Hänen rakkautensa oli ristiinnaulittu – äiti Teklan muistolle

Birgittalaissisarten, oikeammin Kaikkeinpyhimmän Vapahtajan sääntökunnan yleisabbedissana lähes neljäkymmentä vuotta palvellut äiti Tekla Famiglietti O.SS.S. menehtyi Roomassa paaston alussa, 3. maaliskuuta 2020. Hän kuului aikamme kuuluisimpiin ja myös arvostetuimpiin naisiin koko kirkossa. Lukemattomat suomalaisetkin tunsivat hänet. Äiti Tekla oli henkilönä lähestulkoon käsite. Hänet tunnettiin hengellisenä, aina valoisana ja huumorintajuisena naisena. Hänen lannistumatonta työtään niin kirkon kuin kristittyjen ykseyden hyväksi pidettiin suuressa arvossa yli kirkkokuntien rajojen.

Tekla Famiglietti syntyi 23.12.1936 Sturnossa, lähellä Avellinoa, hieman Napolista kaakkoon. Hänen lapsuuttaan hallitsi sota-aika ja sen kärsimys; hänen isänsä joutui sotavankeuteen ja hänen veljensä haavoittui sodassa vakavasti. Hän muisti koko ikänsä tuon ajan tapahtumat. Jo varhaisessa iässä Angiolina – tämä oli hänen kastenimensä – tunsi vahvana sydämessään, että Jumala kutsui häntä luostarielämään ja nimenomaan birgittalaissisareksi.  

Rooman Piazza Farnesella sijaitsevaan Pyhän Birgitan taloon saapuessaan hän oli vasta 15-vuotias. Siihen aikaan tämä oli mahdollista. Hänet otti vastaan ruotsalaissyntyinen Maria Elisabeth Hesselblad, sääntökunnan uusi perustaja ja tuleva pyhimys, josta tuli hänen elämänsä ehkä keskeisin henkilö.

Tulevaan äiti Teklaan vetosi se, että nimenomaan tässä sääntökunnassa kontemplaatio eli mietiskelevä rukous ja apostolinen toiminta olivat, kuten hän itse sanoi, ”oikeassa suhteessa toisiinsa”. Hän ei koskaan epäillyt omaa kutsumustaan, vaan päin vastoin kiitti siitä Jumalaa joka päivä.

Nuoren sisar Maria Teklan osana oli saada olla äiti Maria Elisabethin rinnalla viimeiset vuodet aina tämän poismenoon asti vuonna 1957. Äiti Tekla muisteli usein kiitollisuudella tätä aikaa, jolloin pyhimyksen sairasvuoteen ääressä hän oppi tältä kuin suoraan sääntökunnan luonteen, sen ”oman armolahjan ja kutsumuksen salaisuuden”.

Sisarena Tekla palveli sittemmin muun muassa Luganossa, Sveitsissä, missä birgittalaissisarilla on kaunis vierastalo hieman kaupungin ulkopuolella. Tämän luostarin ylisisaren tehtävästä birgittalaissisarten yleiskapituli valitsi hänet vuonna 1979 koko sääntökunnan yleisabbedissaksi.

Alku uudessa vastuutehtävässä ei ollut äiti Teklalle helppo, sillä vain kaksi vuotta myöhemmin hän sairastui vakavasti ja omien sanojensa mukaan oli ”vain askeleen päässä kuolemasta, mikä oli kokemus Kristuksesta”.

Äiti Teklan palvelutehtävää yleisabbedissana tuli leimaamaan, ehkä myös tämän kokemuksen kautta, rukouksesta nouseva syvä hengellisyys. Hän on lausunut: ”Yrittäkäämme tehdä kaikkemme, jotta Jumalan ylistäminen on se veri, joka virtaa suonissamme… Kristus on ristiinnaulittu. Ei ole mahdollista olla sisar pitämättä Kristusta kaikkenaan, ottamatta omakseen hänen lähetystyötään, jatkamatta hänen pelastustyötään ihmiskunnan keskellä. Ja kaiken tämän me voimme tehdä enemmän sen kautta, mitä me olemme, kuin sen kautta, mitä me teemme.” 

