksessa on Raamattu. Hän näkee ja ymmärtää asiat Jumalan sanan kautta. Sana toimii hänessä. Voimme kuvitella, että Johannes luki, mietiskeli ja rukoili Jumalan sanan avulla.
Voimme sanoa myös, että ennen Golgatan tapahtumia Johannes ei täysin ymmärtänyt lukemiaan lauseita. Mistä hän olisi voinut tietää, että sanat ”he kohottavat katseensa minuun, he kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet” tarkoittivat juuri Golgatan tapahtumia. Hän saattoi vain lukea, mietiskellä ja kysellä. Ehkä tämä lause oli hänen mielessään kauan aikaa, mutta kysymyksenä: ”mitähän tämä tarkoittaa?” Nyt Golgatalla tämä kysymys muuttuu vastaukseksi. Vain ihminen, jolla on Jumalan sana sydämessään, löytää vastauksia. Ei riitä, että luemme Raamattua, meidän pitäisi sallia Jumalan sanan asua meissä eikä se saisi lähteä pois sydämestämme silloinkaan, kun emme ymmärrä näiden sanojen merkitystä. Kun Jumalan sana on meissä, meillä on kysymyksiä, mutta me osaamme myös odottaa ja me toivomme, että jonain päivänä ymmärrämme sen. Rukous auttaa Jumalan sanan pysyvän meissä elävänä. Jokaisella meistä on raamatunkohtia, joista tykkäämme ja jotka muistamme hyvin, mutta jos joku kysyisi, miksi ne ovat meille tärkeitä ja mitä ne oikeastaan tarkoittavat, emme aina osaa vastata. Nyt tiedämme, mitä tapahtuu Jumalan sydämessä ja millainen sydän on ihmisellä, joka kuuluu Jumalalle, joka uskoo Jumalaan. Nyt tiedämme, mitä tapahtuu, kun nämä kaksi sydäntä kohtaavat. Ehkä olemme yhtä huonossa tilanteessa kuin Johannes oli Golgatalla? Kuitenkin meidän sydämemme kohtaa Jumalan sydämen ja tiedämme, että saamme voimaa ja ymmärrystä. Siksi juuri vaikeuksissa voimme kokea, kuinka suuri Jumalan rakkaus on. Voimme ymmärtää, että tässä sydänten tapaamisessa on jotain käsittämätöntä, jotain salattua.
Paavi Benedictus XVI mietiskeltyään tätä evankeliumikohtaa kirjoittaa, että ristillä Jeesus on avoin syli, koska hän tahtoo sulkea sinut syliinsä, halata sinua. Halua sinäkin halata häntä. Kun paavi puhui liturgiasta, hän kirjoitti: ”Ristiinnaulitusta lähtevä suuri syleilyn ele ei vielä saavuttanut päämääräänsä, vaan on pyhiinvaelluksen liturgiaa kohti maailman muuttumista, joka tapahtuu sitten kun Jumala on kaikkea kaikessa. (Liturgian henki s. 50) Tämä teksti on tärkeä, koska siinä sanotaan, että ensiksi ristinuhri on lahja maailmalle ja toiseksi se on rakkautta, joka kaipaa vastarakkautta. Jumala syleilee ja haluaa että hänet suljetaan syleilyyn. Tätä me kutsumme adoraatioksi.
Jeesuksen sydän, rikas kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat, armahda meitä.
isä Stanisław Zawiłowicz SCJ