Hyppää sisältöön

Hyväksikäytöstä syytetty pappi on toiminut myös Suomessa

Tukholman katolinen hiippakunta on vahvistanut amerikkalaisiin lähteisiin pohjautuvat tiedot siitä, että kaksi Pohjolassa vuosituhannen vaihteen kummallakin puolella toiminutta pappia on ollut syytettynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä Yhdysvalloissa.

Helsingin hiippakunta vahvistaa omalta osaltaan, että toinen näistä papeista, Oslon hiippakuntaan aikoinaan inkardinoitu pappi toimi myös Suomessa vuosina 1993-2003 vietnamilaisen katolisen yhteisön kappalaisena. Papin tullessa Suomeen Helsingin hiippakunnalla ei ollut mitään tietoa häneen Yhdysvalloissa liitetyistä syytöksistä.

– Hiippakunnan tiedonanto on luettavissa täällä.

KATT

Jaa somessa:


Muut aihepiirit