Nämä sanat kuin peilaavat koko sääntökunnan tunnustuslausetta, joka kuuluu: Rakkauteni on ristiinnaulittu. Erityisen tärkeä hetki jokaisena päivänä oli hänelle pyhän messun lisäksi eukaristisen Kristuksen palvominen sovituksena maailman synneistä.

Yleisabbedissa Tekla Famigliettin kausi tuli olemaan merkittävä myös koko sääntökunnan kasvun kannalta. Varsinkin 1980-1990-luvuilla uusia luostareita perustettiin lähes vuosittain niin Indonesiaan, Filippiineille ja Meksikoon kuin Jerusalemiin, Bremeniin ja Trondheimiin. Kuudentoista hänen perustamansa uuden luostarin joukossa olivat Turun ja Tallinnan luostarit, jotka aloittivat toimintansa vuosina 1987 ja 1991. Näistä jälkimmäinen sijaitsee nykyisin Piritassa, keskiaikaisen birgittalaisluostarin raunioiden vierellä. 

Äiti Tekla painotti usein, että hän piti tärkeänä perustaa luostareita myös sinne, mistä kutsumuksia ei välttämättä tulisi paljon. Hän luotti Jumalaan ja siihen, että tällä tavalla uhrautuen sääntökunta palvelisi kirkkoa Pyhässä Hengessä. On lähes uskomatonta, että hän sai jopa Kuuban silloisen johtajan Fidel Castron sallimaan sen, että sisaret pystyivät asettumaan Havannaan. 

Äiti Tekla osasi muutenkin vakuuttaa ihmiset, niin piispat, valtionpäämiehet kuin satunnaiset vierailijat omalla karismaattisuudellaan, jossa oli samalla jotakin äidillistä ja jämerää. Hänelle jokainen hänen ”tyttäristään”, kuten hän kutsui sisaria, oli tärkeä ja rakas, heistä jokaisen tehtävä yhtä arvokas.

Pyhän Maria Elisabethin lisäksi äiti Tekla Famigliettin elämään vaikutti merkittävästi vielä toinen pyhimys, paavi Johannes Paavali II, jonka kanssa hän ystävystyi. Pyhän Birgitan lailla hän tunsi syvää kunnioitusta ja rakkautta paavia kohtaan apostoli Pietarin seuraajana. Hän oli kerran sanonut paaville hieman leikillisesti: ”Pyhä isä, olkaa kuin matto, jotta muut voivat kävellä pehmeämmällä maalla”. 

Näiden kahden, keskenään erilaisen pyhimyksen tavoin äiti Tekla otti sydämen asiakseen kaikkien kristittyjen ykseyden; rukouksen ja työn sen puolesta.

Kaikkeinpyhimmän Vapahtajan sääntökunnassa vietettiin pyhän Birgitan pyhäksi julistamisen 600-vuotisjuhlaa lokakuussa 1991, jolloin pyhä Johannes Paavali II vieraili Pyhän Birgitan talossa ja vietti pyhän messun Piazza Farnesella. Samassa yhteydessä Pietarinkirkossa vietettiin ensimmäistä kertaa ekumeeninen vesper. 

Vuonna 1999 pyhä Birgitta, Euroopan uusi kanssasuojelija, sai patsaan Pietarinkirkon ulkoseinään, kun Ruotsin kuningaspari yhdessä äiti Teklan kanssa paljasti sen. Vuonna 2000 ”uusi Birgitta”, äiti Maria Elisabeth julistettiin autuaaksi ja vuonna 2016 viimein pyhäksi. Vuonna 2002 taas pyhän Birgitan syntymän 700-vuotisjuhlaa vietettiin ekumeenisella vesperillä Pietarinkirkossa. 

Kaikki nämä tapahtumat olivat luonteeltaan olennaisesti ekumeenisia, ja kaikkien niiden takana oli aina yhtä tarmokas ja aikaansaava äiti Tekla. 

On merkittävää, että äiti Tekla perusti Farfan historiallisen benediktiiniluostarin yhteyteen birgittalaissisarten ekumeenisen keskuksen, jonka pyhä Johannes Paavali II itse kävi vihkimässä vuonna 1993. Keskus on sittemmin järjestänyt opintopäiviä kristittyjen ykseyden edistämiseksi. 

Ekumeenisesti on niin ikään huomionarvoista, että Pyhän Birgitan kirkon alakerrassa on luterilainen kappeli, jossa on vuosikymmenet pidetty Ruotsin kirkon jumalanpalveluksia. 

Äiti Tekla osallistui joka vuosi tunnollisesti suomalaisten ekumeeniseen vierailuun Roomassa pyhän Henrikin juhlana. Senkin yhteydessä hänen laajasta kielitaidostaan ja anteliaasta vieraanvaraisuudestaan oli suurta apua. 

Hän ei lannistunut koskaan, vaan luotti toivossa siihen, että kaikki oli lopulta kaikkivaltiaan ja laupiaan Jumalan käsissä. Hän kohtasi tietenkin myös vastoinkäymisiä. Vuonna 2002 joukko ulkomaalaissyntyisiä sisaria lähti omille teilleen. Voin hyvin kuvitella hänelle olleen pettymys, ettei Italiasta tullut vuosikymmeniin uusia sisaria. Kaikki kutsumukset eivät lopulta kestäneet. Silti hän ei koskaan valittanut näistä asioista. 

Yleisabbedissana äiti Tekla vieraili hiippakunnassamme lukuisia kertoja ja tapasi aina myös birgittalaissisarten ystäviä ja tukijoita, pitäen yhteyttä niin ikään muihin kirkkokuntiin. 

Tasavallan presidentti myönsi hänelle vuonna 2006 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin hänen ansioistaan aivan erityisesti luterilais-katolisten suhteiden hyväksi.

Vuonna 2016 äiti Tekla luopui alkavan sairauden takia yleisabbedissan tehtävästä. Hänen seuraajakseen valittiin nykyinen yleisabbedissa, äiti Fabia Kattakayam.

Monista saavutuksista huolimatta kaikista vakuuttavinta äiti Teklassa oli kuitenkin se, että hän oli koko sielultaan ja sydämeltään sisar, Jeesuksen Kristuksen morsian. 

Hän oli koko lailla esimerkillinen kristitty. En koskaan kuullut hänen puhuvan muista pahaa. Päinvastoin hän tuki ja kannusti myös pappiskokelaita ja nuoria pappeja, joihin itsekin lukeuduin. Rooman Pyhän Birgitan talossa hän halusi tervehtiä jokaista etenkin sunnuntailounaalla ja kiinnostua kaikista talon vieraista. 

Hän otti asiakseen muistaa köyhiä ja hädänalaisia, tehden sen evankeliumin sanalle uskollisesti hiljaisuudessa ja näkymättömästi.

Kardinaali Leonardo Sandri, kardinaalikollegion varadekaani, vietti äiti Tekla Famigliettin hautajaismessun Rooman Pyhän Laurentiuksen basilikassa 6. maaliskuuta, lähellä edesmenneelle yleisabbedissalle niin tärkeää Piazza Farnesea.

Äiti Tekla kertoi minulle kerran olevansa iloinen siitä, että ihmiset ihmettelivät hänen sääntökunta-asuaan ja kyselivät siitä kadulla tai lukemattomilla matkoilla luostareihin eri puolilla maailmaa: ”Silloin saan kiitollisen ylpeänä kertoa, että kuulun morsiamena Kristukselle”. 

Hän on lausunut: ”Tahdoin ja tahdon aina seurata Kristusta, jonka loputtoman rakkauden olen aina nähnyt loistavan omassa elämässäni”.  

Tässä uskossa hän eli ja varmasti myös kuoli, aidosti nöyränä sisarena. Olen varma siitä, että hänen rukouksissaan pysyivät loppuun asti niin hänelle itselleen loputtoman rakas sääntökunta kuin muut hengelliset kutsumukset, oma paikalliskirkkomme ja kaikkien kristittyjen ykseys. Oli suuri ilo saada tuntea hänet. 

Uskossa pyydämme, että Jumala antaisi hänelle ikuisen levon, ja että iäinen valkeus loistaisi hänelle. Silti sydämeni sanoo jo nyt, että meillä on Jumalan luona rakas ystävä ja uusi, uskollinen esirukoilija. 

Mons. Tuomo T. Vimpari